Glaciers are melting. How big is the risk for people in Central Asia relying on their water?

When Europeans talk about the glaciers, it is mostly in the context of stories from their skiing holidays in the Alps. Perhaps every individual on the continent has heard about the meltdown of the glaciers. Time to time there is big news about glaciers in Greenland or Svalbard thawing in a previously unknown speed and to an extraordinary extent. It all sounds alarming, but as it seems, most of the people do not feel directly threatened. It is not (yet) an issue for our everyday lives.

However, the situation varies between different parts of the world. In Central Asia, glaciers are highly important long-term reserves of freshwater. Vanishing glaciers present a huge risk, which means less freshwater for people and crops in the future. People living in this region need to be prepared sooner than us in Europe. But how? The countries in Central Asia are not even properly monitoring the situation, so the extent to which the glaciers are disappearing is still quite uncertain.

Scientists from Finland, Kyrgyzstan and Tajikistan collecting the snow samples from the Turgen-Aksu glacier, about 4165 meters above the sea level. Filtered samples will be later analyzed in the laboratory in Helsinki, telling us more about the black carbon and dust in the glacier’s snow, thus determining the anthropogenic (human-caused) source of pollution in the local snow as well as the effect of natural air pollution (dust) on the glaciers’ mass balance.

Here in Turgen-Aksu, the Kyrgyz glacier in the mountain range of Tian-Shan, about 70 kilometers from the Chinese border, the ice is melting heavily. It is the beginning of August. In the morning, the river is quite quiet, but once the sun reaches its highest point in the sky, the streams running down the glacier are getting stronger. They all later join into a wild river, flowing towards the rural communities living below these beautiful mountains.

We are here We are here as part of the scientific expedition to Turgen-Aksu. Its mission is to set up the monitoring system of the glacier. The team consists of Finns, Kyrgyz, and Tajiks. David Brus, a senior scientist at the Finnish Meteorological Institute (FMI), is here already for the second time. The expeditions are part of the FINKMET project funded by the Ministry for Foreign Affairs of Finland. “The ministry wants to utilize the knowledge and experience gathered at FMI and to share such expertise with the organizations in Kyrgyzstan and Tajikistan. This effort has been funded through the development program organized by the Ministry, right now focusing on the countries in Central Asia. This capacity-building effort has been running for about five years, with research campaigns and expeditions being arranged in Kyrgyzstan and Tajikistan as well as in Finland.”

The motivation and plan for this project are simple – Finnish researchers hook up with the scientists from Kyrgyzstan and Tajikistan, bring their expertise as well as the top-level instruments and share this all with them. Such capacity-building will ensure that in future, the local scientists will be able to monitor the glaciers and the weather surrounding them on their own, having it all – the skills, expertise as well as the state-of-art tools.

Picture from a bird’s perspective showing many rivulets of water stream running down from the glacier. The picture was taken during the glacier mapping with a drone.

There are more than 8000 glaciers in Kyrgyzstan, but only 13 of them are being monitored“, says Tyntshtyk from the Kyrgyzstan Hydromet service. The Finnish team is being convinced the capacity of their colleagues in monitoring the Kyrgyz glaciers will rise after this expedition. “This is our fourth field mission”, explains David, “and I am utterly confident in the skills and confidence our Kyrgyz and Tajik colleagues have gathered throughout these campaigns. There is an obvious improvement with each new expedition. By now, they can fly their drones mapping the glacier’s mass balance, they can take snow samples in the glacier’s accumulation zone. They will soon have the data from the weather station we have just set up, which will greatly improve their ability to spot changes and trends happening here throughout the years. The data from the station will also improve the forecasting services in the region. I am super-positive about the result of the expeditions organized within the project.”

Most of the water from the Turgen-Aksu flows to lowlands around the city of Karakol where it irrigates the land. Local people are used there is enough of the water, so there has never been much thought put into a proper water management strategy. Monitoring of the glacier will provide a better understanding of its behavior which will improve this situation. After all, improved understanding is the only way how we can predict and mitigate or adapt to the environmental changes happening in the future.

Text and pictures: Magdalena Brus, Senior Communications Managers at ICOS RI on behalf of Finnish Meteorological Institute

Main picture of the article: David and Yakob on their way to glacier where they mapped its 6km2 with drones. On the background you can see the many rivulets of water stream running down from the glacier.

Scientific work on the glacier – It is not only about the brains but also the physical strength, endurance and positive thinking

For the scientists working in the field, it is not only about their scientific expertise and the knowledge they have gathered throughout their careers. They need to be incredibly fit and trained to deal with several situations the work in the field may bring.

” You, Mr. Jonas and Mr. David, are supermen,” shouted Ramazon, the Head of Glacier Centre of Tajik Hydromet Service, at the two scientists from the Finnish Meteorological Institute (FMI). We are at the base camp below the Turgen-Aksu glacier in Kyrgyzstan, about 70 kilometers from the boarder of China, and we have just finished our mission for today.

Jonas Svensson, a postdoctoral researcher at FMI, has brought on his back several kilograms of snow from the accumulation zone of the glacier. The accumulation zone is an area on the glacier where there is a surplus of snow. Melting occurs in this region, but the different melting processes are not prevalent enough to melt all of the yearly incoming snow. He climbed to the zone together with another three members of our expedition – Konstantin and Tyntshtyk from the Kyrgyzstan Hydromet service and the above mentioned Ramazon. This part of the expedition was to climb up to 4165m above sea level to assess the snow conditions and to collect snow samples. Reaching the accumulation zone is not day-to-day business. Using different climbing equipment, the team was tied together by a rope to protect one-another against falling into hidden glacier crevasses.

“Once we reached the accumulation zone, we started to measure snow depths in different locations and to dig out samples of snow from different depths, carefully packing them, before bringing them down to the base camp,” says Jonas. “I will filter the snow here in Kyrgyzstan and bring the samples to Helsinki, where I will analyze them in the laboratory. The reason for this mission is to know more about how different light-absorbing particles are affecting the glacier’s snow. This will determine the anthropogenic and natural source of particles in the local snow, which will ultimately discern the effect of air pollution on the glaciers’ mass balance”.

Jonas has gone through several courses to be able to go so far up. He and David Brus went through various trainings, including: climbing, avalanche risk, and wilderness first aid. I was impressed how determined they were to make this expedition a success.

Four members of the expedition team climbing up to 4165 meters above the sea level, tied together with one rope.
From left: Ramazon, Tyntshtyk and Konstantin collecting the snow samples in the accumulation zone of the glacier and measuring the snow water equivalent – the amount of water contained within the snowpack.

The expedition life is not easy

I myself have joined the expedition to communicate it outside and to gain a visibility for the project and its mission. I was not sure at the beginning whether I should really participate, after all, the scientists themselves are usually very skilled writers, they are able to make beautiful videos with drones, and most of them are also posting material on social media.

What I have not realized before is the fact that the program of the expedition is fully-packed and there is close to zero time for anything else, but the mission. They are waking up early in the morning and work late in the evening, sometimes even at night.

The second point is that they have already so much experience working in these remote places, that they consider things that would easily shock others (like they shocked me) completely normal. When I entered the room at the avalanche station on the foothills of the valley heading to glacier, I wanted to start crying. I have never slept in such poor conditions before. When I entered the dry, squat toilet behind the house, I was agonized. But others were completely fine with it. David, who has already participated in expeditions both to the Arctic and the Antarctic started to laugh, saying “You should have seen the toilet in Tiksi, Siberia, with the winds blowing up the air of -25 degrees.”

Avalanche station in the beginning of the valley heading towards Turgen-Aksu. The last building on our way to the glacier.

David Brus, a senior scientist at FMI, was leading the expedition from the Finnish side, and his main quest was to map the glacier with drones in order to quantify changes to its surface area. He and his Tajik colleague Yakob, walked up and down the different zones of the glacier to be able to map its entire size of 6km2.

Being a scientist is not only about working in the laboratory or sitting behind the computer. Those women and men working in the field must be quite fit, ready to cope with hard and uncomfortable conditions, go through several trainings and on top of this, make sure the scientific mission of the expedition is successful.

David (FMI) tuning the parameters for Yakob’s (Tajik Hydromet) drone mapping mission of the second segment of Turgen-Aksu glacier.

Expedition life is not only about suffering, but it is a great adventure

But there are two sides of a coin. Crossing the glacier moraines in a heavy rainfall, crossing a wild river on a horse back, jumping over the cracks in the glacier where you cannot see the bottom are terrifying, but in the end very adventurous things most people will never experience in their lives. Seeing the beautiful mountain sceneries, a rich biodiversity around the river and pristine night sky views are other rewards besides achieving the goals of the scientific mission.

New friendships, exploring and experiencing the local culture is a cherry on top. Our team from FMI was amazed by and grateful for the hospitality of our Kyrgyz colleagues. “The expedition team is a family. We rely on each other, we help each other and we share a good sense of humor together,” says David.

Packing our base camp in the meadow below the glacier. The horses are ready to carry our stuff back down the valley, about 7 kilometers far.

Text and pictures: Magdalena Brus, Senior Communications Managers at ICOS RI on behalf of Finnish Meteorological Institute

Main picture of the article: David Brus (FMI) sending his drone to map the top of the glacier, about two kilometers far from the take off point.

The mission described above has been funded through the development program organized by the Ministry for Foreign Affairs of Finland, right now focusing on the countries in Central Asia. This capacity-building initiative has been running for about five years, with research campaigns and expeditions being organized in Tajikistan and Kyrgyzstan as well as in Finland. This article is describing the latest scientific expedition which was organized from July 28 until August 7, 2019.


Kirgisian jäätikkötutkimuksessa ovat apuna hevoset ja nykyteknologia

Keski-Aasia on herkkä alue sään ja ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Oman erityispiirteensä tuovat alueelle elintärkeät jäätiköt, jotka ovat tärkeä makean veden lähde ja puskuri kuivuuden varalle. Jäätiköiden kohtalosta ollaankin alueella huolissaan. Ilmaston lämpeneminen sulattaa niitä vääjäämättä, ja toisaalta ympäristöongelmat saattavat vaikuttaa jäätiköiden ekosysteemeihin tuntemattomin tavoin.

Jäätiköiden tilaa on aikoinaan mitattu aktiivisesti, mutta Neuvostoliiton hajottua seurantaohjelmat on jouduttu lopettamaan. Kirgisian ja Tadzikistanin hydrometeorologiset laitokset aloittivat syksyllä 2018 uudestaan maiden jäätiköiden tilan seurannan Ilmatieteen laitoksen tukemana osana 3-vuotisia FINKMET II – ja FINTAJ II -projekteja. Työn rahoittaa Suomen ulkoministeriö IKI-kehitysyhteistyöinstrumentilla.

Joku voisi kysyä, miten suomalainen osaaminen liittyy jäätiköihin, meillä kun niitä ei juuri ole. Pohjoisen sijainnin vuoksi meillä on kuitenkin reilusti kokemusta lumesta ja jäästä, ja juuri näistä elementeistä jäätiköt on tehty. Ilmatieteen laitos onkin tehnyt lukuisia tutkimuksia Arktisella alueella, Antarktiksella sekä maailman ”kolmannella navalla” – Himalajan jäätiköillä.

Kirgisiaan projektissa on tarkoitus tehdä kolme tutkimusmatkaa, joista ensimmäisen teimme elokuussa 2018. Tavoitteenamme oli kartoittaa jäätikön olosuhteita, tehdä alustavia mittauksia ja etsiä parhaita työtapoja.

Hevosvoimin määränpäähän

Retkikuntien työ alkoi jo aiemmin kesällä, kun aloimme hankkia tarpeellisia jäätikkövarusteita sisarlaitoksillemme. Ostoslistaan kuului niin osallistujien vaatetusta, jäätikköturvallisuusvälineitä kuin mittalaitteitakin. Isoimmat yksittäiset hankinnat olivat aurinkopaneelein varustetut automaattiset sääasemat, jotka toimitti Vaisala. Kirgisian ensimmäiseen retkikuntaan sääasema ei harmillisesti ehtinyt.

Keskiviikkoaamuna 8.8. lähdin Mikan ja Davidin kanssa kantamuksinemme Helsinki-Vantaalta kohti Kirgisiaa. Kirgisiassa kohteemme oli Turgan-Aksuu-jäätikkö, joka sijaitsee pääkaupungista Bishkekistä n. 450 kilometrin ajomatkan ja 18 kilometrin maastosiirtymän päässä. Turgan-Aksuu on kuulunut aikoinaan vain lyhyen aikaa Neuvostoliiton jäätikköseurantaohjelmaan, joten kyseinen jäätikkö on käytännössä tutkimaton. Kooltaan Turgan-Aksuu on n. 5 km2, ja sen korkein kohta on n. 4 400 m.

Bishkekissä tapasimme retkikunnan muut osallistujat, ja kuljimme jeepeillä Karakol-nimisen kaupungin kautta Kyrgyzhydrometin syrjäiselle säämittausasemalle Turgan-Aksuussa. Täällä retkikuntamme täydentyi paikallisoppailla; lopulliseen retkikuntaan kuului 12 jäsentä mukaan lukien kirgiisialaiset asiantuntijat, kaksi jäätikköeksperttiä Tadzikistanista, tulkki ja kokki. Sääasemalla saimme kokea kirgisialaista vieraanvaraisuutta, kun retkikuntamme kunniaksi teurastettiin lammas. Tämä keitettiin elävän tulen päällä ja tarjoiltiin paikallisena perinneruokana, beshbarmakina.

Jouduimme pitämään yhden päivän asemalla sadetta, mutta lopulta pääsimme kulkemaan viimeisen etapin kohti jäätikköä. Tämä hoitui paikallistyyliin hevosten selässä. Itse en ollut aiemmin ratsastanut, ja vaati hieman totuttelua luottaa siihen, miten hankalista paikoista hevonen pystyykään kulkemaan.

Työhevoset. Kuva: Antti Hyvärinen
Työhevoset. Kuva: Antti Hyvärinen

Jäätikölle pääseminen Bishkekistä kesti lopulta neljä päivää johtuen syrjäisestä sijainnista ja maastosiirtymän alkua viivästyttäneestä sateesta. Siirtymä oli näin isolle retkikunnalle jo pienimuotoinen ponnistus, mutta varsinainen työmme oli vasta alkamassa.

Jäätikön tutkiminen ei ole riskitöntä

Jäätikkötutkimukset suoritettiin perusleiristä päivämatkoina jalan jäätikölle ja takaisin. Kävelyä tuli päivittäin siten kymmenisen kilometriä. Maastotoimintaan näin haastavissa oloissa kuuluu luonnollisesti riskejä. Niin maastoa kuin keliä tulee osata lukea ja niihin liittyviä riskejä arvioida. Jäätikössä on aina railoja, jotka voivat olla hyvin petollisia, mutta myös perusleirin ja jäätikön väliin mahtui niin sameita ylitettäviä jäätikköjokia kuin vyöryherkkiä, jyrkkiä kivikoita.

Perusleiri n. 3 500 metrin korkeudessa. Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat majoittuivat punaisissa teltoissa. Kuva: Antti Hyvärinen
Perusleiri n. 3 500 metrin korkeudessa. Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat majoittuivat punaisissa teltoissa. Kuva: Antti Hyvärinen

Pitkän päivän aikana tehdään jatkuvaa fyysistä työtä, joten nesteytys ja riittävä energian saanti tulee varmistaa – muuten toimintakyky heikkenee, ja riski tehdä virheitä kasvaa. Vuoristossa keli vaihtuu myös nopeasti, joten on tärkeä seurata milloin harmittomat cumulus-pilvet kehittyvät kuuropilviksi tai pahempaa, ukkospilviksi. Koska perusleirissä tulee olla takaisin ennen pimeän saapumista, pitää kelloa ja oletettua takaisinpaluuaikaa jatkuvasti arvioida.

Olimme hyvin onnekkaita kelin kanssa, sillä meillä oli kahtena päivänä täydellinen sää, ja pystyimme suorittamaan koko aiotun mittausohjelman. Tärkein jäätikön tilaa kuvaava mittaus on sen massabalanssi eli jäätikön tilavuuden muutos. Massabalanssimittauksessa jäätikköön asennetaan n. 8 metrin pituisia keppejä ainakin 6 metrin syvyyteen jäätikön pitkittäis- ja poikittaissuunnassa. Keppien paikat ja korkeudet merkitään ylös.

Massabalanssikepin reikää poraamassa. Kuva: Antti Hyvärinen
Massabalanssikepin reikää poraamassa. Kuva: Antti Hyvärinen

Mittauksen tulosta joudutaan odottamaan tovi, sillä se saadaan vasta seuraavana vuonna, kun keppien paikat ja korkeudet mitataan uudestaan. Turgan-Aksuu-jäätikön n. 2,5 km2:n alavyöhykkeen mittaaminen vaati 20 kepin asentamisen.

Massabalanssimittauksen lisäksi isoin yksittäinen urakkamme oli jäätikön 3D-kartoittaminen drooneilla eli kauko-ohjattavilla lennokeilla. Droonia lennätetään n. 80 metrin korkeudella, josta se pystyy kuvaamaan jäätikköpinnan 3 cm:n resoluutiolla. Mittauksen tarkkuus on siten ylivoimainen perinteisiin menetelmiin verrattuna. Kartoitus oli oppimisprosessi tiimille, ja etenkin jäätikön jyrkät reunat olivat haastavia. Drooni saattoi olla vielä kahdensadan metrin päässä reunasta, vaikka näytti, että se on juuri törmäämässä kallion kylkeen.

Drooni lähetetään lennolle. Kuva: Antti Hyvärinen
Drooni lähetetään lennolle. Kuva: Antti Hyvärinen

Luminäytteistä tutkitaan mustaa hiiltä ja aavikkopölyä

Allekirjoittaneelle hiuksia nostattavin kokemus oli kuitenkin luminäytteiden kerääminen kaukana jäätikön yläosuudella yli 4 000 metrin korkeudessa, jossa vielä kesän jälkeenkin oli tuoretta lunta. Jäätikön yläosassa oli runsaasti railoja piilossa lumen alla, joten köysistön muodostaminen oli pakollista ja eteneminen hidasta. Tuossa vaiheessa päivä alkoi olla myös pitkällä, joten olisi ollut haasteellista päästä perusleiriin ennen pimeää, mikäli jotain olisi sattunut.

Luminäytteenottokuoppa. Kuva: Antti Hyvärinen
Luminäytteenottokuoppa. Kuva: Antti Hyvärinen

Luminäytteistä pystytään määrittämään esimerkiksi, aiheuttavatko epäpuhtaudet, kuten musta hiili ja aavikkopöly, lumen ja jään ennenaikaista sulamista jäätiköllä, joten näytteiden saaminen oli tärkeää. Mustaa hiiltä mittasimme myös ilmasta koko retkikunnan ajan.

Pilottiretkikunta oli onnistunut, ja paluumatkakin sujui ongelmitta. Vuoden päästä palaamme Turgan- Aksuun jäätikölle ja näemme, miten jäätikkö on kehittynyt. Suunnitelmissa on myös laajentaa mittausohjelmaa. Koko projekti tähtää Kyrgyzhydrometin kapasiteetin kasvattamiseen siinä määrin, että jatkossa he pystyvät itsenäisesti järjestämään jäätikön monitoroinnin ja ne tutkimukset, joita nyt teimme Ilmatieteen laitoksen johdolla. Koska jäätiköiden tila on kriittinen osoitin ilmastonmuutoksesta, meistä jokainen hyötyy tutkimuksessa kerättävistä tiedoista.

Antti Hyvärinen

Kirjoittaja toimii Ilmatieteen laitoksella Ilmakehän pienhiukkaset- tutkimusryhmän päällikkönä.

Tiimi yhteiskuvassa jäätiköllä. Kuva: Tynchtyk Aktanov, Kyrgyzhydromet
Tiimi yhteiskuvassa jäätiköllä. Kuva: Tynchtyk Aktanov, Kyrgyzhydromet

Poliisisaattueessa Bishkekissä

Syyskuussa 2015 meitä kutsui jälleen Bishkek ulkoministeriön FINKMET-projektin puitteissa. Tällä kertaa Kirgisian matkamme tarkoitus oli kaksivaiheinen; toisaalta jatkoimme aiemmin asentamamme ilmanlaatuaseman koulutusta Bishkekissä (ks. ”Ilmanlaatumittauksia Kirgisiaan”), toisaalta olimme järjestämässä seminaaria Suomen ja Kirgisian ilmastonmuutoksen ja ympäristöalan yhteistyöstä.

Saavuimme Matin kanssa maanantaiaamuna Bishkekiin ilman suurempia ongelmia matkalla. Nopean suihkussa käynnin jälkeen siirryimme ilmanlaatuasemalle toteamaan, että mittaukset pyörivät edelleen nätisti – paikallisella hydrometeorologisella laitoksella oli siis jo useampi kuukausi uutta ilmalaatudataa käsissään! Päivän aikana listalla oli myös maston asentaminen sääanturia varten. Tämän avulla pystyisimme osoittamaan esim. mistä tuuli tuo suurimmat saastepitoisuudet asemalle. Paikallisen asennusfirman työvälineet osoittautuivat loppuun ajetuiksi, joten Bilteman poranteräsarja tuli tarpeeseen.

Säämastoa nostamassa ilmanlaatuasemalla. Kuva: Antti Hyvärinen
Säämastoa nostamassa ilmanlaatuasemalla. Kuva: Antti Hyvärinen

Tiistaiaamuna tapasimme hotellilla Harrin, joka oli saapunut isännöimään keskiviikkopäivän seminaaria Ilmatieteen laitoksen puolesta. Koska Harrilla oli tiistai ylimääräistä aikaa, lähdimme näyttämään hänelle ilmalaatuasemaa. Lounaan jälkeen Matti jäi säätämään mittalaitteita samalla, kun Harri ja minä teimme päivän kovan työn projektin johtokunnan kokouksessa.

Heräsin keskiviikkoaamulla hotellin ohuiden seinien vain vaivoin peittämään ääneen, kun joku puhui ”norjaa” viereisen hotellihuoneen WC:ssä. Edellisillan georgialaisen ravintolan sihisevät ruokapadat iskivät kostollaan Mattiin. Tilanne on varmasti tuttu ja herättää myötätuntoa monessa kaukomatkaajassa. Matilla oli päivällä vuorossa ilmanlaatudatakoulutusta keskustoimistolla. Huonovointisuudesta huolimatta hän jaksoi hoitaa homman ammattilaisen tavoin. Loppureissun Matti oli kuitenkin poissa pelistä ja joutui tekemään kuolemaa hotellihuoneessa. Tuli siinä Kirgisian TV:n tarjonta tutuksi…

Sillä välin Harri ja minä osallistuimme viereisessä Hyatt-hotellissa pidettävään seminaariin. Itse olin järjestelykomiteassa, Harri puolestaan toimi koko päivän seminaarin puheenjohtajana. Seminaarin olivat organisoineet Suomen ympäristökeskus ja Geologian tutkimuskeskus yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa. Paikalla oli edustusta myös Suomen ulkoministeriöstä. Seminaariin saapui n. 80 osallistujaa Kirgisiasta, Suomesta ja Tadzikistanista. Harri ohjasi seminaarin tottuneesti aikataulussa läpi (ei aina helppoa aasialaisissa kulttuureissa!). Eri ympäristöalan toimijat esittelivät projektejaan Keski-Aasiassa, ja tauoilla keskusteltiin yhteistyön mahdollisuuksista. Saimme seminaarista runsaasti positiivista palautetta, ja myöhemmin kuulimme, että paikalliset toimijat olivat keskustelleet seminaarin annista vielä viikkojen ajan.

Suurlähettiläs Juhani Toivonen pitämässä avauspuheenvuoroa keskiviikon seminaarissa. Kuva: Antti Hyvärinen
Suurlähettiläs Juhani Toivonen pitämässä avauspuheenvuoroa keskiviikon seminaarissa. Kuva: Antti Hyvärinen

Illalla pääsimme osallistumaan Suomen kunniakonsulaatin avajaisiin Bishkekin keskustassa. Avajaisissa oli otettu huomioon seminaariaikataulumme, ja meitä tultiin noutamaan Hyatt-hotellilta mustien autojen kavalkadilla. Hotellin pihasta lähdettyämme saattuetta siirtyi vetämään poliisiauto valot vilkkuen. Eipä sitä ihan joka päivä tule näissä hommissa liikuttua poliisisaattueessa… Lähetystön avaaminen oli juhlapuheista ja kansallislauluista huolimatta varsin rento tapahtuma, joka huipentui härmäläistä perinnettä kunnioittaen mahdollisuuteen saunoa. Itse jouduin kohteliaasti kiittämään illasta jo hyvissä ajoin – seuraavan päivän työt odottivat.

Kazakstanin ja Kirgisian suurlähettiläs Ilkka Räisänen ja kunniakonsuli Anvar Prazdnikov Suomen Bishkekin kunniakonsulaatin avauspuheenvuoroja pitämässä. Kuva: Antti Hyvärinen
Kazakstanin ja Kirgisian suurlähettiläs Ilkka Räisänen ja kunniakonsuli Anvar Prazdnikov Suomen Bishkekin kunniakonsulaatin avauspuheenvuoroja pitämässä. Kuva: Antti Hyvärinen

Torstaina oli asemalla vuorossa koulutusta. Olimme keväällä kouluttaneet perusasiat, ja nyt oli tarkoitus mennä syvemmälle mittaus- ja kalibrointikoulutuksessa. Tällaiset koulutukset noudattavat usein samanlaista kaavaa: niin kauan kuin koulutettavat seuraavat vierestä, kaikki on ”I understand” ja ”Very clear”. Mutta kun sanot taikasanat: ”And now your turn to do it!”, kädet nousevat poskille ja nyökyttely vaihtuu päätä pudistavaan puhetulvaan. Tarpeeksi monen toiston jälkeen oppi menee kuitenkin yleensä perille – tälläkin kertaa asemalta poistuivat tyytyväisenä niin kouluttaja kuin koulutettavat.

Perjantaiksi olimme saaneet Matin taas tarpeeksi hyvään kuntoon, että jätimme Bishkekin taaksemme. Seuraavaan kertaan!

Mistä pitää painaa? Hiukkaskeräimen käyttöä kouluttamassa. Kuva: Antti Hyvärinen
Mistä pitää painaa? Hiukkaskeräimen käyttöä kouluttamassa. Kuva: Antti Hyvärinen

-Antti

Ilmanlaatumittauksia Kirgisiaan

Kirgisia on maa Keski-Aasiassa, jonka rajanaapureita ovat Kiina, Kazakstan, Uzbekistan ja Tadzikistan. Ulkoministeriön rahoittamassa kehitystyöhankkeessa parannetaan Kirgisian hydrometeorologisen laitoksen toimintaa ja siten maan kykyä varautua ympäristöongelmiin ja luonnonkatastrofeihin.

Osa-alueena hankkeessa on tutustuttaa laitoksen ilmanlaatua tutkiva henkilöstö nykyaikaisiin mittauksiin ja menetelmiin. Aikaisemmalla visiitillämme olimme havainneet, että laitos mittasi ilmalaatua vanhoilla neuvostoaikaisilla menetelmillä: näytteet haettiin jokaiselta asemalta erikseen, ja nämä analysoitiin keskuslaboratoriossa kemikaalien ja mittalaitteiden avulla. Valitettavasti nuo laitteet ja kemikaalit olivat menetelmien tavoin neuvostoaikaisia. Ero on valtava nykyaikaisiin menetelmiin, joissa mittaukset ovat jatkuvatoimisia, ja tulokset saadaan toimistoon tietokoneen nappia painamalla.

Vanhalla mittausasemalla käytettiin vielä tällaisia menetelmiä. Kuva: Pia Anttila
Vanhalla mittausasemalla käytettiin vielä tällaisia menetelmiä. Kuva: Pia Anttila

Projektissa asennetaankin koulutustarkoitukseen tehtävä pilottimittausasema Bishkekiin, Kirgisian pääkaupunkiin. Kotitoimistolla tehdyn ahkeran työn jälkeen lähetimme laitteet Kirgisiaan, ja muutaman byrokraattisen ongelman jälkeen olimme viimein siinä pisteessä, että pääsimme asentamaan laitteita asemalle paikan päällä. Sain houkuteltua reissuun mukaan pari huippuasiantuntijaa eli Timon ja Matin.

Bishkekiin päästyämme jouduimme viettämään pakollisen lomapäivän, koska kirgiisit juhlivat perustuslakinsa vuosipäivää. Toki tämä mahdollisti lepäilyn yön-yli lennon jälkeen sekä ensitutustumisen kaupunkiin, jota olikin jo koristeltu lähestyvän voitonpäivän 70 v. -juhlaa varten.

Matti voitonpäivän julisteen vieressä. Kuva: Timo Anttila
Matti voitonpäivän julisteen vieressä. Kuva: Timo Anttila

Seuraavana päivänä päästiinkin jo itse asiaan. Isännät veivät meidät mittausasemalle, joka sijaitsi rauhallisella alueella meteorologisen mittausaseman vieressä, Bishkekin kaupungin laitamilla. Suomesta lähetetyt pahviset tavaralaatikot odottivat nurmella asemakopin vieressä. Hetken aikaa olimme huolissamme laitteista, sillä illalla ja aamulla oli satanut jonkin verran vettä. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä laatikot olivat täysin kuivia – laatikot oli kyllä säilytetty asianmukaisesti sisätiloissa. Loppuvierailumme ajan saimmekin nauttia liki 30 asteen helteestä, joten kastumisesta ei ollut enää vaaraa.

Ensimmäinen päivä mittauskopilla meni kamoja purkaessa ja mukanamme tuoman ilmastointilaitteen asennuksessa. Olimme järjestäneet paikallisen firman asentamaan ilmastointilaitteen paikoilleen. Firman nuoret pojat asensivatkin tottuneesti laitteet seinälle ja laittoivat ilmastoinnin hyrräämään. Kopin terässeinät antoivat pientä vastusta putkien vedolle, mutta tämäkin ongelma saatiin ratkaistua improvisoiden. Päivä meni kaikkiaan hyvin, ja olimme todella tyytyväisiä hyvän alun jälkeen.

Ihmettelemässä ilmastointilaitteen asennusta. Purettuja tavaralaatikoita mittausaseman edessä. Kuva: Timo Anttila
Ihmettelemässä ilmastointilaitteen asennusta. Purettuja tavaralaatikoita mittausaseman edessä. Kuva: Timo Anttila

Toisena päivänä iskikin näissä hommissa pakolliset vastatuulet. Tuomamme UPS-laite (Uninterruptible Power Supply) valitti virhetilaa, eikä sähköjä mittalaitteille ollut. Suoraan seinästä mitattu jännite osoitti 180V toivotun 220V sijasta. Lisäksi havaitsimme, että seiniin asennetut maadoitukset olivat pistorasioissa vain näön takia, eli sähköt olivat todella ”kirgisialaiset”. Tuumimme tilanteeseen ratkaisua Timon kanssa, kun Matti tuli ilmoittamaan, että Suomessa mittauskoneeseen esiasennettu tietokanta oli kaatunut ja piti konfiguroida nollista täysin uudelleen. Tässä välissä päätimme pitää tuumaustauon, ja lähdimme tulkin ja kuskin kanssa lounaalle.

Muutaman lammas- ja kanashashlikin jälkeen onnistuimmekin ohjelmoimaan UPS:n virhetilan pois, ja saamaan sen ymmärtämään kirgiisisähköä. Loppupäivä meni taas mukavasti eteenpäin ja päivän päätteeksi olimme saaneet täysiverisen ilmalaatuaseman pörräämään Bishkekiin.

Se pyörii sittenkin! Uudet laitteet toiminnassa mittauskopissa. Kuva: Timo Anttila
Se pyörii sittenkin! Uudet laitteet toiminnassa mittauskopissa. Kuva: Timo Anttila

Viimeisenä päivänä aloitimme vierailun tärkeimmän osuuden eli koulutuksen. Yleensä ekalla kerralla on turha yrittää täyttää uuden henkilön päätä miljoonalla ykstyiskohdalla, joten vedimme todella yksinkertaiset ja rautalankamallin koulutukset aseman pyörimisen kannalta. Kun olimme tyytyväisiä koulutettavien osaamiseen, totesimme asennuskeikan onnistuneeksi. Lopuksi kävimme vielä paikallisten keskustoimistolla päivittämässä johtajat siitä, mitä olimme tehneet, ja mitä tulisimme seuraavalla koulutus-/ asennusmatkalla tekemään. Nyt olisi vielä puolitoista vuotta projektissa aikaa opettaa laitteiden käyttöä ja datan hyödyntämistä. Kolmen päivän auringossa tehdy työn jälkeen olimme palaverissa niskat punaisina. Loppupäivä ennen paluulentoa meni voitonpäivän valmisteluja seuratessa ja paikallista normiruokaa, hevosenpihviä maistellessa – verisenä kuinkas muuten.

Antti kertoilemassa uuden aseman toiminnasta. Hiukkaskeräin kaverina. Kuva: Timo Anttila
Antti kertoilemassa uuden aseman toiminnasta. Hiukkaskeräin kaverina. Kuva: Timo Anttila

– Antti