Seitsemän jännittävää viikkoa Tyynellämerellä

Jaahas. Taas sitä päädyttiin jonnekin paratiisisaarelle häämatkalaisten keskelle tekemään töitä. Aika absurdilta se varmasti kuulostaa ja moni meinasikin tippua tuolilta (kuka kateudesta, kuka järkytyksestä) kerrottuani lähteväni seitsemän viikon työmatkalle Tyynelle valtamerelle. Kateellisuus ei useinkaan kannata ja tämäkin reissu piti sisällään monien hyvien asioiden lisäksi myös ylityötunteja, ruokamyrkytyksiä, Zika-viruksia ja 25-senttisiä tuhatjalkaisia hotellihuoneessa.

Vanuatun maisemia eli patsaita ja tulivuoria. Kuvat: Ilona Lang
Vanuatun maisemia eli patsaita ja tulivuoria. Kuvat: Ilona Lang

blogi_tyynimeri5

Ilmatieteen laitoksen ja SPREPin (South Pacific Regional Environmental Programme) yhdessä toteuttama FINPAC-projekti loppuu vuoden 2016 lopussa, joten paljon työtä oli tehtävänä useassa eri saarivaltiossa ja siksi missio kesti tavallista pidempään. Missiot polkaistiin käyntiin Fidzillä, jossa järjestimme koulutuksen SmartAlert-säävaroitusjärjestelmästä. SmartAlert on Ilmatieteen laitoksella kehitetty meteorologin työkalu, jolla säävaroitusten antaminen nopeutuu manuaaliseen työhön verrattuna. Kaikki varoitukset pystytään syöttämään ohjelmaan ja lähettämään napin painalluksella useille eri tahoille. Meteorologien ja IT-osastojen koulutuksen seurauksena saarivaltioiden säävaroitusten antaminen pitäisi tehostua ja tavallisten ihmisten varautuminen merkittäviin sääilmiöihin ja luonnonkatastrofeihin parantua. 

Matka Suomesta Fidzille kestää lyhimmilläänkin noin 30 tuntia sisältäen useita vaihtolentoja ja on melkoisen uuvuttava. Lisäksi onnistuin nappaamaan matkan varrelta mukaani ruokamyrkytyksen. Saavuttuani viimein Fidzin pääkaupunkiin Nadiin, osallistuin kuitenkin urhoollisesti ensimmäiseen työpajapäivään, vaikka olo oli vielä heikko. (Huom! Tässä vaiheessa viimeistenkin kateuden rippeiden pitäisi karista tehokkaasti.) Työpajaan oli saapunut edustajia Fidzin, Tongan, Vanuatun, Salomonsaarten, Papua-Uuden-Guinean ja Samoan sääpäivystyksistä ja tietenkin meidän porukkamme Suomesta (minä eli SmartMet– ja SmartAlert-ekspertti Ilona Láng, projektipäällikkö Matti Eerikäinen, SmartAlert-ekspertti Jenni Rauhala ja IT-ekspertti Mikko Rauhala). Workshopin tarkoitus oli kehittää säävaroitusjärjestelmää kussakin valtiossa ja valmistaa paikalliset tuleviin missioihin. Työpaja meni työläydestään huolimatta oikein hyvin. Paikalliset olivat motivoituneita ja innostuneita oppimaan uutta, mikä motivoi tietenkin myös meitä. Porukka oli rentoa ja kaikilla oli päällä ”havaijipaidat”, jotka tosin vastaa paikallisilla ihan virallista työasua. Kuulemma paidan kuvioinnista pystyy tunnistamaan miltä Tyynenmeren saarelta sen kantaja on kotoisin. Perheet pukeutuvat vaikkapa juhliin mennessään kaikki samaan kuosiin. Suomessa vastaava asuvalinta lienee yhtenevät tuulipuvut…

Fidzin jälkeen porukkamme hajaantui osittain. Itse jatkoin SmartAlert– ja SmartMet-koulutushommiin pariksi viikoksi Vanuatulle. Asensimme Vanuatun sääpalveluun meteorologin katselu- ja editointikäyttöön tarkoitetun SmartMet-työaseman, sekä varoitustyökalu SmartAlertin. Vanuatun säävaroitusjärjestelmä osoittautui melko monimutkaiseksi ja varoitustyyppien ja -luokkien määrittäminen oli hyvin työläs osuus. Säävaroitusten määritelmät vaihtelevat maasta riippuen. Sainkin onneksi myöhemmin huomata, että seuraavassa kohteessa Salomonsaarilla homma meni helpommin, sillä varoituksia oli selvästi vähemmän. Kollegani jatkoivat kuka minnekin, mm. Tongalle ja Papua-Uuteen-Guineaan. 

SmartAlertin lopputuote Salomonsaaten nettisivuilla
SmartAlertin lopputuote Salomonsaaten nettisivuilla

Tällaiset työreissut ovat antoisia, mutta myös raskaita. Sopeutumiskyky erilaisiin kulttuureihin ja toimintatapoihin on erittäin tärkeää. Pitäisi myös tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja pystyä kouluttamaan, asentamaan tai vetämään työpajoja vaikka pää kainalossa. Ehkä kuitenkin se haastavuus, omien rajojen ylittäminen ja uudet tuttavuudet ovatkin näissä reissuissa se koukuttava juttu. Ainakin omalla kohdallani nämä ovat syitä miksi olen valmis lähtemään seuraavallekin, mahdollisesti tuhansien kilometrien päähän, sijoittuvalle työmatkalle.

Ilmatieteenlaitokset asiantuntijat Salomonsaarten sääpäivystyksessä
Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat Salomonsaarten sääpäivystyksessä.

-Ilona

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Missiolla Makedoniassa

Vuodesta 2008 alkaen olen ollut kasvattamassa Balkanin ilmanlaatukapasiteettia kaikkiaan 26 missiolla. Suurin osa reissuista on kohdistunut Skopjeen, Makedonian pääkaupunkiin. Tämä rupeama näyttää nyt olevan päättymässä, joten muutamia hajahavaintoja Skopjesta.

Skopjen roskaisuus pistää  suomalaisen silmään. Kunnallinen jätehuolto on toki olemassa. Periaatteessa jätteet viedään päivittäin katujen varsilla oleviin avoimiin keräystioihin. Ne on tyhjiä  aamulla,  jossain on suuri kaatopaikka. Kuluttajat eivät jätteiden lajittelua juurikaan tee,  vaan  jätteiden lajittelu ja myynti on paikallisten romanien elinkeino. Heitä näkee roskaponttöjä tutkimassa, mutta todennäköisesti merkittävin tulonlähde heille on tuo tuntematon jätteiden loppusijoituspaikka. Viime vuosina en ole kuitenkaan enää nähnyt roskaponttöjen tyhjentämistä tuleen tuikkaamalla.

Joukkoliikennettäkin on.  Valitettavasti se on suurelta osin ikivanhojen bussien varassa.  Paikallista raideliikennettä ei ole. Hulppeita autoja näkee paljon, mutta puolet autoista on suuripäästöisiä  Euro 0–Euro 2 -autoja. Joka  kymmenes auto on 1980-luvulta ilman mitään päästökontrollia.  Halvin ja hyvin suosittu bensa-autojen polttoaine on kuitenkin nesteytetty kaasu, LPG.  Sillä lienee jotain ilmanlaadun kannalta hyviä ominaisuuksia?  Liian usein ruuhka-aikaan keskustan kadut ovat täynnä, kukaan ei liiku mihinkään, autot tyhjäkäyvät ja torvet soivat.

Kuva: Pia Anttila
Päivittäinen ruuhka-aika Skopjen kaduilla. Kuva: Pia Anttila

Talvella kelit voi ajoittain olla pakkasen puolella  (yhä harvemmin), nastarenkaita ei onneksi kuitenkaan  käytetä.  Skopjessa ei siis ole samanlaista katupölyongelmaa kuin meillä Suomessa.

Valtaosa Makedonian sähköstä tuotetaan lähellä Bitolan kaupunkia sijaitsevassa  lauhdevoimalassa, joka käyttää paikallista heikkolaatuista  kivihiiltä. Tämän yhden voimalan vuotuinen rikkidioksidipäästö on lähes kaksinkertainen koko Suomen nykyiseen SO2-päästöön verrattuna.  Piiput ovat kuitenkin 250-metriset, joten varsinaista paikallista ilmanlaatuhaittaa päästöistä ei ole.

Skopjessa on maailmanluokan ilmansaaste-episodeja talvisin ja kesälläkin vaivaa vähintäänkin näille leveysasteille tyypillinen korkea pienhiukkasten taustapitoisuus. Skopjea ympäröi kilometrin korkuiset vuoret, mikä varsinkin talvisissa inversiotilanteissa pahentaa saaste-episodeja.   Talvisin tarvitaan lämmitystä, mutta kaukolämpöä  on kuitenkin vain pienelle osalle kaupunkia. Lämpövoimalat toimivat  – ilmanlaadun onneksi – nykyään kaasulla.  Kaukolämpöverkon ulkopuolella lämmitetään sähköllä tai polttopuulla.  Hinta ratkaisee varsin usein puun hyväksi, mistä on seurauksena erittäin ikäviä savusaasteita.

Kuva: Pia Anttila
Kuva: Pia Anttila

Skopjen uudelleen rakennettu keskusta on todella näkemisen arvoinen,  kontrasti pittoreskiin Old Bazaariin verrattuna on huikea.   Skopjessa taitaakin  olla  nyt maailman suurin patsastiheys.   Hyvää ruokaa on tarjolla halvalla lukuisissa ravintoloissa, ja asiantuntijat sanovat, että jotkut paikallisista viineistä ovat aivan huippuluokkaa.   Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja avuliaita.

Kuvat: Pia Anttila
Vanha kaupunki Old Bazaar. Kuva: Pia Anttila
skopje-syyskuu-2016
Skopjen uusittu ydinkeskusta. Kuva: Pia Anttila

Ilmanlaadun seurannan tuloksista näkyy, että ilman rikkidioksidin pitoisuudet ovat laskeneet selvästi kymmenessä vuodessa lähes koko maassa, muille saasteille ei valitettavasti vastaavaa kehitystä vielä ole tapahtunut.  Makedonian ilmanlaatuportaalin ansiosta kuitenkin ihmiset nykyään tiedostavat saasteongelmansa, paksua smogia ei enää kutsuta sumuksi.  Seuraava askel onkin sitten niihin päästöjä vähentäviin toimiin ryhtyminen.

Suomalaisten, etenkin paikan päällä kuusi vuotta asuneen projektipäällikkö Sarin avustuksella Makedonian ilmanlaatuosaaminen on noussut Balkanin parhaimmistoon.  Tämä on onnistunut tietenkin vain Makedonian ympäristöministeriön osaavan ja oppimishaluisen porukan ansiosta.  Rahapulassa toimivalla yksiköllä tulee kuitenkin riittämään haastetta pitää tilanne tällä tasolla yhteistyöprojektin loputtua.

-Pia

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Supersyksy Bhutanissa

Viime viikon ryhmäpalaverissa aiheena oli kiireinen syksy usean päättyvän projektin vuoksi. Bhutanin osalta loppukiri hoidettiin jo vuosi sitten, ja tällä hetkellä odottelemme säähavaintojen tietojärjestelmän (DMS) valmistumista. Mutta palataan viime syksyyn.

Bhutanin projektirahoitus oli päättymässä vuoden 2015 lopussa, jolloin projektiaktiviteettien viimeistely ja etenkin laitoksen valmistaminen tulevaisuutta varten olivat tärkeitä. Loppuunmyytyjen lentojen, paikallisten pyhäpäivien ja asiantuntijoiden saatavuuden kartoittamisen jälkeen lopputuloksena syntyi puolentoista kuukauden rupeama, jolloin projektia toteutettiin niin Suomessa, Bhutanissa kuin Nepalissakin. Ongelmana näin tiukassa aikataulussa saattaisi olla päällekkäiset koulutukset ja kyky vastaanottaa paljon tietoa, mutta mielestäni onnistuimme välttämään nämä ongelmat hyvällä suunnittelulla.

bhutan_supersyksy_jl2

Oma missioni Bhutaniin ajoittui marraskuulle, jolloin aiheena olivat sään ennakkovaroitukset, viestintästrategia ja hydro-meteorologinen Policy.  Aiheiden yhdistäminen samalle missiolle oli luonnollista niiden liittyessä toisiinsa.

Tapasimme viikon aikana paljon laitoksen yhteistyökumppaneita ja hyödynsaajia: järjestimme Policyyn liittyen työpajan sekä tapasimme erikseen kansallisen tilannekeskuksen edustajan ja medioita. Tapaamiset olivat opettavaisia ja avaavia sekä paikallisille että meille. Eri toimijat olivat ennestään tuttuja keskenään mutta järjestelmällinen toiminta ja asioiden yhdessä kehittäminen uupuivat. Esimerkiksi lainsäädäntö säävaroitusten antamiseksi on mutta varoitusten julkaisukanava ja -tapa puuttuivat.

Ehkä mielenkiintoisempia olivat mediatapaamiset, sillä media oli kyllä kiinnostunut julkaisemaan sääennusteita ja sääaiheisia juttuja mutta tuotteet koettiin tylsäksi tai lehdessä ei ollut tilaa edes päivän sääennusteelle. Etenkin poikkeavissa säätilanteissa onnistunut tiedon jako kansalaisille on erittäin tärkeää, jolloin eri mediat ovat käyttökelpoisia tiedonjakokanavia. Yhteistyön kehittämiseksi kutsuimmekin mediat vierailemaan laitoksella graafikon kanssa nähdäkseen, millaista tietoa on tarjolla ja miten se voitaisiin esittää suurelle yleisölle.

bhutan_supersyksy_jl3

Osan väestä juostessa eri tapaamisissa järjestettiin laitoksella jatkokoulutusta WRF-sääennustusmalliin ja tietotekniikkaan liittyen. Koulutukset sujuivat normaalisti kateissa olevaa palvelinta lukuun ottamatta. Olimme lähettäneet palvelimen Suomesta Bhutaniin hyvissä ajoin, sillä Bhutanissa tietotekniikan tarjonta meteorologisen laitoksen tarpeisiin on heikko.

Lähetyksen viivästyminen oli tiedossa jo ennen reissua, mutta kuriirin mukaan se oli kuitenkin saapunut maahan. Bhutaniin tullessamme annoimme paikalliselle lähetille tiedot lähetyksestä etsintää varten ja myöhemmin viikolla DHMS:n omat työntekijät kävit lentokentän tullissa etsimässä pakettia. Lopulta paketti löytyi ja saapui laitokselle viikon viimeisenä työtuntina, kuinkas muuten. Itse palvelimen asennus sujui onneksi ongelmitta ja järjestelmä varmuuskopiointiin saatiin pystytettyä.

bhutan_supersyksy_jl4

Töiden lisäksi pääsimme nauttimaan bhutanilaisesta jalkapallokulttuurista ja vuoristomaisemista. Siirsin hotellin iltatyöt yöhön, kun Bhutanissa pelattiin FIFA:n Maailman Cupin karsintaottelu. Yleisö kannusti joukkuetta säestäjän ja rumpujen johdolla, uutta sen sijaan oli koko katsomon kiljunta tiukassa tilanteessa. Ilta oli kylmä ja väliajalla lämmin juoma myyntikojuista loppu, mutta itse peli meni paikallisten odotuksia huomattavasti paremmin. Lopputulos oli 0-3 Qatarille, edellisen ollessa 0-15. Ehkä 2,5 km korkeus tuntuu myös merenpinnan tasolta tulevien urheilijoiden kropassa?

Reissumme päätti seikkailu Buddha-patsaan retkeilypolulla. Lähtöpaikan kartan mukaan reitti vaikutti lyhyeltä ja selkeältä, todellisuudessa alueella oli useita polkuja eikä yhtäkään opaskylttiä. Eksymisen vaara reitillä oli melko pieni, sillä päämääränä ollut patsas näkyi lähes koko ajan. Seikkailuksi retki kuitenkin muuttui siinä vaiheessa, kun uskomme oikeasta polusta laski niin että paikallisen ehdotuksesta oikaisimme polulta. Kokemuksen perusteella en suosittele reitiltä oikaisua Bhutanin kaltaisissa jyrkissä vuoristomaisemissa, ellei sinulla ole köyttä mukana.

Teksti ja kuvat: Jenni Latikka

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Viikko Dushanbessa: kestävyyttä etsimässä

Kestävyys on yksi yleinen keskustelun aihe kehitysyhteistyön piirissä. Termillä tarkoitetaan sitä, miten yhteistyöllä tehdyt tulokset saadaan pysymään projektin päättymisen jälkeen niin, että ne hyödyttäisivät kohdemaata vielä vuosien jälkeenkin.

Yleinen esimerkki on infrastruktuurin tai laitteiden hankinta: kehitysrahoilla ostetut autot ja traktorit ruostuvat teiden varsilla, koska rahaa huoltoihin ei ole ollut, tai öljynvaihdot ovat jääneet tekemättä. Ongelma on varsin yleinen kehitysyhteistyön alasta riippumatta, ja vuosien varrella siihen on kiinnitetty yhä enemmän huomiota.

Tällä kertaa olimme viikon työmatkalla Dushanbessa Tadzikistanissa, johon olimme jo aiemmin perustaneet modernin ilmanlaatumittausaseman ulkoministeriön rahoittamassa projektissa. Projektin viimeinen vuosi on meneillään, joten matkan tarkoituksena oli taata ilmanlaatuaseman kestävyys projektin jälkeen. Matkalle lähtivät Ilmatieteen laitoksen ekspertit Matti, Timo ja Antti.

Mitkä ovat sitten kehitysyhteistyön kestävyyden haasteita? Listasta saa pitkän, mutta Tadzikistanin ilmanlaatuaseman tapaukseen peilautuu varsinkin kolme yleistä haastetta:

1. Laitteita käyttävien ihmisten osaaminen ei vastaa hankintoja.

Varmastikin tärkein tapa löytää kestävyyttä on koulutus. Koulutuksella vastataan siihen, että asennetut laitteet eivät ole mustia laatikoita, vaan että niitä osataan käyttää ja huoltaa (ja ymmärretään miksi). Koulutusta ilmalaatuaseman käyttöön olemme antaneet Dushanbessa useaan otteeseen. Kerta kerralla koulutuksessa on menty askel syvemmälle – tai toistettu jo annettua koulutusta havaitun tarpeen perusteella. Tällä kertaa Timo ja Matti kouluttivat mm. ilmalaatuaseman kalibrointien tekoa.

Koulutuksen tärkeys huomattiin myös vertaillessamme ilmanlaatuaseman tuloksia Tajikhydrometin, eli paikallisen ilmatieteen laitoksen, toisessa projektissa ostaman liikkuvan mittausaseman tuloksiin. Tälle mobiiliasemalle ei ollut annettu tarpeeksi koulutusta myyjän toimesta, ja laitteista oli tullut lähinnä satunnaislukugeneraattoreita. Timon ja Matin avustuksella nämäkin laitteet saatiin omien töiden ohessa jaloilleen ja kalibroitua, mistä paikalliset olivat syvästi kiitollisia.

Vertailumittaus käynnissä mobiiliaseman kanssa. Kuva: Antti Hyvärinen
Vertailumittaus käynnissä mobiiliaseman kanssa. Kuva: Antti Hyvärinen

2. Valtion työntekijöiden (kuten Tajikhydrometillä) heikko palkkataso, ja sitä kautta koulutettujen henkilöiden ja osaamisen häviäminen yksityisille, parempaa palkkaa maksaville työnantajille.

Työntekijöiden korkea vaihtuvuus on iso haaste, jota yritetään selättää monin eri tavoin. Klassisesti on pyritty kouluttamaan mahdollisimman iso kanta työntekijöitä, mikä voi sinällään olla haastavaa useista eri syistä. Toisena keinona on hyvien työohjeiden tekemisen. Nytkin laitoimme paikalliset työntekijät kirjoittamaan ohjeet omalla kielellään koulutuksen aikana, ja seuraavassa sessiossa he pyrkivät tekemään työn itsenäisesti ohjeiden mukaisesti. Ohjeita muokattiin kerta kerralla paremmaksi. Lopulta niiden tulisi olla niin hyviä, että kuka tahansa osaa suorittaa työn ohjeiden avulla.

Työohjeita kirjoittamassa. Kuva: Antti Hyvärinen
Työohjeita kirjoittamassa. Kuva: Antti Hyvärinen

3. Laitteet hajoavat projektin jälkeen, eikä niiden korjaamiseen ole rahaa tai varaosia.

Harmittavan usein isot kehitysyhteistyön projektit rakentavat kohdemaahan kallistakin infraa, mutta projektin jälkeen tarvittavat varaosahankinnat päättyvät kuin seinään. Laitteiden hajottua seuraava kehitystyön tekijä asentaa tilalle uudet vastaavat laitteet. Varaosien hankinta on kuitenkin kohtuullisen edullinen tapa varmistaa kestävyyttä hankkeelle. Dushanben asemaa varten olimme hankkineet n. 5 vuoden varalle yleisimmin tarvittavia varaosia. Lisäksi varaosien vaihtoa tulee tietysti kouluttaa.

Varaosahankintoja ilmanlaatuasemalle. Kuva: Antti Hyvärinen
Varaosahankintoja ilmanlaatuasemalle. Kuva: Antti Hyvärinen

Kotimatkalla perkasimme Helsingin koneessa viikon antia. Olimme vastanneet kolmeen yleiseen kehitysyhteistyön kestävyyshaasteeseen mielestämme hyvin, ja olimme luottavaisia, että paikallisen ilmatieteen laitoksen kyky pitää yllä ilmanlaadun mittauksia oli parantunut merkittävästi.

Ilmatieteen laitos on harjoittanut kehitysyhteistyötä jo 80-luvulta saakka. Ehkä yksi kestävyyteen liittyvä aspekti menee lopulta ylitse muiden. Olemme oppineet, että mitä pidempään maassa on oltu ja pitkäkestoisemmin yhteistyötä tehty, sitä kestävämmät tulokset maassa on saatu aikaan. Toivon mukaan nykyinen kolmen vuoden projekti on siis vasta alkua yhteistyöllemme Tadzikistanissa!

-Antti

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Paluumatkalla projektireissusta: kuinka (ei) toimia Delhin lentokentällä

Blogini alkaa paluumatkalta Kathamandusta, jossa olin hallinnoimassa Ilmatieteen laitoksen kehitysyhteistyöprojekteja. Näihin kuuluivat jo aiemminkin blogeissa vilahtaneet FNEP2-projekti ja Maailmanpankin BRCH-projekti. Projektien hallinnointi on ulospäin melko näkymätöntä puuhaa, ja yleensä siihen kiinnitetään huomiota vasta, kun jotain menee pieleen. Tämäkin matka piti sisällään paljon kokoustamista, neuvottelua ja paperitöitä. Näistä ei kirjoittamisen aihetta juuri ole, mutta paluumatka osoittautuikin mielenkiintoiseksi.

Lentoni Kathmandusta oli Delhin kautta takaisin Suomeen. Delhin lentokentällä vierailin ensimmäisen kerran, ennen kuin se meni ”pilalle”, eli aikaan jolloin matkustajia oli kuin sardiineja purkissa, kunnon opastekyltit puuttuivat ja kerjäläiset piirittivät kentällä heti tullitarkastuksen jälkeen. Sittemmin Delhiinkin on rakennettu uusi kansainvälinen terminaali, joka noudattelee tarkasti kansainvälisiä standardeja, eikä lähtiessä pääse portille ilman kulkua kiiltävän tax free -myymälävyöhykkeen läpi. Paluumatkaan kuului yön vietto Delhin lentokentällä olevassa hotellissa.

Lentomatka Kathmandun ja Delhin välillä on mukava vajaan kahden tunnin hyppy, jossa voi hyvällä säällä ihailla Himalajan lumihuippuja. Lento oli hieman myöhässä aiotusta 18:00 laskeutumisesta, mutta ajattelin ehtiväni kirjautua Delhin lentokenttähotelliin sopivasti ennen illallisaikaa. Hurja jono lentokentän ovilla ja turvatarkastuksessa antoivat kuitenkin kolauksen tälle ajatukselle. Minuutit vaihtuivat kymmeniksi omaa vuoroa odotellessa, kunnes lopulta pääsin turvatarkastukseen. Tässä vaiheessa vartija pyysi minulta paperista matkalippua, jota en kuitenkaan jostain syystä ollut saanut Kathmandun kentällä – enkä ollut huomannut vaatia. Mobiili boarding pass ei vartijalle kelvannut.

Boarding pass Delhin kentällä: ei näin.
Boarding pass Delhin kentällä: ei näin.

Palasin kiltisti transfer-tiskille, jossa ilmoitin tarvitsevani boarding passin seuraavan aamun jatkolennolle. Sain vastauksen, että tämä kestäisi 45 minuuttia. Tässä vaiheessa kahden viikon työmatkan rasitus ja ajatus siitä, että joutuisin odottamaan vielä ainakin tunnin ennen pitkäkseen pääsyä, kävivät ylivoimaiseksi. Tilanteessa liike tuntui tärkeämmältä, ja ajattelin voivani välttää pitkät jonot kiertämällä tutun kentän maahantulotarkastuksen kautta. Virkailija kohautti olkapäitään: ”No, jos niin haluatte.” Olin jo matkalla kohti ulosmenon passitarkastusta. Tämä osoittautui virheeksi.

Passintarkastus ja tullitarkastus sujuivat vielä ilman ongelmia, ja pääsin nopeasti takaisin lähtevien koneiden terminaalin oville. Olin päässyt alle puolessa tunnissa takaisin terminaaliin sisään. Nyt vain Finnairin pisteelle tulostamaan paperinen boarding pass. En saanut Finnairin logoa kuitenkaan silmiini, ja jouduin kysymään apua informaatiopisteestä. Selvisi, että Finnairilla ei ole toimipistettä kentällä, mutta että voisin saada apua edellisen lennon operoineen Jet Airwaysin pisteeltä. Sain sieltä ensin kuitenkin vain printatun varausvahvistuksen, jolla ei ollut asiaa kentän kansainväliselle puolelle.

Uusintakierrokset JetAirwaysin pisteen kautta Informaatiopisteelle, sieltä edelleen Check-in pisteelle ja jälleen Informaatiopisteelle eivät saaneet aikaan muuta kuin puoli tuntua jonotusta ja 500 m kuntoilua. Aloin selvitellä vaihtoehtoista majoitusta. Lentokentän tällä laidalla oleva hotelli oli täynnä, mutta matkatoimistomme onnistui saamaan minulle vielä huoneen läheisestä Radisson- hotellissa. Ajattelin homman olevan ratkaistu. Ulko-ovella seisova vartija oli kuitenkin eri mieltä, sillä hän ilmoitti kentältä poistumisen olevan kielletty – olkapäällä roikkuva rynnäkkökivääri kieltämättä tehosti tätä viestiä. Kuin pisteenä i:n päälle näin myöhään tehtyä Radisson-hotellin varausta ei pystynyt perumaan.

Tässä vaiheessa mieleeni tuli, että saattaisin saada Finnairin nettisivujen kautta ladattua boarding passini .pdf- muotoon. Jet Airwaysin asiakaspalvelija oli myötämielinen tilanteelleni, ja sain boardin passin tulostettuakin.

Passintarkastuspisteessä virkailija tutki paperista boarding passiani pitkään. ”Sir, you are very early. Systeemimme aukeavat vasta kuusi tuntia ennen koneen lähtöä. Teidän pitää valitettavasti odottaa.” Hmpf. Tämä alkoi olla arvattavissa, kun mietti, miten ilta oli kehittynyt. Kuusi tuntia ennen koneen lähtöä tarkoitti n. 04:30. Tajusin, että olin joutunut ikään kuin ”limboon” – en pääsisi tästä kentän osasta eteen- enkä taaksepäin. Ei auttanut kuin laittaa pitkälleen penkeille ja yrittää saada muutama tunti lepoa. Ravintolaa kentän tässä osassa ei ollut, illallisen sijaan tyydyin sipsipussiin ja kokikseen. Matkaajia kulki aalloittain kentän lävitse, ja pari kertaa joku virkailija kävi kopauttamassa jalkapohjiani tarkistaakseen, etten ollut väärillä asioilla.

04:45 olin jälleen passintarkastuksessa. Virkailija tutki A4:lle printattua boarding passiani taas pitkään. ”Teiltä puuttuu lentoyhtiön leima. Heidän check-in avautuu kello kuusi.” Tässä vaiheessa purskahdin nauruun. Muutama tunti lisää odotusta ei tuntuisi enää missään.

Vaan näin!
Vaan näin!

06:30 sain viimein Finnairin henkilökunnan viralliselle paperille tulostetun (ja leimatun) boardin passin käteeni. Intialainen byrokratia oli vienyt minua 6-0, ja kahdesta varatusta hotellihuoneesta huolimatta olin nukkunut lentokentän penkeillä. Minua ei silti harmittanut kävellessäni kohti Finnairin porttia. Elämään tulee kuulua pieniä harharetkiä, ja seikkailu pikemminkin virkisti edellisten viikkojen raporteista ja kokouksista pölyyntynyttä mieltä. Ja tulipa blogiinkin hieman erilaista kirjoitettavaa!

Antti

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Piece of Cake: Meteorologi IT-asiantuntijan saappaissa Vietnamissa

Välillä tämä kansainvälisissä projekteissa työskentely saa jännittävien käänteiden lisäksi myös aika koomisia piirteitä. Koomista on se, että joka kerta kun on kuvitellut, että tämä nyt oli nyt haastavin, yllättävin ja jännittävin matka tähän mennessä, niin seuraava matka onnistuu kuitenkin olemaan vielä yllättävämpi. Niin kävi myös viimekertaisella Vietnamin matkalla. Matkan oli tarkoitus asentaa Hanoin sääpäivystykseen SmartMet. SmartMet on suomalainen meteorologien työskentelyyn tarkoitettu työasema, jonka avulla meteorologit pystyvät helposti katsomaan havaintoja ja säädataa ja saavat näin paremman käsityksen tulevasta säästä.

Pari päivää ennen matkan alkua sain puhelun kuumeiselta kollegalta, Matti Eerikäiseltä. Kuumeisen hourailun lomasta sain selville, että hänellä oli yli 40 astetta kuumetta ja influenssa-aalto oli pahimmillaan. Ei siis puhettakaan, että kaveri olisi matkustuskunnossa parissa päivässä. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että joutuisin aloittamaan mission yksin.

Matkaevääksi sain positiivisen ajattelumallini lisäksi puolen tunnin SmartMet-softan asennuskoulutuksen IT-konkariltamme, Mikko Rauhalalta.  Olin toki muutaman kerran asentanut SmartMetin Suomessa menestyksekkäästi, mutta vieraassa maassa homma on aina haastavampaa, joten sitä oli hyvä treenata edes pikaisesti ennen matkaa.

Asennuksen (vielä melko vakavia) ensiaskelia.
Asennuksen (vielä melko vakavia) ensiaskelia.

Asennus sujui kuin sujuikin Hanoissa yllättävän hyvin, vaikka jouduin sen olosuhteiden pakosta yksin tekemään. Vietnamin ilmatieteen laitoksen IT-osaston kundien ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset;  ihanko tosissaan ne lähettivät Suomesta vaalean nuoren naisen tekemään softan asennuksen? Toisinaan sitä kohtaa ihan täällä koti-Suomessakin ainakin jonkinasteisia ennakkoasenteita suorittaessaan jotakin teknistä työtehtävää. Perinteistä nörttistereotypiaa en ehkä koekaan täyttäväni, mutta voin kertoa että aika harva loppujen lopuksi täyttää yhtään minkäänlaista stereotypiaa. Omasta puolestani ne saa siis heittää suosiolla romukoppaan. Samalla myös tavallaan jatkoimme tahattomasti viime syksynä Vietnamissa järjestetyn tasa-arvo-työpajamme oppeja tälläkin missiolla. Eli että myös nainen voi olla tehdä monenlaisia työtehtäviä siinä missä miehetkin. Oli myös hienoa huomata kuinka paikallisten arvostus osaamistani kohtaan kasvoi mission edetessä.

Raskaan työn lomassa pitää muistaa syödä. Ilona ja projektikoordinaattorimme Thanh lounaalla vietnamilaiseen tyyliin.
Raskaan työn lomassa pitää muistaa syödä. Ilona ja projektikoordinaattorimme Thanh lounaalla vietnamilaiseen tyyliin.

SmartMetin asennus oli tietenkin vasta alkusoittoa, sillä päivystävät meteorologit piti vielä kouluttaa käyttämään sitä. Parikymmentä paikallista meteorologia saapui paikalle päivittäin ja loppuviikolla saimme onneksi myös Matin mukaan kouluttamaan.

Matti ja Ilona kurkkivat olan takaa, saavatko oppilaat annetut tehtävät tehtyä.
Matti ja Ilona kurkkivat olan takaa, saavatko oppilaat annetut tehtävät tehtyä.

Vuoden aikana kokemani työreissut ovat saaneet miettimään, että mistä on hyvä Ilmatieteen laitoksen ekspertti tehty ja mitä kaikkea häneltä vaaditaan? Luonnollisesti hänen pitää osata asiansa ja olla muutenkin nopea oppimaan ja sopeutumaan uuteen kulttuuriin. Lisäksi rennosta asenteesta ei ole ainakaan haittaa, sillä kaikki ei todellakaan aina mene suunnitelman mukaan. ”Vaikeuksien kautta voittoon” – lausahdus voisi siis kuvata aika hienosti tätäkin missiota.

T: Ilona

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Yhden projektin loppu – Nepal

Matkustimme toukokuussa viimeistä kertaa Nepaliin osana FNEP2-projektia. Loppuseminaarin lisäksi pidimme mission aikana viimeiset koulutukset ja ohjeistimme tulevaan mm. sääennustusmallin pyörittämiseen, havaintojen tietojärjestelmään sekä yleiseen sääennustusprosessiin liittyen. Reissukokemuksista lyhyesti alla enemmän.

Projektin loppuseminaari oli kokonaisuudessaan onnistunut. Seminaariin osallistui 60 henkilöä sisältäen DHM:n työntekijöitä, laitoksen kumppaneita ja sidosryhmiä, sekä mediaa.  Ohjelma oli jaettu kahteen osaan; viralliseen ja tekniseen osioon. Virallisessa osuudessa puheen pitivät paikallinen Ympäristöministeriön edustaja, Suomen Nepalin suurlähettiläs, Herman projektipäällikön osassa, ja hydrometeorologisen laitoksen (DHM) varapääjohtaja Saraju. Saraju kiitteli puheessaan Suomen tukea, jossa olemme kahden projektin mittaisella pitkäaikaisella yhteistyöllä saaneet paljon kehitystä aikaiseksi. Vaikka yhteistyö jatkuu Maailmanpankin rahoittaman BRCH-projektin myötä, totesi hän selvää tarvetta olevan myös FNEP3-projektille vielä ennen BRCH-projektin päättymistä.

Ulkoasiainministeriön rahoittamissa IKI-projekteissa paino on ruohonjuuritason osaamisen vahvistamisessa, josta suuri osa toteutetaan kohdennettuina koulutuksina pienryhmissä. Tällöin opit menevät hyvin perille ja  tapahtuu aitoa kehitystä ja toimintatapojen muutosta.

DHM:n työntekjät pitivät teknisessä osiossa esityksen jokaisesta laitoksen meteorologiaan liittyvästä osa-alueesta (säähavainnot, tiedonhallintajärjestelmä, sääennustusmalli,sekä sää- ja ilmastopalvelut). Vaikka olin seminaarissa ainoastaan asiantuntijan roolissa, olin heistä valtavan ylpeä!! Esitykset olivat erittäin selkeitä ja toivat hyvin esiin FNEP-projektien tuoman kehityksen. Oli myös hienoa seurata seminaarissa käytyä keskustelua, ja huomata miten laitoksen hydrologinen puoli ja sidosryhmät olivat kiinnostuneita meteorologisista tuotteista ja yhteistyön lisäämisestä.

Vaikka Ilmatieteen laitoksen yhteistyö jatkuu Nepalin DHM:n kanssa BRCH-projektin tiimoilta, oli reissu ainakin itselleni hieman haikea. Olen osallistunut paljon meteorologien koulutuksiin niin Nepalissa kuin Suomessakin, joten heistä on tullut tuttuja ja olisi harmi, jos heitä ei enää tapaisi.

 

 

maustekaupassa
Maukas nepalilainen ruoka tulevaisuudessa varmistettiin hankkimalla paikallinen keittokirja ja mausteita. Kuvat: Jenni Latikka ja Sami Kiesiläinen

– Jenni

Lisätietoja Ilmatieteen laitoksen tiedotteesta: http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/197809241

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Koulutus näkymättömään mutta sitäkin tärkeämpään säähavaintojen tietovarasto DMS:ään

Projekti Bhutanin meteorologisten palveluiden kehittämiseksi on loppusuoralla, mutta kehitys Data Management Systemin (DMS) kanssa on vielä pahasti kesken. Tähän liittyen järjestimme bhutanilaisille helmikuun lopussa koulutuksen Suomessa. Taustaksi tähänastinen tarina: hyväksyimme nepalilaisen yrityksen valmisteleman DMS:n kehityssuunnitelman vuosi sitten. Järjestelmän piti olla valmis syyskuussa 2015, jolloin Sami lähti Bhutaniin yhdessä norjalaisten hydrologien kanssa. Valitettavasti järjestelmän kehitys oli tuolloin vasta alkutekijöissä ja uusi asennus yritys siirtyi pääsiäiseen 2016 asti.

Mikä on DMS?

Suomeksi kenties säähavaintojen tietovarasto? Meteorologina eli loppukäyttäjänä minun ei oikeastaan edes tarvitse tietää, sillä pääasia on että saan käyttöön viimeisimmät säähavainnot ja tiedän niiden olevan luotettavia. Juuri tämän vuoksi DMS on yksi tärkeimmistä osa-alueista koko sääpalvelun tuotantojärjestelmässä.

DMS on kokonaisuus, joka sisältää säähavaintojen keruun sääasemalta yleiseen tietokantaan, josta viimeisimmät tai vuosia vanhat havainnot on helppo ottaa käyttöön. Tietokanta sisältää havainnoille laaduntarkastuksen, joten loppukäyttäjän ei tarvitse huolehtia niiden oikeellisuudesta. Keskitetystä tietokannasta havainnot saadaan helposti talon sisäisille ja ulkoisille loppukäyttäjille, ja niiden pohjalta voidaan kehittää automaattisia tuotteita, kuten monsuunikauden sademäärän seurantaa. Usein kehitysmaissa ongelma on, että havainnot ovat useassa eri tietokannassa, laaduntarkistusta ei ole ja sitä ei osata hyödyntää tehokkaasti. Havaintojen tehokkaamman käytettävyyden lisäksi DMS toimii työkaluna havaintoyksikössä, sillä sen avulla voidaan seurata havaintoverkon tilaa ja havaintojen laatua, pitää yllä asema- ja laiterekisteriä, tehdä vikailmoituksia jne.

Koulutusta Suomessa

Helmikuun lopussa Ugyen ja Pema matkustivat Bhutanista Suomeen viikon koulutukseen. Tarkoituksena oli testata uutta DMS:ää heidän kanssaan ja näyttää Ilmatieteen laitoksen esimerkkien myötä, miten järjestelmää voidaan käyttää tehokkaasti ja kehittää edelleen. Nepalilainen DMS:n kehittäjä ei saanut järjestelmää kuitenkaan valmiiksi, joten pyrimme pohjustamaan heitä tulevaan niin hyvin kuin mahdollista. Tämä sisälsi mm. demon säähavainnon lähettämisestä havaintoasemalta tietokantaan, laatutarkistukset eri havaintosuureille ja havaintoaseman taustatietojen tärkeyden. Koska DMS on tärkeä tietojärjestelmä, kävimme läpi tietoturva-asioita ja neuvoimme, miten korjata heidän järjestelmästään löytyneitä tietoturva-aukkoja.

Kuva: Jenni Latikka
Kuva: Jenni Latikka

Suurimmaksi kiinnostuksen kohteeksi koulutuksessa osoittautui Ilmatieteen laitoksen Sää -mobiilisovellus, sillä Bhutanin hallitus on päättänyt kehittää vastaavan sovelluksen kansalaisilleen. Viimeisimmät säähavainnot saadaan sovellukseen automaattisesti DMS:n avulla, jonka lisäksi tarvitaan meteorologin tekemä sääennuste. Sovelluksen kehitys on juuri alkamassa, eli parin kuukauden päästä voimme ladata Bhutanin oman sääsovelluksen puhelimiimme – jos satumme olemaan Bhutanin sääennustetta vailla.

Suomen koulutusten aikana kyselen ja pyrin neuvomaan, mitä vieraat haluaisivat nähdä ja kokea Suomessa. Bhutanissa lunta on ympärivuoden jäätiköillä, ja pääkaupungissa Thimphussa lunta sataa kerran talvessa (jolloin on kansallinen vapaapäivä). Tästä huolimatta vieraille oli selvää heti lentokentältä tullessa, että haluavat kokea lumen, joten yhden koulutuspäivän päätteeksi veimme heidät hiihtämään ja pulkkamäkeen Paloheinään. Hauskaa oli, vaikka helppoa homma ei ollut ollenkaan!

Kuva: Jenni Latikka
Kuva: Jenni Latikka

Ugyen hiihti ensimmäisen kilpailun voittoon, sillä Pema kaatui juuri ennen maaliviivaa

Suunnitelmat DMS:ään liittyen

Tällä hetkellä tärkeintä on saada DMS valmiiksi ja käyttöön. Järjestelmä on tietoteknisesti suuri ja monimutkainen mutta aikaisemman kokemuksen omaavan yrityksen pitäisi selvitä tehtävästä. Bhutanissa DMS tulee sisältämään yhteisen tietokannan meteorologisille ja hydrologisille havainnoille, joten Ilmatieteen laitos auttaa yhdessä Norwegian Water Resources and Energy Directorate hydrologian asiantuntijoiden kanssa DMS:n testauksessa ja käyttöönotossa. Käyttöönotossa deadline on kesäkuussa, jolloin Bhutanissa alkaa UNPD GEF NAPA -rahoituksella hankittavien 60 automaattisen sääaseman asennus. DMS:n toimivuus testataan viimeistään silloin kun kaikkien sääasemien havainnot tulisi saada järjestelmään reaaliaikaisesti.

– Jenni

 

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Tasa-arvoa Vietnamissa

Tasa-arvo. Ja vieläpä sukupuolten välinen tasa-arvo. Se on aihe, joka puhuttaa ja menee tunteisiin niin Suomessa kuin muualla maailmassakin. Mitä se oikeastaan on ja kuinka sitä tulisi käsitellä niin, etteivät eri osapuolet tuntisi itseään uhatuiksi? Ja kuinka lähestyä aihetta uudessa kulttuurissa? Nämä kysymykset ja monet muut pyörivät päässämme lähtiessämme järjestämään sukupuolten välistä tasa-arvoa käsittelevää työpajaa Vietnamiin. Ilmatieteen laitoksen projektit ovat luonteeltaan yleensä melko teknisiä. Projekteihin osallistuvilta asiantuntijoilta vaaditaan usein osaamista meteorologian, tietotekniikan tai insinööritieteiden alueilta. Se miksi projektissa oli mukana myös tasa-arvoasioita käsittelevä osio, lähti liikkeelle Vietnamin Ilmatieteen laitoksen omista toiveista Promoserv II -projektiin ja sen tavoitteisiin liittyen. Olemme kollegani Satun kanssa käyneet muutaman kerran aiemminkin työmatkalla Vietnamissa Promoserv-projektin tiimoilta – minä meteorologisen osaajan roolissa ja Satu henkilöstön kehittämisen asiantuntijana. Tasa-arvotyöpajan järjestäminen oli molemmille kuitenkin uusi juttu ja vaati huomattavasti aiempaa enemmän taustatyötä ja valmisteluja.

Työpajan osallistujat ryhmäkuvassa. Kuva: Ilona Láng
Työpajan osallistujat ryhmäkuvassa. Kuva: Ilona Láng

Vietnamissa aihe on monille vielä melko vieras. Naisten asema yhteiskunnassa on kuitenkin merkittävä. Ovathan vietnamilaiset naiset taistelleet miesten rinnalla Vietnamin sodassa, ahkeroineet riisipelloilla kymmentuntisia päiviä siinä missä miehetkin ja vielä tänäkin päivänä monessa perheessä nainen on vastuussa perheen raha-asioista. Esimerkiksi työelämässä on kuitenkin havaittavissa suuria sukupuolten välisiä kuiluja. Vietnamissa naiset sijoittuvat usein matalapalkkaisille aloille ja koulutettuinakin he etenevät urallaan huomattavasti miehiä vaikeammin ja hitaammin. Lisäksi lyhyet perhevapaat ja perheen ja työn yhteensovittaminen hankaloittavat etenkin naisten asemaa työelämässä. Nainen vastaa perinteisesti lähes sataprosenttisesti lasten ja kotiaskareiden huolehtimisesta – päivätyön ohella tietenkin. Työelämästä naiset jäävät eläkkeelle jo 55 vuoden iässä, miesten eläkeikä on 60 vuotta. Naisten matala eläkeikä selittyy osaksi sillä, että isoäitejä tarvitaan apuna lastenlasten kaitsemisessa.

Satu ja Ilona pitämässä esitelmää.
Satu ja Ilona pitämässä esitelmää.

Työpajan tavoitteena ei niinkään ollut muuttaa olemassa olevia toimintamalleja, vaan lisätä vietnamilaisten tietoisuutta tasa-arvosta ja herättää keskustelua. Alkuviikolla meillä oli aluksi työpaja, joka oli suunnattu pienelle, noin 10 hengen porukalle. Siinä käsiteltiin tarkemmin etenkin naisten urasuunnittelua. Varsinaiseen tasa-arvotyöpajaan osallistui lähes 100 henkeä yhdeksästä alueyksiköstä eri puolilta Vietnamia. Mukana oli myös Vietnamin Ilmatieteen laitoksen varapääjohtaja, jota aihe tuntui kiinnostavaan kovasti. Pidimme esityksiä tasa-arvosta, joissa annoimme esimerkkejä Suomesta ja esittelimme, kuinka meillä erilaiset lait tukevat yhteiskunnassa tasa-arvoa esimerkiksi työpaikoilla. Lisäksi kerroimme käytännön tapausten kautta urakehitysmahdollisuuksista käyttäen esimerkkinä allekirjoittanutta, eli nuorehkoa työelämässä olevaa naista. Käytännön esimerkit toimivat tällaisessa työpajassa hyvin ja pitivät osallistujien mielenkiinnon loppuun asti huipussaan. Erityistä ihmetystä herätti tieto siitä, että Sadun mies jäi hoitamaan lapsia Sadun työmatkan ajaksi ja leipoo vielä pullaakin heidän kanssaan.

Paneelikeskustelu oli yksi työpajan osa. Kuva: Ilona Láng
Paneelikeskustelu oli yksi työpajan osa. Kuva: Ilona Láng

Esityksiemme lisäksi saimme kuulla myös Vietnamin Ilmatieteen laitoksen alueyksiköiden mielenkiintoisia puheenvuoroja. Yhdeksän alueyksikön välillä on suuriakin eroja ja maaseudun havaintoasemien työntekijöillä tilanne on hankalin. Havaintoasemilla havaintojen keruu tapahtuu manuaalisesti ja on tyypillisesti naisten hommaa. Usein naiset joutuvatkin olemaan erossa perheistään kuukausitolkulla perheiden asuessa kaupungeissa. Osana työpajaa meillä oli myös osallistava paneelikeskustelu, joka herätti hienoa keskustelua ja samalla myös vahvoja tunteita. Loppupuheenvuoroissaan osa osallistujista liikuttui kyyneliin asti. Tämä oli monelle hyvin ainutkertainen tilaisuus osallistua työpajaan ja aihe selvästi kiinnosti ja herätti osallistujissa tunteita. Työpaja sai kaiketi myös Vietnamin ilmatieteen laitoksen varapääjohtajan näkemään asioita uudessa valossa. Alun perin Suomen vierailulle oltiin lähettämässä viittä miesjohtajaa, mutta työpajamme ansiosta varapääjohtaja päätti lähettää matkaan mukaan myös yhden naispuolisen esimiehen.

Itselleni tämä matka oli työmatkoista haastavin ja rankin, mutta samalla kaikkein antoisin. Kyseinen aihe ja sen tutkiminen saa ymmärtämään vierasta kulttuuria syvemmin ja tällaisen aiheen myötä pääsee myös entistä lähemmäs jo ennestään tuttuja vietnamilaisia kollegoja.

Maisemaa matkan varrelta.

-Ilona

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Poliisisaattueessa Bishkekissä

Syyskuussa 2015 meitä kutsui jälleen Bishkek ulkoministeriön FINKMET-projektin puitteissa. Tällä kertaa Kirgisian matkamme tarkoitus oli kaksivaiheinen; toisaalta jatkoimme aiemmin asentamamme ilmanlaatuaseman koulutusta Bishkekissä (ks. ”Ilmanlaatumittauksia Kirgisiaan”), toisaalta olimme järjestämässä seminaaria Suomen ja Kirgisian ilmastonmuutoksen ja ympäristöalan yhteistyöstä.

Saavuimme Matin kanssa maanantaiaamuna Bishkekiin ilman suurempia ongelmia matkalla. Nopean suihkussa käynnin jälkeen siirryimme ilmanlaatuasemalle toteamaan, että mittaukset pyörivät edelleen nätisti – paikallisella hydrometeorologisella laitoksella oli siis jo useampi kuukausi uutta ilmalaatudataa käsissään! Päivän aikana listalla oli myös maston asentaminen sääanturia varten. Tämän avulla pystyisimme osoittamaan esim. mistä tuuli tuo suurimmat saastepitoisuudet asemalle. Paikallisen asennusfirman työvälineet osoittautuivat loppuun ajetuiksi, joten Bilteman poranteräsarja tuli tarpeeseen.

Säämastoa nostamassa ilmanlaatuasemalla. Kuva: Antti Hyvärinen
Säämastoa nostamassa ilmanlaatuasemalla. Kuva: Antti Hyvärinen

Tiistaiaamuna tapasimme hotellilla Harrin, joka oli saapunut isännöimään keskiviikkopäivän seminaaria Ilmatieteen laitoksen puolesta. Koska Harrilla oli tiistai ylimääräistä aikaa, lähdimme näyttämään hänelle ilmalaatuasemaa. Lounaan jälkeen Matti jäi säätämään mittalaitteita samalla, kun Harri ja minä teimme päivän kovan työn projektin johtokunnan kokouksessa.

Heräsin keskiviikkoaamulla hotellin ohuiden seinien vain vaivoin peittämään ääneen, kun joku puhui ”norjaa” viereisen hotellihuoneen WC:ssä. Edellisillan georgialaisen ravintolan sihisevät ruokapadat iskivät kostollaan Mattiin. Tilanne on varmasti tuttu ja herättää myötätuntoa monessa kaukomatkaajassa. Matilla oli päivällä vuorossa ilmanlaatudatakoulutusta keskustoimistolla. Huonovointisuudesta huolimatta hän jaksoi hoitaa homman ammattilaisen tavoin. Loppureissun Matti oli kuitenkin poissa pelistä ja joutui tekemään kuolemaa hotellihuoneessa. Tuli siinä Kirgisian TV:n tarjonta tutuksi…

Sillä välin Harri ja minä osallistuimme viereisessä Hyatt-hotellissa pidettävään seminaariin. Itse olin järjestelykomiteassa, Harri puolestaan toimi koko päivän seminaarin puheenjohtajana. Seminaarin olivat organisoineet Suomen ympäristökeskus ja Geologian tutkimuskeskus yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa. Paikalla oli edustusta myös Suomen ulkoministeriöstä. Seminaariin saapui n. 80 osallistujaa Kirgisiasta, Suomesta ja Tadzikistanista. Harri ohjasi seminaarin tottuneesti aikataulussa läpi (ei aina helppoa aasialaisissa kulttuureissa!). Eri ympäristöalan toimijat esittelivät projektejaan Keski-Aasiassa, ja tauoilla keskusteltiin yhteistyön mahdollisuuksista. Saimme seminaarista runsaasti positiivista palautetta, ja myöhemmin kuulimme, että paikalliset toimijat olivat keskustelleet seminaarin annista vielä viikkojen ajan.

Suurlähettiläs Juhani Toivonen pitämässä avauspuheenvuoroa keskiviikon seminaarissa. Kuva: Antti Hyvärinen
Suurlähettiläs Juhani Toivonen pitämässä avauspuheenvuoroa keskiviikon seminaarissa. Kuva: Antti Hyvärinen

Illalla pääsimme osallistumaan Suomen kunniakonsulaatin avajaisiin Bishkekin keskustassa. Avajaisissa oli otettu huomioon seminaariaikataulumme, ja meitä tultiin noutamaan Hyatt-hotellilta mustien autojen kavalkadilla. Hotellin pihasta lähdettyämme saattuetta siirtyi vetämään poliisiauto valot vilkkuen. Eipä sitä ihan joka päivä tule näissä hommissa liikuttua poliisisaattueessa… Lähetystön avaaminen oli juhlapuheista ja kansallislauluista huolimatta varsin rento tapahtuma, joka huipentui härmäläistä perinnettä kunnioittaen mahdollisuuteen saunoa. Itse jouduin kohteliaasti kiittämään illasta jo hyvissä ajoin – seuraavan päivän työt odottivat.

Kazakstanin ja Kirgisian suurlähettiläs Ilkka Räisänen ja kunniakonsuli Anvar Prazdnikov Suomen Bishkekin kunniakonsulaatin avauspuheenvuoroja pitämässä. Kuva: Antti Hyvärinen
Kazakstanin ja Kirgisian suurlähettiläs Ilkka Räisänen ja kunniakonsuli Anvar Prazdnikov Suomen Bishkekin kunniakonsulaatin avauspuheenvuoroja pitämässä. Kuva: Antti Hyvärinen

Torstaina oli asemalla vuorossa koulutusta. Olimme keväällä kouluttaneet perusasiat, ja nyt oli tarkoitus mennä syvemmälle mittaus- ja kalibrointikoulutuksessa. Tällaiset koulutukset noudattavat usein samanlaista kaavaa: niin kauan kuin koulutettavat seuraavat vierestä, kaikki on ”I understand” ja ”Very clear”. Mutta kun sanot taikasanat: ”And now your turn to do it!”, kädet nousevat poskille ja nyökyttely vaihtuu päätä pudistavaan puhetulvaan. Tarpeeksi monen toiston jälkeen oppi menee kuitenkin yleensä perille – tälläkin kertaa asemalta poistuivat tyytyväisenä niin kouluttaja kuin koulutettavat.

Perjantaiksi olimme saaneet Matin taas tarpeeksi hyvään kuntoon, että jätimme Bishkekin taaksemme. Seuraavaan kertaan!

Mistä pitää painaa? Hiukkaskeräimen käyttöä kouluttamassa. Kuva: Antti Hyvärinen
Mistä pitää painaa? Hiukkaskeräimen käyttöä kouluttamassa. Kuva: Antti Hyvärinen

-Antti

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone