Viikko Dushanbessa: kestävyyttä etsimässä

Kestävyys on yksi yleinen keskustelun aihe kehitysyhteistyön piirissä. Termillä tarkoitetaan sitä, miten yhteistyöllä tehdyt tulokset saadaan pysymään projektin päättymisen jälkeen niin, että ne hyödyttäisivät kohdemaata vielä vuosien jälkeenkin.

Yleinen esimerkki on infrastruktuurin tai laitteiden hankinta: kehitysrahoilla ostetut autot ja traktorit ruostuvat teiden varsilla, koska rahaa huoltoihin ei ole ollut, tai öljynvaihdot ovat jääneet tekemättä. Ongelma on varsin yleinen kehitysyhteistyön alasta riippumatta, ja vuosien varrella siihen on kiinnitetty yhä enemmän huomiota.

Tällä kertaa olimme viikon työmatkalla Dushanbessa Tadzikistanissa, johon olimme jo aiemmin perustaneet modernin ilmanlaatumittausaseman ulkoministeriön rahoittamassa projektissa. Projektin viimeinen vuosi on meneillään, joten matkan tarkoituksena oli taata ilmanlaatuaseman kestävyys projektin jälkeen. Matkalle lähtivät Ilmatieteen laitoksen ekspertit Matti, Timo ja Antti.

Mitkä ovat sitten kehitysyhteistyön kestävyyden haasteita? Listasta saa pitkän, mutta Tadzikistanin ilmanlaatuaseman tapaukseen peilautuu varsinkin kolme yleistä haastetta:

1. Laitteita käyttävien ihmisten osaaminen ei vastaa hankintoja.

Varmastikin tärkein tapa löytää kestävyyttä on koulutus. Koulutuksella vastataan siihen, että asennetut laitteet eivät ole mustia laatikoita, vaan että niitä osataan käyttää ja huoltaa (ja ymmärretään miksi). Koulutusta ilmalaatuaseman käyttöön olemme antaneet Dushanbessa useaan otteeseen. Kerta kerralla koulutuksessa on menty askel syvemmälle – tai toistettu jo annettua koulutusta havaitun tarpeen perusteella. Tällä kertaa Timo ja Matti kouluttivat mm. ilmalaatuaseman kalibrointien tekoa.

Koulutuksen tärkeys huomattiin myös vertaillessamme ilmanlaatuaseman tuloksia Tajikhydrometin, eli paikallisen ilmatieteen laitoksen, toisessa projektissa ostaman liikkuvan mittausaseman tuloksiin. Tälle mobiiliasemalle ei ollut annettu tarpeeksi koulutusta myyjän toimesta, ja laitteista oli tullut lähinnä satunnaislukugeneraattoreita. Timon ja Matin avustuksella nämäkin laitteet saatiin omien töiden ohessa jaloilleen ja kalibroitua, mistä paikalliset olivat syvästi kiitollisia.

Vertailumittaus käynnissä mobiiliaseman kanssa. Kuva: Antti Hyvärinen
Vertailumittaus käynnissä mobiiliaseman kanssa. Kuva: Antti Hyvärinen

2. Valtion työntekijöiden (kuten Tajikhydrometillä) heikko palkkataso, ja sitä kautta koulutettujen henkilöiden ja osaamisen häviäminen yksityisille, parempaa palkkaa maksaville työnantajille.

Työntekijöiden korkea vaihtuvuus on iso haaste, jota yritetään selättää monin eri tavoin. Klassisesti on pyritty kouluttamaan mahdollisimman iso kanta työntekijöitä, mikä voi sinällään olla haastavaa useista eri syistä. Toisena keinona on hyvien työohjeiden tekemisen. Nytkin laitoimme paikalliset työntekijät kirjoittamaan ohjeet omalla kielellään koulutuksen aikana, ja seuraavassa sessiossa he pyrkivät tekemään työn itsenäisesti ohjeiden mukaisesti. Ohjeita muokattiin kerta kerralla paremmaksi. Lopulta niiden tulisi olla niin hyviä, että kuka tahansa osaa suorittaa työn ohjeiden avulla.

Työohjeita kirjoittamassa. Kuva: Antti Hyvärinen
Työohjeita kirjoittamassa. Kuva: Antti Hyvärinen

3. Laitteet hajoavat projektin jälkeen, eikä niiden korjaamiseen ole rahaa tai varaosia.

Harmittavan usein isot kehitysyhteistyön projektit rakentavat kohdemaahan kallistakin infraa, mutta projektin jälkeen tarvittavat varaosahankinnat päättyvät kuin seinään. Laitteiden hajottua seuraava kehitystyön tekijä asentaa tilalle uudet vastaavat laitteet. Varaosien hankinta on kuitenkin kohtuullisen edullinen tapa varmistaa kestävyyttä hankkeelle. Dushanben asemaa varten olimme hankkineet n. 5 vuoden varalle yleisimmin tarvittavia varaosia. Lisäksi varaosien vaihtoa tulee tietysti kouluttaa.

Varaosahankintoja ilmanlaatuasemalle. Kuva: Antti Hyvärinen
Varaosahankintoja ilmanlaatuasemalle. Kuva: Antti Hyvärinen

Kotimatkalla perkasimme Helsingin koneessa viikon antia. Olimme vastanneet kolmeen yleiseen kehitysyhteistyön kestävyyshaasteeseen mielestämme hyvin, ja olimme luottavaisia, että paikallisen ilmatieteen laitoksen kyky pitää yllä ilmanlaadun mittauksia oli parantunut merkittävästi.

Ilmatieteen laitos on harjoittanut kehitysyhteistyötä jo 80-luvulta saakka. Ehkä yksi kestävyyteen liittyvä aspekti menee lopulta ylitse muiden. Olemme oppineet, että mitä pidempään maassa on oltu ja pitkäkestoisemmin yhteistyötä tehty, sitä kestävämmät tulokset maassa on saatu aikaan. Toivon mukaan nykyinen kolmen vuoden projekti on siis vasta alkua yhteistyöllemme Tadzikistanissa!

-Antti

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Paluumatkalla projektireissusta: kuinka (ei) toimia Delhin lentokentällä

Blogini alkaa paluumatkalta Kathamandusta, jossa olin hallinnoimassa Ilmatieteen laitoksen kehitysyhteistyöprojekteja. Näihin kuuluivat jo aiemminkin blogeissa vilahtaneet FNEP2-projekti ja Maailmanpankin BRCH-projekti. Projektien hallinnointi on ulospäin melko näkymätöntä puuhaa, ja yleensä siihen kiinnitetään huomiota vasta, kun jotain menee pieleen. Tämäkin matka piti sisällään paljon kokoustamista, neuvottelua ja paperitöitä. Näistä ei kirjoittamisen aihetta juuri ole, mutta paluumatka osoittautuikin mielenkiintoiseksi.

Lentoni Kathmandusta oli Delhin kautta takaisin Suomeen. Delhin lentokentällä vierailin ensimmäisen kerran, ennen kuin se meni ”pilalle”, eli aikaan jolloin matkustajia oli kuin sardiineja purkissa, kunnon opastekyltit puuttuivat ja kerjäläiset piirittivät kentällä heti tullitarkastuksen jälkeen. Sittemmin Delhiinkin on rakennettu uusi kansainvälinen terminaali, joka noudattelee tarkasti kansainvälisiä standardeja, eikä lähtiessä pääse portille ilman kulkua kiiltävän tax free -myymälävyöhykkeen läpi. Paluumatkaan kuului yön vietto Delhin lentokentällä olevassa hotellissa.

Lentomatka Kathmandun ja Delhin välillä on mukava vajaan kahden tunnin hyppy, jossa voi hyvällä säällä ihailla Himalajan lumihuippuja. Lento oli hieman myöhässä aiotusta 18:00 laskeutumisesta, mutta ajattelin ehtiväni kirjautua Delhin lentokenttähotelliin sopivasti ennen illallisaikaa. Hurja jono lentokentän ovilla ja turvatarkastuksessa antoivat kuitenkin kolauksen tälle ajatukselle. Minuutit vaihtuivat kymmeniksi omaa vuoroa odotellessa, kunnes lopulta pääsin turvatarkastukseen. Tässä vaiheessa vartija pyysi minulta paperista matkalippua, jota en kuitenkaan jostain syystä ollut saanut Kathmandun kentällä – enkä ollut huomannut vaatia. Mobiili boarding pass ei vartijalle kelvannut.

Boarding pass Delhin kentällä: ei näin.
Boarding pass Delhin kentällä: ei näin.

Palasin kiltisti transfer-tiskille, jossa ilmoitin tarvitsevani boarding passin seuraavan aamun jatkolennolle. Sain vastauksen, että tämä kestäisi 45 minuuttia. Tässä vaiheessa kahden viikon työmatkan rasitus ja ajatus siitä, että joutuisin odottamaan vielä ainakin tunnin ennen pitkäkseen pääsyä, kävivät ylivoimaiseksi. Tilanteessa liike tuntui tärkeämmältä, ja ajattelin voivani välttää pitkät jonot kiertämällä tutun kentän maahantulotarkastuksen kautta. Virkailija kohautti olkapäitään: ”No, jos niin haluatte.” Olin jo matkalla kohti ulosmenon passitarkastusta. Tämä osoittautui virheeksi.

Passintarkastus ja tullitarkastus sujuivat vielä ilman ongelmia, ja pääsin nopeasti takaisin lähtevien koneiden terminaalin oville. Olin päässyt alle puolessa tunnissa takaisin terminaaliin sisään. Nyt vain Finnairin pisteelle tulostamaan paperinen boarding pass. En saanut Finnairin logoa kuitenkaan silmiini, ja jouduin kysymään apua informaatiopisteestä. Selvisi, että Finnairilla ei ole toimipistettä kentällä, mutta että voisin saada apua edellisen lennon operoineen Jet Airwaysin pisteeltä. Sain sieltä ensin kuitenkin vain printatun varausvahvistuksen, jolla ei ollut asiaa kentän kansainväliselle puolelle.

Uusintakierrokset JetAirwaysin pisteen kautta Informaatiopisteelle, sieltä edelleen Check-in pisteelle ja jälleen Informaatiopisteelle eivät saaneet aikaan muuta kuin puoli tuntua jonotusta ja 500 m kuntoilua. Aloin selvitellä vaihtoehtoista majoitusta. Lentokentän tällä laidalla oleva hotelli oli täynnä, mutta matkatoimistomme onnistui saamaan minulle vielä huoneen läheisestä Radisson- hotellissa. Ajattelin homman olevan ratkaistu. Ulko-ovella seisova vartija oli kuitenkin eri mieltä, sillä hän ilmoitti kentältä poistumisen olevan kielletty – olkapäällä roikkuva rynnäkkökivääri kieltämättä tehosti tätä viestiä. Kuin pisteenä i:n päälle näin myöhään tehtyä Radisson-hotellin varausta ei pystynyt perumaan.

Tässä vaiheessa mieleeni tuli, että saattaisin saada Finnairin nettisivujen kautta ladattua boarding passini .pdf- muotoon. Jet Airwaysin asiakaspalvelija oli myötämielinen tilanteelleni, ja sain boardin passin tulostettuakin.

Passintarkastuspisteessä virkailija tutki paperista boarding passiani pitkään. ”Sir, you are very early. Systeemimme aukeavat vasta kuusi tuntia ennen koneen lähtöä. Teidän pitää valitettavasti odottaa.” Hmpf. Tämä alkoi olla arvattavissa, kun mietti, miten ilta oli kehittynyt. Kuusi tuntia ennen koneen lähtöä tarkoitti n. 04:30. Tajusin, että olin joutunut ikään kuin ”limboon” – en pääsisi tästä kentän osasta eteen- enkä taaksepäin. Ei auttanut kuin laittaa pitkälleen penkeille ja yrittää saada muutama tunti lepoa. Ravintolaa kentän tässä osassa ei ollut, illallisen sijaan tyydyin sipsipussiin ja kokikseen. Matkaajia kulki aalloittain kentän lävitse, ja pari kertaa joku virkailija kävi kopauttamassa jalkapohjiani tarkistaakseen, etten ollut väärillä asioilla.

04:45 olin jälleen passintarkastuksessa. Virkailija tutki A4:lle printattua boarding passiani taas pitkään. ”Teiltä puuttuu lentoyhtiön leima. Heidän check-in avautuu kello kuusi.” Tässä vaiheessa purskahdin nauruun. Muutama tunti lisää odotusta ei tuntuisi enää missään.

Vaan näin!
Vaan näin!

06:30 sain viimein Finnairin henkilökunnan viralliselle paperille tulostetun (ja leimatun) boardin passin käteeni. Intialainen byrokratia oli vienyt minua 6-0, ja kahdesta varatusta hotellihuoneesta huolimatta olin nukkunut lentokentän penkeillä. Minua ei silti harmittanut kävellessäni kohti Finnairin porttia. Elämään tulee kuulua pieniä harharetkiä, ja seikkailu pikemminkin virkisti edellisten viikkojen raporteista ja kokouksista pölyyntynyttä mieltä. Ja tulipa blogiinkin hieman erilaista kirjoitettavaa!

Antti

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Piece of Cake: Meteorologi IT-asiantuntijan saappaissa Vietnamissa

Välillä tämä kansainvälisissä projekteissa työskentely saa jännittävien käänteiden lisäksi myös aika koomisia piirteitä. Koomista on se, että joka kerta kun on kuvitellut, että tämä nyt oli nyt haastavin, yllättävin ja jännittävin matka tähän mennessä, niin seuraava matka onnistuu kuitenkin olemaan vielä yllättävämpi. Niin kävi myös viimekertaisella Vietnamin matkalla. Matkan oli tarkoitus asentaa Hanoin sääpäivystykseen SmartMet. SmartMet on suomalainen meteorologien työskentelyyn tarkoitettu työasema, jonka avulla meteorologit pystyvät helposti katsomaan havaintoja ja säädataa ja saavat näin paremman käsityksen tulevasta säästä.

Pari päivää ennen matkan alkua sain puhelun kuumeiselta kollegalta, Matti Eerikäiseltä. Kuumeisen hourailun lomasta sain selville, että hänellä oli yli 40 astetta kuumetta ja influenssa-aalto oli pahimmillaan. Ei siis puhettakaan, että kaveri olisi matkustuskunnossa parissa päivässä. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että joutuisin aloittamaan mission yksin.

Matkaevääksi sain positiivisen ajattelumallini lisäksi puolen tunnin SmartMet-softan asennuskoulutuksen IT-konkariltamme, Mikko Rauhalalta.  Olin toki muutaman kerran asentanut SmartMetin Suomessa menestyksekkäästi, mutta vieraassa maassa homma on aina haastavampaa, joten sitä oli hyvä treenata edes pikaisesti ennen matkaa.

Asennuksen (vielä melko vakavia) ensiaskelia.
Asennuksen (vielä melko vakavia) ensiaskelia.

Asennus sujui kuin sujuikin Hanoissa yllättävän hyvin, vaikka jouduin sen olosuhteiden pakosta yksin tekemään. Vietnamin ilmatieteen laitoksen IT-osaston kundien ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset;  ihanko tosissaan ne lähettivät Suomesta vaalean nuoren naisen tekemään softan asennuksen? Toisinaan sitä kohtaa ihan täällä koti-Suomessakin ainakin jonkinasteisia ennakkoasenteita suorittaessaan jotakin teknistä työtehtävää. Perinteistä nörttistereotypiaa en ehkä koekaan täyttäväni, mutta voin kertoa että aika harva loppujen lopuksi täyttää yhtään minkäänlaista stereotypiaa. Omasta puolestani ne saa siis heittää suosiolla romukoppaan. Samalla myös tavallaan jatkoimme tahattomasti viime syksynä Vietnamissa järjestetyn tasa-arvo-työpajamme oppeja tälläkin missiolla. Eli että myös nainen voi olla tehdä monenlaisia työtehtäviä siinä missä miehetkin. Oli myös hienoa huomata kuinka paikallisten arvostus osaamistani kohtaan kasvoi mission edetessä.

Raskaan työn lomassa pitää muistaa syödä. Ilona ja projektikoordinaattorimme Thanh lounaalla vietnamilaiseen tyyliin.
Raskaan työn lomassa pitää muistaa syödä. Ilona ja projektikoordinaattorimme Thanh lounaalla vietnamilaiseen tyyliin.

SmartMetin asennus oli tietenkin vasta alkusoittoa, sillä päivystävät meteorologit piti vielä kouluttaa käyttämään sitä. Parikymmentä paikallista meteorologia saapui paikalle päivittäin ja loppuviikolla saimme onneksi myös Matin mukaan kouluttamaan.

Matti ja Ilona kurkkivat olan takaa, saavatko oppilaat annetut tehtävät tehtyä.
Matti ja Ilona kurkkivat olan takaa, saavatko oppilaat annetut tehtävät tehtyä.

Vuoden aikana kokemani työreissut ovat saaneet miettimään, että mistä on hyvä Ilmatieteen laitoksen ekspertti tehty ja mitä kaikkea häneltä vaaditaan? Luonnollisesti hänen pitää osata asiansa ja olla muutenkin nopea oppimaan ja sopeutumaan uuteen kulttuuriin. Lisäksi rennosta asenteesta ei ole ainakaan haittaa, sillä kaikki ei todellakaan aina mene suunnitelman mukaan. ”Vaikeuksien kautta voittoon” – lausahdus voisi siis kuvata aika hienosti tätäkin missiota.

T: Ilona

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Yhden projektin loppu – Nepal

Matkustimme toukokuussa viimeistä kertaa Nepaliin osana FNEP2-projektia. Loppuseminaarin lisäksi pidimme mission aikana viimeiset koulutukset ja ohjeistimme tulevaan mm. sääennustusmallin pyörittämiseen, havaintojen tietojärjestelmään sekä yleiseen sääennustusprosessiin liittyen. Reissukokemuksista lyhyesti alla enemmän.

Projektin loppuseminaari oli kokonaisuudessaan onnistunut. Seminaariin osallistui 60 henkilöä sisältäen DHM:n työntekijöitä, laitoksen kumppaneita ja sidosryhmiä, sekä mediaa.  Ohjelma oli jaettu kahteen osaan; viralliseen ja tekniseen osioon. Virallisessa osuudessa puheen pitivät paikallinen Ympäristöministeriön edustaja, Suomen Nepalin suurlähettiläs, Herman projektipäällikön osassa, ja hydrometeorologisen laitoksen (DHM) varapääjohtaja Saraju. Saraju kiitteli puheessaan Suomen tukea, jossa olemme kahden projektin mittaisella pitkäaikaisella yhteistyöllä saaneet paljon kehitystä aikaiseksi. Vaikka yhteistyö jatkuu Maailmanpankin rahoittaman BRCH-projektin myötä, totesi hän selvää tarvetta olevan myös FNEP3-projektille vielä ennen BRCH-projektin päättymistä.

Ulkoasiainministeriön rahoittamissa IKI-projekteissa paino on ruohonjuuritason osaamisen vahvistamisessa, josta suuri osa toteutetaan kohdennettuina koulutuksina pienryhmissä. Tällöin opit menevät hyvin perille ja  tapahtuu aitoa kehitystä ja toimintatapojen muutosta.

DHM:n työntekjät pitivät teknisessä osiossa esityksen jokaisesta laitoksen meteorologiaan liittyvästä osa-alueesta (säähavainnot, tiedonhallintajärjestelmä, sääennustusmalli,sekä sää- ja ilmastopalvelut). Vaikka olin seminaarissa ainoastaan asiantuntijan roolissa, olin heistä valtavan ylpeä!! Esitykset olivat erittäin selkeitä ja toivat hyvin esiin FNEP-projektien tuoman kehityksen. Oli myös hienoa seurata seminaarissa käytyä keskustelua, ja huomata miten laitoksen hydrologinen puoli ja sidosryhmät olivat kiinnostuneita meteorologisista tuotteista ja yhteistyön lisäämisestä.

Vaikka Ilmatieteen laitoksen yhteistyö jatkuu Nepalin DHM:n kanssa BRCH-projektin tiimoilta, oli reissu ainakin itselleni hieman haikea. Olen osallistunut paljon meteorologien koulutuksiin niin Nepalissa kuin Suomessakin, joten heistä on tullut tuttuja ja olisi harmi, jos heitä ei enää tapaisi.

 

 

maustekaupassa
Maukas nepalilainen ruoka tulevaisuudessa varmistettiin hankkimalla paikallinen keittokirja ja mausteita. Kuvat: Jenni Latikka ja Sami Kiesiläinen

– Jenni

Lisätietoja Ilmatieteen laitoksen tiedotteesta: http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/197809241

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Koulutus näkymättömään mutta sitäkin tärkeämpään säähavaintojen tietovarasto DMS:ään

Projekti Bhutanin meteorologisten palveluiden kehittämiseksi on loppusuoralla, mutta kehitys Data Management Systemin (DMS) kanssa on vielä pahasti kesken. Tähän liittyen järjestimme bhutanilaisille helmikuun lopussa koulutuksen Suomessa. Taustaksi tähänastinen tarina: hyväksyimme nepalilaisen yrityksen valmisteleman DMS:n kehityssuunnitelman vuosi sitten. Järjestelmän piti olla valmis syyskuussa 2015, jolloin Sami lähti Bhutaniin yhdessä norjalaisten hydrologien kanssa. Valitettavasti järjestelmän kehitys oli tuolloin vasta alkutekijöissä ja uusi asennus yritys siirtyi pääsiäiseen 2016 asti.

Mikä on DMS?

Suomeksi kenties säähavaintojen tietovarasto? Meteorologina eli loppukäyttäjänä minun ei oikeastaan edes tarvitse tietää, sillä pääasia on että saan käyttöön viimeisimmät säähavainnot ja tiedän niiden olevan luotettavia. Juuri tämän vuoksi DMS on yksi tärkeimmistä osa-alueista koko sääpalvelun tuotantojärjestelmässä.

DMS on kokonaisuus, joka sisältää säähavaintojen keruun sääasemalta yleiseen tietokantaan, josta viimeisimmät tai vuosia vanhat havainnot on helppo ottaa käyttöön. Tietokanta sisältää havainnoille laaduntarkastuksen, joten loppukäyttäjän ei tarvitse huolehtia niiden oikeellisuudesta. Keskitetystä tietokannasta havainnot saadaan helposti talon sisäisille ja ulkoisille loppukäyttäjille, ja niiden pohjalta voidaan kehittää automaattisia tuotteita, kuten monsuunikauden sademäärän seurantaa. Usein kehitysmaissa ongelma on, että havainnot ovat useassa eri tietokannassa, laaduntarkistusta ei ole ja sitä ei osata hyödyntää tehokkaasti. Havaintojen tehokkaamman käytettävyyden lisäksi DMS toimii työkaluna havaintoyksikössä, sillä sen avulla voidaan seurata havaintoverkon tilaa ja havaintojen laatua, pitää yllä asema- ja laiterekisteriä, tehdä vikailmoituksia jne.

Koulutusta Suomessa

Helmikuun lopussa Ugyen ja Pema matkustivat Bhutanista Suomeen viikon koulutukseen. Tarkoituksena oli testata uutta DMS:ää heidän kanssaan ja näyttää Ilmatieteen laitoksen esimerkkien myötä, miten järjestelmää voidaan käyttää tehokkaasti ja kehittää edelleen. Nepalilainen DMS:n kehittäjä ei saanut järjestelmää kuitenkaan valmiiksi, joten pyrimme pohjustamaan heitä tulevaan niin hyvin kuin mahdollista. Tämä sisälsi mm. demon säähavainnon lähettämisestä havaintoasemalta tietokantaan, laatutarkistukset eri havaintosuureille ja havaintoaseman taustatietojen tärkeyden. Koska DMS on tärkeä tietojärjestelmä, kävimme läpi tietoturva-asioita ja neuvoimme, miten korjata heidän järjestelmästään löytyneitä tietoturva-aukkoja.

Kuva: Jenni Latikka
Kuva: Jenni Latikka

Suurimmaksi kiinnostuksen kohteeksi koulutuksessa osoittautui Ilmatieteen laitoksen Sää -mobiilisovellus, sillä Bhutanin hallitus on päättänyt kehittää vastaavan sovelluksen kansalaisilleen. Viimeisimmät säähavainnot saadaan sovellukseen automaattisesti DMS:n avulla, jonka lisäksi tarvitaan meteorologin tekemä sääennuste. Sovelluksen kehitys on juuri alkamassa, eli parin kuukauden päästä voimme ladata Bhutanin oman sääsovelluksen puhelimiimme – jos satumme olemaan Bhutanin sääennustetta vailla.

Suomen koulutusten aikana kyselen ja pyrin neuvomaan, mitä vieraat haluaisivat nähdä ja kokea Suomessa. Bhutanissa lunta on ympärivuoden jäätiköillä, ja pääkaupungissa Thimphussa lunta sataa kerran talvessa (jolloin on kansallinen vapaapäivä). Tästä huolimatta vieraille oli selvää heti lentokentältä tullessa, että haluavat kokea lumen, joten yhden koulutuspäivän päätteeksi veimme heidät hiihtämään ja pulkkamäkeen Paloheinään. Hauskaa oli, vaikka helppoa homma ei ollut ollenkaan!

Kuva: Jenni Latikka
Kuva: Jenni Latikka

Ugyen hiihti ensimmäisen kilpailun voittoon, sillä Pema kaatui juuri ennen maaliviivaa

Suunnitelmat DMS:ään liittyen

Tällä hetkellä tärkeintä on saada DMS valmiiksi ja käyttöön. Järjestelmä on tietoteknisesti suuri ja monimutkainen mutta aikaisemman kokemuksen omaavan yrityksen pitäisi selvitä tehtävästä. Bhutanissa DMS tulee sisältämään yhteisen tietokannan meteorologisille ja hydrologisille havainnoille, joten Ilmatieteen laitos auttaa yhdessä Norwegian Water Resources and Energy Directorate hydrologian asiantuntijoiden kanssa DMS:n testauksessa ja käyttöönotossa. Käyttöönotossa deadline on kesäkuussa, jolloin Bhutanissa alkaa UNPD GEF NAPA -rahoituksella hankittavien 60 automaattisen sääaseman asennus. DMS:n toimivuus testataan viimeistään silloin kun kaikkien sääasemien havainnot tulisi saada järjestelmään reaaliaikaisesti.

– Jenni

 

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Tasa-arvoa Vietnamissa

Tasa-arvo. Ja vieläpä sukupuolten välinen tasa-arvo. Se on aihe, joka puhuttaa ja menee tunteisiin niin Suomessa kuin muualla maailmassakin. Mitä se oikeastaan on ja kuinka sitä tulisi käsitellä niin, etteivät eri osapuolet tuntisi itseään uhatuiksi? Ja kuinka lähestyä aihetta uudessa kulttuurissa? Nämä kysymykset ja monet muut pyörivät päässämme lähtiessämme järjestämään sukupuolten välistä tasa-arvoa käsittelevää työpajaa Vietnamiin. Ilmatieteen laitoksen projektit ovat luonteeltaan yleensä melko teknisiä. Projekteihin osallistuvilta asiantuntijoilta vaaditaan usein osaamista meteorologian, tietotekniikan tai insinööritieteiden alueilta. Se miksi projektissa oli mukana myös tasa-arvoasioita käsittelevä osio, lähti liikkeelle Vietnamin Ilmatieteen laitoksen omista toiveista Promoserv II -projektiin ja sen tavoitteisiin liittyen. Olemme kollegani Satun kanssa käyneet muutaman kerran aiemminkin työmatkalla Vietnamissa Promoserv-projektin tiimoilta – minä meteorologisen osaajan roolissa ja Satu henkilöstön kehittämisen asiantuntijana. Tasa-arvotyöpajan järjestäminen oli molemmille kuitenkin uusi juttu ja vaati huomattavasti aiempaa enemmän taustatyötä ja valmisteluja.

Työpajan osallistujat ryhmäkuvassa. Kuva: Ilona Láng
Työpajan osallistujat ryhmäkuvassa. Kuva: Ilona Láng

Vietnamissa aihe on monille vielä melko vieras. Naisten asema yhteiskunnassa on kuitenkin merkittävä. Ovathan vietnamilaiset naiset taistelleet miesten rinnalla Vietnamin sodassa, ahkeroineet riisipelloilla kymmentuntisia päiviä siinä missä miehetkin ja vielä tänäkin päivänä monessa perheessä nainen on vastuussa perheen raha-asioista. Esimerkiksi työelämässä on kuitenkin havaittavissa suuria sukupuolten välisiä kuiluja. Vietnamissa naiset sijoittuvat usein matalapalkkaisille aloille ja koulutettuinakin he etenevät urallaan huomattavasti miehiä vaikeammin ja hitaammin. Lisäksi lyhyet perhevapaat ja perheen ja työn yhteensovittaminen hankaloittavat etenkin naisten asemaa työelämässä. Nainen vastaa perinteisesti lähes sataprosenttisesti lasten ja kotiaskareiden huolehtimisesta – päivätyön ohella tietenkin. Työelämästä naiset jäävät eläkkeelle jo 55 vuoden iässä, miesten eläkeikä on 60 vuotta. Naisten matala eläkeikä selittyy osaksi sillä, että isoäitejä tarvitaan apuna lastenlasten kaitsemisessa.

Satu ja Ilona pitämässä esitelmää.
Satu ja Ilona pitämässä esitelmää.

Työpajan tavoitteena ei niinkään ollut muuttaa olemassa olevia toimintamalleja, vaan lisätä vietnamilaisten tietoisuutta tasa-arvosta ja herättää keskustelua. Alkuviikolla meillä oli aluksi työpaja, joka oli suunnattu pienelle, noin 10 hengen porukalle. Siinä käsiteltiin tarkemmin etenkin naisten urasuunnittelua. Varsinaiseen tasa-arvotyöpajaan osallistui lähes 100 henkeä yhdeksästä alueyksiköstä eri puolilta Vietnamia. Mukana oli myös Vietnamin Ilmatieteen laitoksen varapääjohtaja, jota aihe tuntui kiinnostavaan kovasti. Pidimme esityksiä tasa-arvosta, joissa annoimme esimerkkejä Suomesta ja esittelimme, kuinka meillä erilaiset lait tukevat yhteiskunnassa tasa-arvoa esimerkiksi työpaikoilla. Lisäksi kerroimme käytännön tapausten kautta urakehitysmahdollisuuksista käyttäen esimerkkinä allekirjoittanutta, eli nuorehkoa työelämässä olevaa naista. Käytännön esimerkit toimivat tällaisessa työpajassa hyvin ja pitivät osallistujien mielenkiinnon loppuun asti huipussaan. Erityistä ihmetystä herätti tieto siitä, että Sadun mies jäi hoitamaan lapsia Sadun työmatkan ajaksi ja leipoo vielä pullaakin heidän kanssaan.

Paneelikeskustelu oli yksi työpajan osa. Kuva: Ilona Láng
Paneelikeskustelu oli yksi työpajan osa. Kuva: Ilona Láng

Esityksiemme lisäksi saimme kuulla myös Vietnamin Ilmatieteen laitoksen alueyksiköiden mielenkiintoisia puheenvuoroja. Yhdeksän alueyksikön välillä on suuriakin eroja ja maaseudun havaintoasemien työntekijöillä tilanne on hankalin. Havaintoasemilla havaintojen keruu tapahtuu manuaalisesti ja on tyypillisesti naisten hommaa. Usein naiset joutuvatkin olemaan erossa perheistään kuukausitolkulla perheiden asuessa kaupungeissa. Osana työpajaa meillä oli myös osallistava paneelikeskustelu, joka herätti hienoa keskustelua ja samalla myös vahvoja tunteita. Loppupuheenvuoroissaan osa osallistujista liikuttui kyyneliin asti. Tämä oli monelle hyvin ainutkertainen tilaisuus osallistua työpajaan ja aihe selvästi kiinnosti ja herätti osallistujissa tunteita. Työpaja sai kaiketi myös Vietnamin ilmatieteen laitoksen varapääjohtajan näkemään asioita uudessa valossa. Alun perin Suomen vierailulle oltiin lähettämässä viittä miesjohtajaa, mutta työpajamme ansiosta varapääjohtaja päätti lähettää matkaan mukaan myös yhden naispuolisen esimiehen.

Itselleni tämä matka oli työmatkoista haastavin ja rankin, mutta samalla kaikkein antoisin. Kyseinen aihe ja sen tutkiminen saa ymmärtämään vierasta kulttuuria syvemmin ja tällaisen aiheen myötä pääsee myös entistä lähemmäs jo ennestään tuttuja vietnamilaisia kollegoja.

Maisemaa matkan varrelta.

-Ilona

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Poliisisaattueessa Bishkekissä

Syyskuussa 2015 meitä kutsui jälleen Bishkek ulkoministeriön FINKMET-projektin puitteissa. Tällä kertaa Kirgisian matkamme tarkoitus oli kaksivaiheinen; toisaalta jatkoimme aiemmin asentamamme ilmanlaatuaseman koulutusta Bishkekissä (ks. ”Ilmanlaatumittauksia Kirgisiaan”), toisaalta olimme järjestämässä seminaaria Suomen ja Kirgisian ilmastonmuutoksen ja ympäristöalan yhteistyöstä.

Saavuimme Matin kanssa maanantaiaamuna Bishkekiin ilman suurempia ongelmia matkalla. Nopean suihkussa käynnin jälkeen siirryimme ilmanlaatuasemalle toteamaan, että mittaukset pyörivät edelleen nätisti – paikallisella hydrometeorologisella laitoksella oli siis jo useampi kuukausi uutta ilmalaatudataa käsissään! Päivän aikana listalla oli myös maston asentaminen sääanturia varten. Tämän avulla pystyisimme osoittamaan esim. mistä tuuli tuo suurimmat saastepitoisuudet asemalle. Paikallisen asennusfirman työvälineet osoittautuivat loppuun ajetuiksi, joten Bilteman poranteräsarja tuli tarpeeseen.

Säämastoa nostamassa ilmanlaatuasemalla. Kuva: Antti Hyvärinen
Säämastoa nostamassa ilmanlaatuasemalla. Kuva: Antti Hyvärinen

Tiistaiaamuna tapasimme hotellilla Harrin, joka oli saapunut isännöimään keskiviikkopäivän seminaaria Ilmatieteen laitoksen puolesta. Koska Harrilla oli tiistai ylimääräistä aikaa, lähdimme näyttämään hänelle ilmalaatuasemaa. Lounaan jälkeen Matti jäi säätämään mittalaitteita samalla, kun Harri ja minä teimme päivän kovan työn projektin johtokunnan kokouksessa.

Heräsin keskiviikkoaamulla hotellin ohuiden seinien vain vaivoin peittämään ääneen, kun joku puhui ”norjaa” viereisen hotellihuoneen WC:ssä. Edellisillan georgialaisen ravintolan sihisevät ruokapadat iskivät kostollaan Mattiin. Tilanne on varmasti tuttu ja herättää myötätuntoa monessa kaukomatkaajassa. Matilla oli päivällä vuorossa ilmanlaatudatakoulutusta keskustoimistolla. Huonovointisuudesta huolimatta hän jaksoi hoitaa homman ammattilaisen tavoin. Loppureissun Matti oli kuitenkin poissa pelistä ja joutui tekemään kuolemaa hotellihuoneessa. Tuli siinä Kirgisian TV:n tarjonta tutuksi…

Sillä välin Harri ja minä osallistuimme viereisessä Hyatt-hotellissa pidettävään seminaariin. Itse olin järjestelykomiteassa, Harri puolestaan toimi koko päivän seminaarin puheenjohtajana. Seminaarin olivat organisoineet Suomen ympäristökeskus ja Geologian tutkimuskeskus yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa. Paikalla oli edustusta myös Suomen ulkoministeriöstä. Seminaariin saapui n. 80 osallistujaa Kirgisiasta, Suomesta ja Tadzikistanista. Harri ohjasi seminaarin tottuneesti aikataulussa läpi (ei aina helppoa aasialaisissa kulttuureissa!). Eri ympäristöalan toimijat esittelivät projektejaan Keski-Aasiassa, ja tauoilla keskusteltiin yhteistyön mahdollisuuksista. Saimme seminaarista runsaasti positiivista palautetta, ja myöhemmin kuulimme, että paikalliset toimijat olivat keskustelleet seminaarin annista vielä viikkojen ajan.

Suurlähettiläs Juhani Toivonen pitämässä avauspuheenvuoroa keskiviikon seminaarissa. Kuva: Antti Hyvärinen
Suurlähettiläs Juhani Toivonen pitämässä avauspuheenvuoroa keskiviikon seminaarissa. Kuva: Antti Hyvärinen

Illalla pääsimme osallistumaan Suomen kunniakonsulaatin avajaisiin Bishkekin keskustassa. Avajaisissa oli otettu huomioon seminaariaikataulumme, ja meitä tultiin noutamaan Hyatt-hotellilta mustien autojen kavalkadilla. Hotellin pihasta lähdettyämme saattuetta siirtyi vetämään poliisiauto valot vilkkuen. Eipä sitä ihan joka päivä tule näissä hommissa liikuttua poliisisaattueessa… Lähetystön avaaminen oli juhlapuheista ja kansallislauluista huolimatta varsin rento tapahtuma, joka huipentui härmäläistä perinnettä kunnioittaen mahdollisuuteen saunoa. Itse jouduin kohteliaasti kiittämään illasta jo hyvissä ajoin – seuraavan päivän työt odottivat.

Kazakstanin ja Kirgisian suurlähettiläs Ilkka Räisänen ja kunniakonsuli Anvar Prazdnikov Suomen Bishkekin kunniakonsulaatin avauspuheenvuoroja pitämässä. Kuva: Antti Hyvärinen
Kazakstanin ja Kirgisian suurlähettiläs Ilkka Räisänen ja kunniakonsuli Anvar Prazdnikov Suomen Bishkekin kunniakonsulaatin avauspuheenvuoroja pitämässä. Kuva: Antti Hyvärinen

Torstaina oli asemalla vuorossa koulutusta. Olimme keväällä kouluttaneet perusasiat, ja nyt oli tarkoitus mennä syvemmälle mittaus- ja kalibrointikoulutuksessa. Tällaiset koulutukset noudattavat usein samanlaista kaavaa: niin kauan kuin koulutettavat seuraavat vierestä, kaikki on ”I understand” ja ”Very clear”. Mutta kun sanot taikasanat: ”And now your turn to do it!”, kädet nousevat poskille ja nyökyttely vaihtuu päätä pudistavaan puhetulvaan. Tarpeeksi monen toiston jälkeen oppi menee kuitenkin yleensä perille – tälläkin kertaa asemalta poistuivat tyytyväisenä niin kouluttaja kuin koulutettavat.

Perjantaiksi olimme saaneet Matin taas tarpeeksi hyvään kuntoon, että jätimme Bishkekin taaksemme. Seuraavaan kertaan!

Mistä pitää painaa? Hiukkaskeräimen käyttöä kouluttamassa. Kuva: Antti Hyvärinen
Mistä pitää painaa? Hiukkaskeräimen käyttöä kouluttamassa. Kuva: Antti Hyvärinen

-Antti

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Haasteiden kautta vuoden tehokkaimpaan projektiviikkoon Nepalissa

Suomen bensiinihinnatko muka korkealla? Nepalin kaduilla näkyi marraskuun alun projektimission yhteydessä lukuisten kortteleiden pituisia jonoja ajoneuvoja; autot ja moottoripyörät omissa jonoissaan. Jonottavien moottoripyörien sivupeileihin oli kirjattu järjestysnumeroita. Yhdessä jonossa liikuttiin yli 600:n järjestysnumeroissa, mutta pidempiäkin jonoja nähtiin. Bensiinin hinta oli kivunnut pimeillä markkinoilla yli 5 $/litra, ja myynti virallisilla polttoaineasemilla oli tarkkaan säännösteltyä. Bensiinistä oli sanomattakin huutava pula. Yhteiskunnan bensiiniin perustuva logistiikka oli polvillaan.

Yksi lukuisista pitkistä jonoista polttoaineasemille. Moottoripyörien osalta liikuttiin tämän jonon osalta jo järjestysnumeron 670 kieppeillä. Kuva: Herman Böök
Yksi lukuisista pitkistä jonoista polttoaineasemille. Moottoripyörien osalta liikuttiin tämän jonon osalta jo järjestysnumeron 670 kieppeillä. Kuva: Herman Böök

Lensimme Katmanduun marraskuun alussa seitsemän eri asiantuntijan voimin. Nepalin ja Suomen muuttuneet olosuhteet olivat asettaneet aiemmassa blogikirjoituksessa kuvatun Ulkoasiainministeriön rahoittaman FNEP2-projektin toisen vuosipuolikkaan toteutuksen hyvin ahtaalle. Projektimme haasteet alkoivat kasautua 25. huhtikuuta 2015 Nepalin voimakkaan maanjäristyksen myötä. Haavoittuvainen maa ajautui alkukeväästä hyvin lähelle suurta humanitääristä kriisiä, josta ei vieläkään olla selvillä. Projektimme aikataulu menikin tuolloin kertaheitolla uusiksi. Asiat oli kuitenkin syytä asettaa tärkeysjärjestykseen.

Sähkökatkot ovat yleisiä Nepalissa. Taataksemme jatkuvan sääennustusmallin sähkönsyötön, hankimme pienemmän varasähkön rinnalle 400 Ah lisää reserveitä. Kuva: Herman Böök
Sähkökatkot ovat yleisiä Nepalissa. Taataksemme jatkuvan sääennustusmallin sähkönsyötön, hankimme pienemmän varasähkön rinnalle 400 Ah lisää reserveitä. Kuva: Mika Hyötylä

Polttoainekriisiä voitaneen alustaa lähtien Nepalin monarkian lakkauttamispäätöksestä keväällä 2008; maassa oli tuolloin päätetty siirtyä demokratiaan. Muutokseen sisältyi aiemmin säädetyn väliaikaisen perustuslain korvaaminen uudella perustuslailla, joka saatiin vihdoin hyväksyttyä syyskuussa 2015. Uuden perustuslain voimaantulo koki kuitenkin voimakasta vastarintaa, erityisesti eteläisen Madhesi-väestön joukossa, joka piti etujaan aliedustettuina. Vastarinta ilmeni eteläisten alueiden väkivaltaisina mielenosoituksina, jotka osaltaan johtivat loka-marraskuiseen polttoainepulaan, Intiasta vahvasti riippuvaisen Nepalin eteläisten raja-alueiden muuttuessa rauhattomiksi ja tavarantoimitusten etelän suunnalta tyrehtyessä. Uuden peruslain puhuttiin myös loukanneen Intian geopoliittisia intressejä, joka ilmeni paikallisten mukaan Intian epävirallisena kauppasaartona, aikaansaaden rajalevottomuuksien kera pulaa juuri polttoaineisiin ja keitinkaasuun liittyen.

Tässä siis oltiin. Kuulimme Nepalin polttoainetilanteesta paikalliselta yhteistyötaholtamme, the Department of Hydrology and Meteorology (DHM), muutama viikko ennen suunniteltua useiden henkilöiden reissuajankohtaa. Olimme epävarmoja lentoliikenteen toiminnasta Nepaliin ja sieltä pois, tarjosihan Katmandun lentokenttä polttoainetta nyt ainoastaan kotimaan lennoille. Soittelimme Turkish Airlinesille, joka vakuutti että menolippujen käyttö tullaan estämään, mikäli tiedetään ettei paluulentoa ole mahdollista järjestää. Olimme joutuneet kohdistamaan suuren määrän jo useampaan otteeseen venähtäneen vuosisuunnitelman eri aktiviteeteista samalle vajaan kahden viikon marraskuun jaksolle rajallisesta projektiaikataulusta sekä Nepalin pään lukuisista loppuvuoden juhlapyhäkausista johtuen. Suurella työllä luotu varmuus projektin toteuttamisesta olikin yhtäkkiä muuttunut täydelliseksi epävarmuudeksi.

Pääsimme lopulta kuitenkin matkaan. Nepalin reissuohjelmaamme sisältyi kolme eri osaa; Samin ja Paulan vetämä hydrometeorologisen tiedonhallintajärjestelmän käyttökoulutus ja kehityssuunnitelman alustus DHM:n päätoimistolla, Jannen ja Jonnin koordinoima numeeriseen sääennustukseen liittyvät kehitystoimet ja jatkokoulutus Katmandun lentokentän sääpäivystyksessä, sekä Katmandun laakson laidalle Thankotiin asennettavaan automaattiseen säähavaintoasemaan (AWS) liittyvät valmistelut, käyttökoulutus ja asennustuki, josta vastasi pääosin Mika ja Ljubov.

Tietokantakoulutusta DHM:n toimistolla. Kuva: Herman Böök
Tietokantakoulutusta DHM:n toimistolla. Kuva: Herman Böök

Itse osallistuin edellä mainittujen aktiviteettien suunnitteluun ja yleisiin keskusteluihin. Pääasiallinen tehtäväni liittyi kuitenkin projektin kokonaishallintaan. Rajatussa aikataulussa tuli saada hyvin useita eri osa-alueita vietyä eteenpäin, käsittihän kolmevuotinen projektimme käytännön tasolla enemmän tai vähemmän jokaisen moderniin meteorologiseen laitokseen sisältyvän osa-alueen. Suuri osa aihealueista tuli myös saada viimeisteltyä lopulliseen muotoonsa, sillä myöhempiin reissuihin ei enää tänä vuonna juurikaan ollut mahdollisuuksia, eikä ensi vuoden varoja ollut enää ylimääräisenä käytettävissä. Pienoista jännitystä oli siis ilmassa.

Viikko sujuikin varsin vauhdikkaasti muistiinpanovihkon tyhjentyessä vanhoista ja täyttyessä uusista tehtävistä ja aihealueista, maisemien vaihtuessa aina oman hotellihuoneen katosta päätoimiston eri kokoushuoneisiin, lentokentän sääpäivystystiloihin, paikallisen yhteistyökumppanin RTS:n toimistotiloihin, sekä Katmandu-laakson reunamien säähavaintoasemaa ympäröiviin kauniisiin maisemiin.

Näkymä Thankotin säähavaintoasemalta itään Katmandu-laaksoon
Näkymä Thankotin säähavaintoasemalta itään Katmandu-laaksoon. Kuva: Herman Böök

Loppujen lopulta viikko-ohjelma toteutui paremmin kuin uskalsin odottaakaan; kaikki koulutukset ja aktiviteetit toteutettiin enimmäkseen niissä laajuuksissa kuin oli alun perin tarkoitettukin. Vanhat ja uudet hankinta- ja kehitystarpeet saatiin kartoitettua ja päivitettyä ja osittain jo toteutettuakin, kehityssuunnitelmien pohjalta pidetyt keskustelut saatiin pidettyä ja kehityssuunnitelmat vedosteltua, sekä AWS-valmistelut ja asennus suoritettua. Laiteasennuskin saatiin valmisteluineen siis toteutettua huolimatta siitä, että itse asennuspaikka ei ollut vielä edes tiedossa muutamaa päivää ennen paikalle lähtöä. Asennuspaikkaa kun jouduttiin vaihtamaan alun perin suunnitellusta Annapurnan lähistöllä sijaitsevan Jomsomin lentokentästä, johon oli uusien suunnitelmien myötä myöhemmin suunniteltu asennettavaksi kattavampi lentosäähavaintoasema Nepalin suuren Maailmanpankin projektin yhteydessä.

Työskentelyä Thankotin automaattisen säähavaintoaseman modernisoinnin parissa. Kuva: Herman Böök
Työskentelyä Thankotin automaattisen säähavaintoaseman modernisoinnin parissa. Kuva: Mika Hyötylä

Polttoaine- ja keitinkaasupula vaikutti osaltamme taksien kohonneisiin taksoihin, ravintoloiden aukioloihin ja rajoitettuihin ruokalistoihin, sekä paikallisten lyhennettyihin toimistoaikoihin; osa työntekijöistä kun käveli päivittäin pidempiäkin matkoja töihin ja takaisin. Polttoainekriisi vaikutti myös lentoihin; Turkish Airlinesin paluulennot Istanbuliin joutuivat tekemään teknisen välilaskun Delhissä tankatakseen. Seitsentuntinen paluulentomme Katmandusta Istanbuliin venyikin täten päälle 12 tunnin mittaiseksi, kun jo alun perin venynyt matkustusaika venyi lisää lähdön viivästyessä erään toiseen lentokoneen tekemän pakkolaskun vuoksi. Lentoyhtiöiden musta lista kun on tullut varsin tutuksi useille paikallisille lentoyhtiöille.

Ruoanvalmistusta perinteiseen tapaan keitinkaasun uupuessa. Kuva: Herman Böök
Ruoanvalmistusta perinteiseen tapaan keitinkaasun uupuessa. Kuva: Herman Böök

– Herman

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Viestintäosaamista Itä-Afrikkaan

Viestintäammattilaisen näkökulmasta matka sateisesta Suomesta Itä-Afrikan vakavasta kuivuudesta kärsivään Etiopiaan on monella tapaa silmiä avaava. Köyhyys on käsinkosketeltavaa, mutta toisaalta kehityksen merkkejä on kaikkialla. Vaikka vesi valuu suihkusta pienenä norona, wlan-yhteydet toimivat melko luotettavasti. Vaikka osa teistä muistuttaa lähinnä suomalaista perunapeltoa, löytyy kaupungista myös paljon modernia osaamista. Sama koskee myös paikallista ilmatieteen laitosta; kaikista ongelmista huolimatta laitoksella on paljon meteorologista osaamista tuottaa sääennusteita ja varoituksia.

Itä-Afrikassa monien maiden sääpalveluiden tuotantoketju on kuitenkin monella tapaa hatara. Havaintoverkosto on puutteellinen, osaavasta henkilöstöstä on pulaa ja käytettävissä oleva tekniikka on vanhentunutta. Monet maat, kuten Tansania, ovat kuitenkin kehittyneet nopeasti ja tuotetut sääpalvelut ovat erittäinkin hyviä. Hyvistäkään sääennusteista ei ole kuitenkaan hyötyä, mikäli niistä ei ole hyötyä ympäröivälle yhteiskunnalle. Tähän viestintäosaamisella on paljon annetavaa. Miksi näin?

Viestintä on tärkeässä roolissa, sillä vaikka ennusteet olisivat käyttökelpoisia ja hyvälaatuisia, viesti ei mene välttämättä perille loppukäyttäjille. Syitä on monia. Itä-Afrikan maiden ilmatieteen laitokset taistelevat saadakseen näkyvyyttä ennusteille ja varoituksille esimerkiksi paikallisilta lehdiltä, tv- ja radiokanavilta. Usein lähetysaikaa ei säätiedon välittämiseen yksinkertaisesti löydy. Tämä tuntuu turhauttavalta, sillä tarvetta sääennusteille on. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa ja Burundissa satojen epäonnistumisella voi olla merkittäviä vaikutuksia maan ruokaturvallisuuteen ja lopulta nälän ja leviävien tautien kautta ihmisten terveyteen. Toisaalta pelkästään Itä-Afrikassa sijaitsevalla Victoria-järvellä hukkuu vuosittain 5000 kalastajaa kovan tuulen kaataessa kalastajien alukset. Puhe on siis elämästä ja kuolemasta.

Viestejä maissa yritetään toki saada perille kaikin käytettävissä olevin keinoin. Esimerkiksi Ruandassa tieto maanviljelijöille viedään tulostamalla sääennuste eristäytyneimpien kylien keskuspaikkoihin, esimerkiksi toreille. Toisaalta monet maat ovat viime vuosina avanneet omia verkkosivuja ja ottaneet käyttöön erilaisia sosiaalisen median kanavia. Tämä on järkevää, koska esimerkiksi Tansaniassa reippaasti yli 60 prosenttia väestöstä omistaa matkapuhelimen ja näistäkin lähes kaikki ovat älypuhelimia. Monet maat hyppäävätkin suoraan aivan uudenlaiseen mobiiliin ja digitaaliseen aikakauteen käymättä läpi kehittyneempien maiden välivaiheita. Nopea kehitys saattaa olla kuitenkin osalle väestöä liian nopeaa, sillä monissa maissa osa väestöstä on lukutaidotonta tai ei osaa käyttää tietokoneita tai älypuhelimia.

Käyttäjien tarpeet selville

Se, että loppukäyttäjät löytävät paikallisen meteorologian laitoksen verkkosivuille ei kuitenkaan takaa vielä sitä, että he ymmärtäisivät ja osaisivat hyödyntää saamansa tiedon parhaalla mahdollisella tavalla – etenkin jos tieto on esitetty monimutkaisesti ja juuri se tarpeellinen tieto on vaikea löytää. Tähänkin viestintäammattilaisella on tärkeä ohje: KISS – Keep it short and simple!

Työpajatyöskentelyä. Kuva: Eija Vallinheimo
Työpajatyöskentelyä. Kuva: Eija Vallinheimo

Etiopiassa marraskuussa järjestetyn WMO:n ”Severe Weather Forecasting Demonstration” -workshopin yksi päähuomioista oli se, että ilmatieteen laitosten tulisi tutustua paremmin loppukäyttäjiin ja räätälöidä palvelut heidän tarpeitaan vastaaviksi. Yksi tällaisista esimerkeistä oli viljelijöille tarjottu selkeä viljelyaikataulu, joka pohjautui sademääräennusteisiin. Näin esimerkiksi maissi voidaan istuttaa oikeaan ajankohtaan, jolloin se saa tarvitsemansa sademäärän oikeaan aikaan.

Suorat kontaktit ja aktiivinen viestintä sääennusteiden käyttäjien kanssa ovat näin viestintäihmisen näkökulmasta ainoa mahdollisuus myös siihen, että ilmatieteen laitokset pystyvät tuottamaan loppukäyttäjien tarvitsemaa tietoa. Hyvät kokemukset, joilla meteorologiset laitokset voivat osoittaa olevansa hyödyllisiä on ainoa mahdollisuus taklata myös vääriä mielikuvia ja uskomuksia, joihin laitokset työssään myös täällä Afrikassa törmäävät. Uskottavuus ja luotettavuus ovat ominaisuuksia, joiden avulla ihmiset saadaan myös reagoimaan annettuihin varoituksiin. Ilmatieteen laitoksen tehtävä ei välttämättä ole enää vain tuottaa sääinfomaatiota vaan kertoa loppukäyttäjille sään vaikutuksista, jotta he voivat tehdä oikeita päätöksiä omassa elämässään.

Työpäivien jälkeen oli mahdollista tutustua paikalliseen kulttuuriin. Suomea vaivaavat niska- ja hartiakivut varmasti vähenisivät, jos meilläkin tanssittaisiin videolla nähtävällä tavalla.

Paikallista illanviettoa Etiopiassa (video)

-Eija

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Työpajoja ja arjen haasteita Nepalissa

Miten paljon viikon aikana voikaan saada aikaan Nepalissa, kun ei ole yhtään yllättävää loma- tai lakkopäivää sotkemassa aikatauluja! Kaikki suunnitellut työt saatiin siis hyvin tehtyä mutta ilmassa oli myös arjen haasteita…

Koko reissu oli jo peruuntumassa Intian tuontirajoitusten vuoksi. Nepalissa etenkin polttoaine liikkumista ja kaasu ruuanlaittoa varten olivat lopussa, minkä vuoksi hallitus suunnitteli Dashain, vuoden tärkeimmän festivaalikauden julistamista kokonaan lomaksi. Suurin osa paikallisen laitoksen meteorologeista kuitenkin siirsi lähtöä kotikyliinsä ja siten järjestetyissä työpajoissa riitti osallistujia loppuun saakka.

Ensimmäisinä päivinä järjestin Maailman Pankin BRCH-projektiin liittyen työpajan aiheesta sääpalvelun modernisointi ja automatisointi. Työpajassa kerroin Ilmatieteen laitoksen vanhempien työntekijöiden tarinoiden pohjalta, miten olemme kehittyneet viimeisen 30 vuoden aikana. BRCH-projektin myötä paikallinen meteorologian ja hydrologian laitos DHM tulee tekemään tuon kehityksen noin viiden vuoden aikana! Koska kehitysvauhdin on suunniteltu olevan näin hurja, toivoin meteorologien miettivän itsenäisesti, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.

Pyysin meteorologeja kuvaamaan nykyisen sääennusteiden tuotantoprosessin ja samalla miettimään, mitä kohtia tuotantoprosessista olisi heidän mielestään järkevää modernisoida ja/tai automatisoida, jolloin sääpalveluiden laatua ja tehokkuutta saataisiin parannettua. Oli hienoa huomata, että meteorologeilla oli samoja ajatuksia, joita Ilmatieteen laitos on esittänyt projektin myötä toteutettavaksi. Heillä oli myös ymmärrystä, että modernisointiin ja automatisointiin tarvitaan paljon eri alan osaamista (mm. IT taitoja) ennen kuin sääennusteet ja palvelut paranevat. Näiden myötä uskoni projektin onnistumiseen kasvoi.

-Nepalit ja bhutanit tekevät ryhmätyötä sääpalvelun modernisointiin ja automatisointiin liittyen
Nepalit ja bhutanit tekevät ryhmätyötä sääpalvelun modernisointiin ja automatisointiin liittyen. Kuva: Jenni Latikka

Työpajaan osallistui lisäksi kaksi sään ennustajana toimivaa insinööriä Bhutanista. Tavoitteena oli parantaa Bhutanin ja Nepalin yhteistyötä, sillä ilmasto, sää ja niihin vaikuttava vuoristo ovat samat. Vierailun myötä bhutanilaiset näkivät hieman kehittyneemmän Nepalin laitoksen. Myös Bhutanissa on isoja kehitysprojekteja meneillä ja suunnitteilla, joten työpajan aihe oli ajankohtainen myös heille.

Viimeiset työpäivät kirjoitimme nepalilaisten kanssa SOP:ta (standard operational process) sään ennustamiseen osana ulkoministeriön rahoittamaan FNEP2-projektia. SOP on ensiaskel kohti laadunhallintajärjestelmää, mikä on kansainvälisen siviili-ilmailun vaatimus lentosääpalvelun tuottajille. Nepalilaiset tulevat kehittämään itse laatujärjestelmän BRCH-projektin aikana. Kaikki työohjeet tulivat työpajan aikana valmiiksi ja siten SOP:n hyväksyminen ja käyttöönotto on nyt nepalilaisten käsissä.

Mutta miten alussa mainitut haasteet vaikuttivat? Itseeni ei juurikaan, mutta paikallisiin kyllä. Aloitimme työpajat joka päivä normaalia myöhemmin, sillä meteorologit joutuivat kävelemään tai kulkemaan kattoja myöden lastatuilla busseilla töihin polttoaineen vähyyden vuoksi. Lisäksi monella oli huoli keitinkaasun loppumisesta. Näillä oli vaikutusta myös Dashain viettoon. Kaikki odottivat oman perheen kanssa vietettäviä pyhiä mutta toisaalta nykyiset haasteet ja kevään maanjäristys latistivat festivaalitunnelmaa.

Haasteet näkyivät myös kaduilla. Kaasupulloista oli muodostettu useiden satojen metrien jono, kun paikalliset odottivat niiden täyttöä. Pysäköityjen autojen jono taas kiersi useita kortteleita päätyen kiinni olevalle huoltoasemalle. Polttoaineen vuoksi Kathmandun kadut olivat lähes tyhjät liikenteestä. Hiljaisten katujen myötä uskaltauduin itse maastopyöräilemään oppaan kanssa Kathmandun lähellä olevalle maaseudulle. Pyöräilyretken jälkeen oli onnellinen kaikesta näkemästä ja kokemasta. Maan haasteista huolimatta nuo olivat tuntemukset koko reissusta, sillä lukuisten keskustelujen, paikallisen bussi- ja scootterikyydin sekä maaseutuvierailun myötä tunsin pääseväni koko viikon aikana lähemmäksi nepalilaista arkea enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

sadonkorjuu

Kirjoittaja sadonkorjuutöissä Nepalin maaseudulla ja lapset Dashain keinussa toivomassa vapautta
Kirjoittaja sadonkorjuutöissä Nepalin maaseudulla ja lapset Dashain keinussa toivomassa vapautta. Kuva: Jenni Latikka

-Jenni

 

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone