Glaciers are melting. How big is the risk for people in Central Asia relying on their water?

When Europeans talk about the glaciers, it is mostly in the context of stories from their skiing holidays in the Alps. Perhaps every individual on the continent has heard about the meltdown of the glaciers. Time to time there is big news about glaciers in Greenland or Svalbard thawing in a previously unknown speed and to an extraordinary extent. It all sounds alarming, but as it seems, most of the people do not feel directly threatened. It is not (yet) an issue for our everyday lives.

However, the situation varies between different parts of the world. In Central Asia, glaciers are highly important long-term reserves of freshwater. Vanishing glaciers present a huge risk, which means less freshwater for people and crops in the future. People living in this region need to be prepared sooner than us in Europe. But how? The countries in Central Asia are not even properly monitoring the situation, so the extent to which the glaciers are disappearing is still quite uncertain.

Scientists from Finland, Kyrgyzstan and Tajikistan collecting the snow samples from the Turgen-Aksu glacier, about 4165 meters above the sea level. Filtered samples will be later analyzed in the laboratory in Helsinki, telling us more about the black carbon and dust in the glacier’s snow, thus determining the anthropogenic (human-caused) source of pollution in the local snow as well as the effect of natural air pollution (dust) on the glaciers’ mass balance.

Here in Turgen-Aksu, the Kyrgyz glacier in the mountain range of Tian-Shan, about 70 kilometers from the Chinese border, the ice is melting heavily. It is the beginning of August. In the morning, the river is quite quiet, but once the sun reaches its highest point in the sky, the streams running down the glacier are getting stronger. They all later join into a wild river, flowing towards the rural communities living below these beautiful mountains.

We are here We are here as part of the scientific expedition to Turgen-Aksu. Its mission is to set up the monitoring system of the glacier. The team consists of Finns, Kyrgyz, and Tajiks. David Brus, a senior scientist at the Finnish Meteorological Institute (FMI), is here already for the second time. The expeditions are part of the FINKMET project funded by the Ministry for Foreign Affairs of Finland. “The ministry wants to utilize the knowledge and experience gathered at FMI and to share such expertise with the organizations in Kyrgyzstan and Tajikistan. This effort has been funded through the development program organized by the Ministry, right now focusing on the countries in Central Asia. This capacity-building effort has been running for about five years, with research campaigns and expeditions being arranged in Kyrgyzstan and Tajikistan as well as in Finland.”

The motivation and plan for this project are simple – Finnish researchers hook up with the scientists from Kyrgyzstan and Tajikistan, bring their expertise as well as the top-level instruments and share this all with them. Such capacity-building will ensure that in future, the local scientists will be able to monitor the glaciers and the weather surrounding them on their own, having it all – the skills, expertise as well as the state-of-art tools.

Picture from a bird’s perspective showing many rivulets of water stream running down from the glacier. The picture was taken during the glacier mapping with a drone.

There are more than 8000 glaciers in Kyrgyzstan, but only 13 of them are being monitored“, says Tyntshtyk from the Kyrgyzstan Hydromet service. The Finnish team is being convinced the capacity of their colleagues in monitoring the Kyrgyz glaciers will rise after this expedition. “This is our fourth field mission”, explains David, “and I am utterly confident in the skills and confidence our Kyrgyz and Tajik colleagues have gathered throughout these campaigns. There is an obvious improvement with each new expedition. By now, they can fly their drones mapping the glacier’s mass balance, they can take snow samples in the glacier’s accumulation zone. They will soon have the data from the weather station we have just set up, which will greatly improve their ability to spot changes and trends happening here throughout the years. The data from the station will also improve the forecasting services in the region. I am super-positive about the result of the expeditions organized within the project.”

Most of the water from the Turgen-Aksu flows to lowlands around the city of Karakol where it irrigates the land. Local people are used there is enough of the water, so there has never been much thought put into a proper water management strategy. Monitoring of the glacier will provide a better understanding of its behavior which will improve this situation. After all, improved understanding is the only way how we can predict and mitigate or adapt to the environmental changes happening in the future.

Text and pictures: Magdalena Brus, Senior Communications Managers at ICOS RI on behalf of Finnish Meteorological Institute

Main picture of the article: David and Yakob on their way to glacier where they mapped its 6km2 with drones. On the background you can see the many rivulets of water stream running down from the glacier.

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Scientific work on the glacier – It is not only about the brains but also the physical strength, endurance and positive thinking

For the scientists working in the field, it is not only about their scientific expertise and the knowledge they have gathered throughout their careers. They need to be incredibly fit and trained to deal with several situations the work in the field may bring.

” You, Mr. Jonas and Mr. David, are supermen,” shouted Ramazon, the Head of Glacier Centre of Tajik Hydromet Service, at the two scientists from the Finnish Meteorological Institute (FMI). We are at the base camp below the Turgen-Aksu glacier in Kyrgyzstan, about 70 kilometers from the boarder of China, and we have just finished our mission for today.

Jonas Svensson, a postdoctoral researcher at FMI, has brought on his back several kilograms of snow from the accumulation zone of the glacier. The accumulation zone is an area on the glacier where there is a surplus of snow. Melting occurs in this region, but the different melting processes are not prevalent enough to melt all of the yearly incoming snow. He climbed to the zone together with another three members of our expedition – Konstantin and Tyntshtyk from the Kyrgyzstan Hydromet service and the above mentioned Ramazon. This part of the expedition was to climb up to 4165m above sea level to assess the snow conditions and to collect snow samples. Reaching the accumulation zone is not day-to-day business. Using different climbing equipment, the team was tied together by a rope to protect one-another against falling into hidden glacier crevasses.

“Once we reached the accumulation zone, we started to measure snow depths in different locations and to dig out samples of snow from different depths, carefully packing them, before bringing them down to the base camp,” says Jonas. “I will filter the snow here in Kyrgyzstan and bring the samples to Helsinki, where I will analyze them in the laboratory. The reason for this mission is to know more about how different light-absorbing particles are affecting the glacier’s snow. This will determine the anthropogenic and natural source of particles in the local snow, which will ultimately discern the effect of air pollution on the glaciers’ mass balance”.

Jonas has gone through several courses to be able to go so far up. He and David Brus went through various trainings, including: climbing, avalanche risk, and wilderness first aid. I was impressed how determined they were to make this expedition a success.

Four members of the expedition team climbing up to 4165 meters above the sea level, tied together with one rope.
From left: Ramazon, Tyntshtyk and Konstantin collecting the snow samples in the accumulation zone of the glacier and measuring the snow water equivalent – the amount of water contained within the snowpack.

The expedition life is not easy

I myself have joined the expedition to communicate it outside and to gain a visibility for the project and its mission. I was not sure at the beginning whether I should really participate, after all, the scientists themselves are usually very skilled writers, they are able to make beautiful videos with drones, and most of them are also posting material on social media.

What I have not realized before is the fact that the program of the expedition is fully-packed and there is close to zero time for anything else, but the mission. They are waking up early in the morning and work late in the evening, sometimes even at night.

The second point is that they have already so much experience working in these remote places, that they consider things that would easily shock others (like they shocked me) completely normal. When I entered the room at the avalanche station on the foothills of the valley heading to glacier, I wanted to start crying. I have never slept in such poor conditions before. When I entered the dry, squat toilet behind the house, I was agonized. But others were completely fine with it. David, who has already participated in expeditions both to the Arctic and the Antarctic started to laugh, saying “You should have seen the toilet in Tiksi, Siberia, with the winds blowing up the air of -25 degrees.”

Avalanche station in the beginning of the valley heading towards Turgen-Aksu. The last building on our way to the glacier.

David Brus, a senior scientist at FMI, was leading the expedition from the Finnish side, and his main quest was to map the glacier with drones in order to quantify changes to its surface area. He and his Tajik colleague Yakob, walked up and down the different zones of the glacier to be able to map its entire size of 6km2.

Being a scientist is not only about working in the laboratory or sitting behind the computer. Those women and men working in the field must be quite fit, ready to cope with hard and uncomfortable conditions, go through several trainings and on top of this, make sure the scientific mission of the expedition is successful.

David (FMI) tuning the parameters for Yakob’s (Tajik Hydromet) drone mapping mission of the second segment of Turgen-Aksu glacier.

Expedition life is not only about suffering, but it is a great adventure

But there are two sides of a coin. Crossing the glacier moraines in a heavy rainfall, crossing a wild river on a horse back, jumping over the cracks in the glacier where you cannot see the bottom are terrifying, but in the end very adventurous things most people will never experience in their lives. Seeing the beautiful mountain sceneries, a rich biodiversity around the river and pristine night sky views are other rewards besides achieving the goals of the scientific mission.

New friendships, exploring and experiencing the local culture is a cherry on top. Our team from FMI was amazed by and grateful for the hospitality of our Kyrgyz colleagues. “The expedition team is a family. We rely on each other, we help each other and we share a good sense of humor together,” says David.

Packing our base camp in the meadow below the glacier. The horses are ready to carry our stuff back down the valley, about 7 kilometers far.

Text and pictures: Magdalena Brus, Senior Communications Managers at ICOS RI on behalf of Finnish Meteorological Institute

Main picture of the article: David Brus (FMI) sending his drone to map the top of the glacier, about two kilometers far from the take off point.

The mission described above has been funded through the development program organized by the Ministry for Foreign Affairs of Finland, right now focusing on the countries in Central Asia. This capacity-building initiative has been running for about five years, with research campaigns and expeditions being organized in Tajikistan and Kyrgyzstan as well as in Finland. This article is describing the latest scientific expedition which was organized from July 28 until August 7, 2019.


JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Vietnamilaiset meteorologit opissa Suomessa: säämalleja, yhteistyötä ja hiihtoa

Ilmatieteen laitos koordinoi numeeristen säämallien koulutusta Vietnamin ilmatieteen laitoksen (Hydro-Meteorological Administration of Vietnam, VNMHA) työntekijöille. Koulutukseen kuuluu luentoja Vietnamissa sekä kaksi noin neljän kuukauden intensiivijaksoa Suomessa. Koulutus on Maailmanpankin rahoittama ja sen järjestää Ilmatieteen laitos yhdessä Helsingin yliopiston kanssa. Ensimmäinen Suomessa vierailleista ryhmistä on jo palannut Vietnamiin ja toinen ryhmä saapui Suomeen keväällä 2019. Tämän blogitekstin on kirjoittanut ensimmäisen ryhmän opiskelija Huyen.

The Finnish Meteorological Institute (FMI) is coordinating a training on numerical weather predictions for employees from the Hydro-Meteorological Administration of Vietnam (VNMHA). The most extensive part of the training consists of two groups from VNMHA who spend almost four months at FMI. The training is part of a project funded by the World Bank, and it is jointly organized by FMI and the University of Helsinki. The first group has now returned to Vietnam, and the second group has just started their training period. This blog post is written by a participant of the first group.

”I closed my eyes for a while to reminisce the moments I have been through, it is unsurprising that my mind sent me back to my last Saturday and Sunday in Finland. I remember the sun was light, the temperature was 0 degree Celsius but there was a bit of wind, I decided to go out for a walk around Helsinki to say goodbye, and I realized it was a wise decision. After taking a little walk in the open air, I felt a little cold and decided to get on tram No. 9 going from the beginning to the end, and back to the beginning. I would have to thank this tram very much, because a round of this city really took me back to the memorable moments of the previous three months, from the days of setting the first steps to Helsinki.

How I thought of Finland

As soon as I received the news that I was assigned to study in Finland, I was really surprised not only because I would have chance to study at a well-known and prestigious meteorological agency in the world, but also because I would be coming to a country that has never been a country in my bucket list. I tried searching for some information about Helsinki, where I would go to work and study and all the information I found really excited me. Having said that, I understood that traveling to Finland in the winter is not a good choice and tons of challenges are waving me from there. Actually there were days when I wondered whether I should join the trip. Those negative thoughts were quickly replaced by the curiosity about the country I was going to and how can I refuse the happiest land in the world.

What I did in Finland

I went to Helsinki in the evening after a long flight. My first real images of Finland were the long streets of the city, with rows of well-built houses on my hotel street. I spent the whole evening arranging personal stuffs and getting ready for the nearly 4-month winter challenge here. And an indispensable part of the preparation to deal with this challenge is a full baggage of Vietnamese food just in case I was unable to find any Asian stores here.

I wish I could rewind the clock because 16 weeks passed so quickly. The first training week started by a presentation about the Finnish culture which I was really interested in. We learnt how to work with Finnish people, adjust working style to work effectively and live well in Finland.

In the following weeks, we focused on intensive numerical weather modeling. We proceeded to learn how to install a regional numerical model on the Taito supercomputer and implement a few test cases to test the predictability of this model. We also learned from theoretical lectures on data assimilation and ensemble forecasting which will be very useful for weather forecasters. In the last weeks of the course, we conducted to build a quasi-operational forecasting system for Vietnam, that is almost similar to the current operational versions running in our institute under the guidance of FMI experts and created verification for those forecasts.

Group work at Finnish Meteorological Institute

What impressed me of FMI is that they greatly facilitated us to study knowledge outside of our general table. Although the course focused on numerical weather prediction, we have also been introduced to lightning detection by FMI expert. Even when one of us proposed to meet an LAPS expert because she had some questions about this topic, we were all very enthusiastic. In the last week of this training course, we also had a trip to Vaisala company, getting to their factory to see their delicate modern weather products.

Certainly, an indispensable part of coming to Finland is trying skiing. We had an afternoon of skiing and falling off several times, which made everybody feel the pain a few days later. Nevertheless, it was a great experience for us that would probably make the next NWP group envy as we often said.

Introduction to skiing

What I brought back to Vietnam after 16 weeks

The most important and expected outcome of any training courses would be the knowledge learned. From my perspective, despite the fact that it is unable to make us who are operational weather forecasters with little NWP knowledge become experts in numerical modelling after four months training at FMI, what I am sure is that this course will be a solid foundation and stepping stone for us who are passionate, curious and enthusiastic young people moving towards higher knowledge in numerical modelling to enhance the forecasting ability and contribute to disaster risk reduction of our country.

In addition to that, we had chance to work directly under the guidance of lecturers from the world’s leading universities and experienced FMI experts. This helped us to learn more working skills, thereby helping me become more confident at working place.

Last but not least, an indispensable part of what I brought home are networking and sincere friends. We are eight people from different regions, from different agencies in VMHA and have never worked together before. After 16 weeks of studying, practicing and doing group work, learning and gaining knowledge together, we have become close and inseparable friends in this course. We are always aware that we are a team and work on a team basis to get the best performance after the course. Although the course was over, we always hope to be important bridges between the agencies in VMHA. So, yes! We are ready for next challenges!”

Challenges accepted!

~ Huyen

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Näin se käy – sääasema pystytettiin Tadžikistanin jäätikölle

Vain kuukausi Kirgisian seikkailuista oli Ilmatieteen laitoksen uusi retkikunta kasassa ja valmiina valloittamaan lisää jäätiköitä – tällä kertaa Tadžikistanissa. David, Jonas ja minä laskeuduimme Dušanben kentälle sunnuntaiyönä 17. syyskuuta.

Ensimmäiset päivät valmistauduimme retkeen; tarkistimme tavaroita ja mittalaitteita ja tutustuimme muihin retkikuntalaisiin. Retkikuntamme koostuisi 16 henkilöstä, joista kolme oli harjoitellut jäätikkötoimintaa jo Kirgisiassa. Monelle tämä oli myös aivan uusi kokemus. Suunnitelma oli selvä: matkaisimme neljällä maastoautolla noin 150 km Dušanbesta luoteeseen, ja niin lähelle jäätikköä kuin tietä riittää. Siellä meitä odottavat muulit, joiden avulla taitetaan matka perusleiriin. Arviot kävelymatkan pituudesta vaihtelivat 8 ja 15 kilometrin välillä. GGP-jäätikköä oli viimeksi tutkittu Neuvostoliiton aikana ja reitin nykytilasta ei ollut täyttä varmuutta.

Verkkaista matkantekoa haastavissa olosuhteissa

Varhain keskiviikkoaamuna pääsimme matkaan, autot täpötäyteen pakattuina. Lounas nautittiin luonnonkauniin Iskanderkul-järven rannalla sijaitsevalla Tajikhydrometin asemalla. Asemalta onnistuimme ajamaan vielä arviolta 10 km alati huononevaa vuoristotietä, kunnes lopulta tuli joki vastaan. Autot jäivät siihen, ja siirryttiin muuleihin. Tässä vaiheessa oltiin jo pitkällä iltapäivässä. Pohdimme jälleen edessä olevan kävelymatkan pituutta ja lähestyvää auringonlaskua, mutta retkikunnan johtaja päätti määrätietoisesti lähteä matkaan. Loppuviikoksi oli luvassa sadetta ja jäätikölle oli päästävä ennen sitä.

Matkanteko oli hidasta suuren tavaramäärän vuoksi, ja muulit pystyivät kantamaan vain osan taakasta. Ensimmäiseksi yöksi leiriydyimme puurajan tuntumaan, noin 2 800 metrin korkeudelle.

Ensimmäisen yön leiripaikalla puurajan tuntumassa. Nuotio lämmitti viilenevässä illassa. Kuva: Eija Asmi
Ensimmäisen yön leiripaikalla puurajan tuntumassa. Nuotio lämmitti viilenevässä illassa. Kuva: Eija Asmi

Aamuvarhaisella pakattiin tavarat ja jatkettiin matkaa. Lisääntyvä pilvisyys huolestutti eikä syyttä – keskipäivällä alkoi sataa vettä, joka muuttui rännäksi ja lumeksi ylöspäin kiivettäessä. Maasto paitsi jyrkkeni, tuli kivisemmäksi ja muuttui lopulta lähes mahdottomaksi kulkea. Kivien seasta löytyi vihertävä läntti, mihin pystytimme perusleirin. Tästä oli matkaa jäätikölle noin 2–3 kilometriä, joten arvioimme että olimme hyvän päivämatkan päässä.

Matka ylös oli ollut ennakoitua rankempi, ja tässä vaiheessa pelkäsimme, että sade jatkuu läpi viikonlopun. Onni kuitenkin kääntyi.

Aasi piti lepotaukoa joen varrella. Kuva: Eija Asmi
Aasi piti lepotaukoa joen varrella. Kuva: Eija Asmi

Töitä kolmessa tiimissä

Seuraavana aamuna sade oli lakannut ja pääsimme töihin. Muodostimme kolme tiimiä: yksi tiimi asensi sääaseman, toinen pystytti massabalanssikeppejä ja kolmas otti luminäytteitä.

Kirgisiaan Vaisalan sääasema ei ollut vielä ennättänyt mukaan, mutta Tadžikistaniin se onneksemme ehti.  Näin jäätikön tilan seurannassa arvokasta säädataa alettiin kerätä jo projektin ensimmäisenä vuotena. Sääaseman asennuksen onnistuminen ja datan kulku varmistettiin soittamalla päivän päätteeksi Dušanben tietotekniikka-asiantuntijalle satelliittipuhelimella, mistä saatiin vahvistus että yhteys oli kunnossa.

Vaisalan sääasema mittaa tuulta, auringon säteilyä, lämpötilaa, kosteutta ja lumen syvyyttä jäätikön reunalla ympäri vuoden.
Vaisalan sääasema mittaa tuulta, auringon säteilyä, lämpötilaa, kosteutta ja lumen syvyyttä jäätikön reunalla ympäri vuoden. Kuva: Eija Asmi

Ainoa pieni kommellus sattui, kun aasi, jonka vastuulla oli kantaa sääasema ja laatikko, ei jäänytkään odottelemaan asentajia, vaan palasi omin avuin perusleiriin. Näin saivat tutkijat parikymmentä kiloa painavan laatikon kivikossa riesakseen.

Samaan aikaan jäätiköllä olevat tiimit urakoivat. Yhden päivän aikana saatiin koko jäätikkö katettua massabalanssikepeillä, sekä yli metrin syvä lumikuoppa ja parikymmentä näytettä lumesta eri syvyyksiltä. GGP-jäätikkö oli selkeästi pienempi kuin Kirgisiassa tutkittu Turgan-Aksuu: pinta-ala oli noin 1 km2 ja jäätikön huippu ulottui 4 000 metriin.

Ilta käytettiin luminäytteiden sulattamiseen ja suodattamiseen. Jäätikköä myös kuvattiin droonin avulla, vaikka puolipilvinen sää hieman haittasikin tätä toimintaa. Kuvista muodostettaisiin tarkka 3D-kuva koko jäätiköstä. Myös ilmakehän mustan hiilen mittauksia tehtiin aamusta iltaan. Vaikka kyseessä oli pilottiretki, kertyi tietoa ja dataa jo varsin runsaasti, mikä tietää hyvää seuraavaa vuotta ajatellen.

Näkymä jäätiköltä alas laaksoon. Kuva: Eija Asmi
Näkymä jäätiköltä alas laaksoon. Kuva: Eija Asmi

Illalla kuultiin lisää hyviä uutisia – kaikkien tiimien työt oli tehty ja voisimme palata seuraavana päivänä Dušanbeen.

Aamuvarhaisella pakkasimme puolipilvisessä säässä. Jäätikön kuvausta haluttiin vielä jatkaa paremmissa sääolosuhteissa, ja pieni ryhmä kiipesikin päivän aluksi jäätikölle lennättämään droonia samalla kun muu retkikunta jo aloitti paluumatkan. Koko seurue pääsi takaisin autoille päivän aikana, ja ehdimme vielä samaksi illaksi Dušanbeen.

Droonin lennätystä jäätiköllä. Kuva: Jonas Svensson
Droonin lennätystä jäätiköllä. Kuva: Jonas Svensson

Vauhti siis kiihtyi retken edetessä, ja viimeisten päivien urakointi jätti positiivisen odotuksen ensi vuodelle, kun entistä kokeneempi retkikunta palaa katsomaan miten GGP-jäätikön tila on vuoden aikana muuttunut.

Eija Asmi

Kirjoittaja on tutkija Ilmatieteen laitoksen ilmakehän koostumuksen tutkimus -yksikössä.

Ilmatieteen laitoksen tutkijat Eija, Jonas ja David patikoimassa kohti jäätikköä.
Ilmatieteen laitoksen tutkijat Eija, Jonas ja David patikoimassa kohti jäätikköä.

Ylinnä olevassa kuvassa sääasemaa vedetään ylös jyrkkää rinnettä. Kuva: Eija Asmi

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Kirgisian jäätikkötutkimuksessa ovat apuna hevoset ja nykyteknologia

Keski-Aasia on herkkä alue sään ja ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Oman erityispiirteensä tuovat alueelle elintärkeät jäätiköt, jotka ovat tärkeä makean veden lähde ja puskuri kuivuuden varalle. Jäätiköiden kohtalosta ollaankin alueella huolissaan. Ilmaston lämpeneminen sulattaa niitä vääjäämättä, ja toisaalta ympäristöongelmat saattavat vaikuttaa jäätiköiden ekosysteemeihin tuntemattomin tavoin.

Jäätiköiden tilaa on aikoinaan mitattu aktiivisesti, mutta Neuvostoliiton hajottua seurantaohjelmat on jouduttu lopettamaan. Kirgisian ja Tadzikistanin hydrometeorologiset laitokset aloittivat syksyllä 2018 uudestaan maiden jäätiköiden tilan seurannan Ilmatieteen laitoksen tukemana osana 3-vuotisia FINKMET II – ja FINTAJ II -projekteja. Työn rahoittaa Suomen ulkoministeriö IKI-kehitysyhteistyöinstrumentilla.

Joku voisi kysyä, miten suomalainen osaaminen liittyy jäätiköihin, meillä kun niitä ei juuri ole. Pohjoisen sijainnin vuoksi meillä on kuitenkin reilusti kokemusta lumesta ja jäästä, ja juuri näistä elementeistä jäätiköt on tehty. Ilmatieteen laitos onkin tehnyt lukuisia tutkimuksia Arktisella alueella, Antarktiksella sekä maailman ”kolmannella navalla” – Himalajan jäätiköillä.

Kirgisiaan projektissa on tarkoitus tehdä kolme tutkimusmatkaa, joista ensimmäisen teimme elokuussa 2018. Tavoitteenamme oli kartoittaa jäätikön olosuhteita, tehdä alustavia mittauksia ja etsiä parhaita työtapoja.

Hevosvoimin määränpäähän

Retkikuntien työ alkoi jo aiemmin kesällä, kun aloimme hankkia tarpeellisia jäätikkövarusteita sisarlaitoksillemme. Ostoslistaan kuului niin osallistujien vaatetusta, jäätikköturvallisuusvälineitä kuin mittalaitteitakin. Isoimmat yksittäiset hankinnat olivat aurinkopaneelein varustetut automaattiset sääasemat, jotka toimitti Vaisala. Kirgisian ensimmäiseen retkikuntaan sääasema ei harmillisesti ehtinyt.

Keskiviikkoaamuna 8.8. lähdin Mikan ja Davidin kanssa kantamuksinemme Helsinki-Vantaalta kohti Kirgisiaa. Kirgisiassa kohteemme oli Turgan-Aksuu-jäätikkö, joka sijaitsee pääkaupungista Bishkekistä n. 450 kilometrin ajomatkan ja 18 kilometrin maastosiirtymän päässä. Turgan-Aksuu on kuulunut aikoinaan vain lyhyen aikaa Neuvostoliiton jäätikköseurantaohjelmaan, joten kyseinen jäätikkö on käytännössä tutkimaton. Kooltaan Turgan-Aksuu on n. 5 km2, ja sen korkein kohta on n. 4 400 m.

Bishkekissä tapasimme retkikunnan muut osallistujat, ja kuljimme jeepeillä Karakol-nimisen kaupungin kautta Kyrgyzhydrometin syrjäiselle säämittausasemalle Turgan-Aksuussa. Täällä retkikuntamme täydentyi paikallisoppailla; lopulliseen retkikuntaan kuului 12 jäsentä mukaan lukien kirgiisialaiset asiantuntijat, kaksi jäätikköeksperttiä Tadzikistanista, tulkki ja kokki. Sääasemalla saimme kokea kirgisialaista vieraanvaraisuutta, kun retkikuntamme kunniaksi teurastettiin lammas. Tämä keitettiin elävän tulen päällä ja tarjoiltiin paikallisena perinneruokana, beshbarmakina.

Jouduimme pitämään yhden päivän asemalla sadetta, mutta lopulta pääsimme kulkemaan viimeisen etapin kohti jäätikköä. Tämä hoitui paikallistyyliin hevosten selässä. Itse en ollut aiemmin ratsastanut, ja vaati hieman totuttelua luottaa siihen, miten hankalista paikoista hevonen pystyykään kulkemaan.

Työhevoset. Kuva: Antti Hyvärinen
Työhevoset. Kuva: Antti Hyvärinen

Jäätikölle pääseminen Bishkekistä kesti lopulta neljä päivää johtuen syrjäisestä sijainnista ja maastosiirtymän alkua viivästyttäneestä sateesta. Siirtymä oli näin isolle retkikunnalle jo pienimuotoinen ponnistus, mutta varsinainen työmme oli vasta alkamassa.

Jäätikön tutkiminen ei ole riskitöntä

Jäätikkötutkimukset suoritettiin perusleiristä päivämatkoina jalan jäätikölle ja takaisin. Kävelyä tuli päivittäin siten kymmenisen kilometriä. Maastotoimintaan näin haastavissa oloissa kuuluu luonnollisesti riskejä. Niin maastoa kuin keliä tulee osata lukea ja niihin liittyviä riskejä arvioida. Jäätikössä on aina railoja, jotka voivat olla hyvin petollisia, mutta myös perusleirin ja jäätikön väliin mahtui niin sameita ylitettäviä jäätikköjokia kuin vyöryherkkiä, jyrkkiä kivikoita.

Perusleiri n. 3 500 metrin korkeudessa. Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat majoittuivat punaisissa teltoissa. Kuva: Antti Hyvärinen
Perusleiri n. 3 500 metrin korkeudessa. Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat majoittuivat punaisissa teltoissa. Kuva: Antti Hyvärinen

Pitkän päivän aikana tehdään jatkuvaa fyysistä työtä, joten nesteytys ja riittävä energian saanti tulee varmistaa – muuten toimintakyky heikkenee, ja riski tehdä virheitä kasvaa. Vuoristossa keli vaihtuu myös nopeasti, joten on tärkeä seurata milloin harmittomat cumulus-pilvet kehittyvät kuuropilviksi tai pahempaa, ukkospilviksi. Koska perusleirissä tulee olla takaisin ennen pimeän saapumista, pitää kelloa ja oletettua takaisinpaluuaikaa jatkuvasti arvioida.

Olimme hyvin onnekkaita kelin kanssa, sillä meillä oli kahtena päivänä täydellinen sää, ja pystyimme suorittamaan koko aiotun mittausohjelman. Tärkein jäätikön tilaa kuvaava mittaus on sen massabalanssi eli jäätikön tilavuuden muutos. Massabalanssimittauksessa jäätikköön asennetaan n. 8 metrin pituisia keppejä ainakin 6 metrin syvyyteen jäätikön pitkittäis- ja poikittaissuunnassa. Keppien paikat ja korkeudet merkitään ylös.

Massabalanssikepin reikää poraamassa. Kuva: Antti Hyvärinen
Massabalanssikepin reikää poraamassa. Kuva: Antti Hyvärinen

Mittauksen tulosta joudutaan odottamaan tovi, sillä se saadaan vasta seuraavana vuonna, kun keppien paikat ja korkeudet mitataan uudestaan. Turgan-Aksuu-jäätikön n. 2,5 km2:n alavyöhykkeen mittaaminen vaati 20 kepin asentamisen.

Massabalanssimittauksen lisäksi isoin yksittäinen urakkamme oli jäätikön 3D-kartoittaminen drooneilla eli kauko-ohjattavilla lennokeilla. Droonia lennätetään n. 80 metrin korkeudella, josta se pystyy kuvaamaan jäätikköpinnan 3 cm:n resoluutiolla. Mittauksen tarkkuus on siten ylivoimainen perinteisiin menetelmiin verrattuna. Kartoitus oli oppimisprosessi tiimille, ja etenkin jäätikön jyrkät reunat olivat haastavia. Drooni saattoi olla vielä kahdensadan metrin päässä reunasta, vaikka näytti, että se on juuri törmäämässä kallion kylkeen.

Drooni lähetetään lennolle. Kuva: Antti Hyvärinen
Drooni lähetetään lennolle. Kuva: Antti Hyvärinen

Luminäytteistä tutkitaan mustaa hiiltä ja aavikkopölyä

Allekirjoittaneelle hiuksia nostattavin kokemus oli kuitenkin luminäytteiden kerääminen kaukana jäätikön yläosuudella yli 4 000 metrin korkeudessa, jossa vielä kesän jälkeenkin oli tuoretta lunta. Jäätikön yläosassa oli runsaasti railoja piilossa lumen alla, joten köysistön muodostaminen oli pakollista ja eteneminen hidasta. Tuossa vaiheessa päivä alkoi olla myös pitkällä, joten olisi ollut haasteellista päästä perusleiriin ennen pimeää, mikäli jotain olisi sattunut.

Luminäytteenottokuoppa. Kuva: Antti Hyvärinen
Luminäytteenottokuoppa. Kuva: Antti Hyvärinen

Luminäytteistä pystytään määrittämään esimerkiksi, aiheuttavatko epäpuhtaudet, kuten musta hiili ja aavikkopöly, lumen ja jään ennenaikaista sulamista jäätiköllä, joten näytteiden saaminen oli tärkeää. Mustaa hiiltä mittasimme myös ilmasta koko retkikunnan ajan.

Pilottiretkikunta oli onnistunut, ja paluumatkakin sujui ongelmitta. Vuoden päästä palaamme Turgan- Aksuun jäätikölle ja näemme, miten jäätikkö on kehittynyt. Suunnitelmissa on myös laajentaa mittausohjelmaa. Koko projekti tähtää Kyrgyzhydrometin kapasiteetin kasvattamiseen siinä määrin, että jatkossa he pystyvät itsenäisesti järjestämään jäätikön monitoroinnin ja ne tutkimukset, joita nyt teimme Ilmatieteen laitoksen johdolla. Koska jäätiköiden tila on kriittinen osoitin ilmastonmuutoksesta, meistä jokainen hyötyy tutkimuksessa kerättävistä tiedoista.

Antti Hyvärinen

Kirjoittaja toimii Ilmatieteen laitoksella Ilmakehän pienhiukkaset- tutkimusryhmän päällikkönä.

Tiimi yhteiskuvassa jäätiköllä. Kuva: Tynchtyk Aktanov, Kyrgyzhydromet
Tiimi yhteiskuvassa jäätiköllä. Kuva: Tynchtyk Aktanov, Kyrgyzhydromet

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Bahaman lentosääkoulutuksen onnistumisen ainekset

700 saarta, valkoisia hiekkarantoja, uskomattoman kauniita maisemia, verkkaisia askeleita ja sijainti trooppisten myrskyjen reitillä, siitä on Bahama tehty. Kohta listalle voi lisätä myös modernin säähavaintoverkon sekä sääennustus- ja ennakkovaroitusjärjestelmän.

Yhteistyöprojektimme Vaisalan kanssa käynnistyi Bahamalla reilu vuosi sitten. Projektissa modernisoidaan saaren havaintoverkot muun muassa neljän uuden tutkan ja lukuisten automaattisääasemien avulla sekä asennetaan Suomen Ilmatieteen laitoksella kehitetty SmartMet-sääennustustuotantojärjestelmä. Ensimmäinen tutka pyörii Nassaussa ja SmartMet -järjestelmä on pystytetty. Koulutuksiakin on pidetty jo usean viikon ajan. Tällä kertaa Jarkko Hirvonen ja minä keskityimme koulutuksessa uusien havaintojen ja SmartMetin soveltamisesta lentosäähän. Pitkästä aikaa pääsin itsekin toimimaan kouluttajana projektipäälliköinnin sijaan. Vaihtelu virkistää on joku joskus sanonut. Tiesi mistä puhuu.

Kun kyse on päivystävien meteorologien kouluttamisesta, asioita täytyy toistaa ainakin kaksi kertaa. Kyseessä ei ole ammattikuntamme basistit, vaan taustalta löytyy ihan käytännön syy: jonkun on aina oltava sorvin ääressä, jotta 24/7 operatiivinen toiminta pysyy käynnissä. Alustavasti koulutusohjelma oli suunniteltu siten, että viiden päivän koulutus toistettaisiin seuraavalla viikolla, mutta tässäkin asiassa joustavuus oli avainasemassa. Kahdeksan hengen koulutettava porukka kulki koulutuksissa liukuvasti kahden viikon ajan omien vuorojen lomassa. Käytännössä katsoimme aamulla ketä on paikalla ja muokkasimme päivän ohjelman sen mukaan. Hienosti toimi.

Koulutus onnistui hämmästyttävän hyvin. Mainitsin paluun jälkeen kotitoimistolla, etten oikeastaan kehtaa suoraan kertoa, kuinka hyvin koulutus onnistui, ettei rima nouse liian korkealle. Nyt kerron.

Bahaman lentosääkoulutuksen onnistumisen ainekset:

  • Koulutettavien pohjakoulutus ja päivystyskokemus. Osallistujien taustakoulutus oli kunnossa ja lisäopintoja oli suoritettu muun muassa aluekoulutuskeskuksessa Barbadoksella. Useiden vuosien päivystäjäkokemus auttoi yksityiskohtien ymmärtämisessä, vaikka työvälineet olivatkin selvästi päivityksen tarpeessa.
  • Koulutettavia oli juuri sopiva määrä, kerrallaan enintään viisi, mikä mahdollisti jatkuvan käytännön koulutuksen. Koulutettavat saivat istua uusien työvälineiden ääressä ja kalvojen määrä pidettiin minimissä.
  • Kädet mudassa harjoittelu. Käytännön harjoitukset oli tarkkaan kohdennettu Bahaman meteorologian laitoksen tarpeisiin. Kävimme Jarkon kanssa etukäteen läpi lentosääpäivystyksen tuotteiden työohjeet, ja harjoitukset laadittiin niitä silmällä pitäen.
  • Hyvä koulutussuunnitelma. Hyväkin suunnitelma on tehty muokattavaksi… Niinpä muokkasimme alustavasti suunniteltua koulutusohjelmaa jokaisen päivän lähtökohtien mukaan. Otimme rohkeasti myös mukaan jopa meille hieman vieraampia elementtejä, joihin ehdimme hyvin tutustua ennen koulutusta.

Lopputulos oli erinomainen. Saimme toteutettua kaikki ennalta suunnitellut tehtävät ja bahamalaisille lentosääpäivystäjille jäi iso kasa uusia SmartMet-lentosään ennustustyökaluja sekä paljon muita uusia taitoja. Ja mikä tärkeintä, koulutettavien palaute oli rakentavaa ja erittäin positiivista.

.

Työskentely tällaisessa ympäristössä on todella palkitsevaa ja antaa voimia kotitoimistolle. Nyt vain toivomme, että hieman normaalia aktiivisemmaksi ennustettu hurrikaanikausi ei keskity Bahaman kauniille saarille. Jos niin käy toivomme, että meteorologeilla on mahdollisuuksia tarjota riittävästi varoaikaa varautumiseen ja jopa evakuointeihin.

Tässä kohdassa uutisissakin on aina loppukevennys. Tästä uutislähetyksestä (http://www.youtube.com/watch?v=E673twGNkww&t=12m6s) saattaa löytyä allekirjoittanut sekä taitava kollegani Jarkko Hirvonen. Joskus sitä päätyy yllättäviin tilanteisiin, todellakin yllättäen. Niin myös tällä reissulla. Linkin takana siis aina yhtä ihana ex tempore -haastattelu.

Kiitos Bahama! Olet ajatuksissani.

~Riikka

Ilmatieteen laitos toteuttaa Bahamalla yhdessä Vaisala Oyj:n kanssa laajaa säähavainto- ja ennustusjärjestelmien modernisointiprojektia. Hanke sisältää mm. neljä säätutkaa neljälle saarelle, yhdeksän säähavaintojärjestelmää lentokentille ja kuusitoista automaattista sääasemaa sekä SmartMet ja SmartMet Alert -sääennustus- ja varoitustuotantojärjestelmien asennuksen ja koulutuksen.

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Etelä-Sudanista saadaan nyt salamatilastoja

Sääpalvelun kehittäminen on tärkeää työtä, sillä toimiva sääpalvelu on käytännössä maassa kuin maassa kaikkien mahdollisten toimintojen yksi keskeinen perusta.  Tällä kertaa määränpäänä oli Etelä-Sudanin Juba, jonne lennettiin pompaten Frankfurtin ja Kairon kautta. Jokainen matkan siivu oli noin 4 tuntia. Matkan tavoitteena oli saada maan käyttöön työkalut ukkosten seuraamiseen ensimmäistä kertaa maan historiassa.

Afrikkaan meno on siitä leppoisaa, että aikaeroa Suomeen ei ole. Jos siis yölennon aikana nukkuu, ovat aivot toimintavalmiudessa määränpäässä melko nopeasti.  Juban lentokentällä pääsikin heti kokemaan paikallisen kulttuurin: kuumuutta, tungosta ja meteliä riitti. Paikalliset kollegat saapuivat meitä vastaan iloisesti tervehtien. Mojwok, laitoksen johtaja, sekä Edward, raamikas meteorologi ja jokapaikanhöylä, olivat iloista porukkaa. Matka toimistolle ei ollut pitkä, sillä Etelä-Sudanin koko ilmatieteen laitos (SSMD) istuu yhdessä huoneessa lentokenttärakennuksessa. Tila kuvaa hyvin maan resurssien pientä tasoa.

Etelä-Sudan on itsenäistynyt vasta 2000-luvulla.  Heimoja maassa on noin 60, joista kaksi kuitenkin selvästi suurempaa. Heimojen kireät välit kärjistyivätkin muutama vuosi itsenäistymisen jälkeen veriseksi sisällissodaksi. Maassa liikkuu yhä jonkin verran hallitsemattomia sotajoukkoja, joten tavallisten ihmisten on vaikea viljellä maata tai tehdä yleensäkään mitään, koska seuraavana päivänä kaikki voi olla taas ryöstetty ja tuhottu. Ei naurata. Maassa on aikoinaan menestyviä kahvi- ja teeplantaaseja, mutta maan epävakaus on kaatanut kaiken. Tilanne on toivottavasti nyt rauhoittumaan päin.

Koulutuksen teemana ukkoset

Varsinaiset koulutuspäivät pidettiin hotellin kokoustilassa, kun emme olisi mahtuneet SSMD:n omiin tiloihin. Ensin käytiin läpi Etelä-Sudanin ukkosia: mitä vaikutuksia, kuinka paljon salamat aiheuttavat kuolemia vuodessa, kerätäänkö maassa tilastoja vahingoista, miten tavalliset ihmiset ymmärtävät ukkosen , ja mikä on ihmisten tietämys salamoilta suojatumisesta. Kysymyksillä saa hyvän pohjakuvan kohdemaasta ja meteorologien taustoista.

Varsinaisessa koulutuksessa käytiin läpi mm. salamoiden paikantamista: miten salamoita voidaan havaita ja paikantaa ja mitkä ovat eri tekniikoiden ja menetelmien hyvät ja huonot puolet. Millaista salamadata on ja miten sitä voi käyttää eri tarkoituksiin, miten dataa visualisoidaan ja millaisia tilastoja siitä voi laskea ja miten.

Koska ryhmä oli pieni, keskustelu kävi mukavan vilkkaana heti alusta alkaen. Koulutukseen oli mahdutettu myös keskustelutilaisuus, johon oli kutsuttu eri sidosryhmien edustajia, kuten Punainen Risti, ilmailu, energia ja media.  Pääsinpä antamaan haastattelun paikalliselle Juba-tv:lle. Kuulemma iltauutisissa näkyikin Mr. Makela solkottamassa siitä, miten ukkoselta tulee suojautua.

Loppuviikon jatkoin koodausta eli käytännössä viimeistelin SSMD:n salamasovelluksia ja testailin niiden toimintaa. Näyttösovellukset saatiin toimintaan, joten SSMD:llä oli nyt käytössä työkalut ukkosten seuraamiseen. Sovimmekin, että vuoden päästä summataan vuoden aikana kertyneet salamahavainnot, lasketaan niistä erilaisia tilastoja ja julkaistaan niiden tulokset. Jännittäviä tietoja!

 

~ Antti

 

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Ilmatieteen laitoksen ukkostutkimusdivisioonan seikkailut Sri Lankassa

Nepal, Bhutan, Vietnam, Tyynenmeren saarivaltiot, Etelä-Sudan, Sudan, Myanmar, Sri Lanka: miten ihmeessä Suomen ilmatieteen laitoksen asiantuntijat antavat koulutusta rajuilmojen havainnoinnista ja ennustamisesta eri puolilla maailmaa. Myös maissa, joissa päivässä voi tulla salamoita se määrä mitä Suomessa vuoden aikana? Tähän yritän jonkinlaisen vastauksen antaa tarinan aikana. Nyt matka suuntautui Sri Lankaan.

Ukkospilviä kehittymässä Colombossa.

Useissa viime vuosien kehitysyhteistyöhankkeissa on ollut mukana osio, jossa koulutetaan kohdemaan sääpäivystäjiä käyttämään salamanpaikannustietoa osana varoitustoimintoja. Salamanpaikannuksen avulla salamoita voidaan tosiaan nykyään havaita ja jopa arvioida niiden iskupaikkaa muutamien satojen metrien tarkkuudella.

Allekirjoittanut sytyttää perinteisen kynttilän. Terhi L. on vasemmalla ja Profium Oy:n Janne L. oikealla. Silloinen DoM:n pääjohtaja Mr Chandrapala on kuvassa selin 2. vasemmalta, nyt jo eläkkeellä.

Ukkonen merkittävä riski

Salamat ja ukkoset ovat erittäin mielenkiintoisia ja merkittäviä ainakin kolmesta syystä: ensinnäkin monissa kehitys- tai kehittyvissä maissa ukkostaa aivan tolkuttomasti, joten salamahavainnot muutenkin kuin ihmisaistein ovat tervetulleita. Toiseksi, verrattuna moniin muihin säähavaintoihin, salamahavaintojen käyttöönotto onnistuu nykyään nopeasti ilman sen kummempia härpäkeasennuksia kohdemaassa – tietokone ja toimiva internetti riittää. Kolmanneksi, yksi havaittu salama tarkoittaa sitä, että kyseisen salaman esiintymisalueella on muodostunut ukkospilvi, joka usein aiheuttaa myös paljon muuta harmia, ainakin rankkasadetta ja puuskatuulia, mutta myös joskus suuria rakeita ja tornadon. Ja ilmiselvää on, että maissa, joissa ukkostaa runsaasti vuoden ympäri, myös aiheutuu paljon ukkosten aiheuttamia ongelmia: äkkitulvat, sähköverkon hajoilu, rakennus- ja muita paloja, ihmisten ja eläinten kuolemia. Vaikkei salamoiden havainnoilla voikaan estää niitä iskemästä, havainnot mahdollistavat varoituspalvelut, joiden avulla paikallinen ilmatieteen laitos voi varoittaa eri kohderyhmiä.

”No kuules, ei tuossa vielä mitään, mutta se salama jonka minä näin oli ainakin näääääin iso! Se tosin pääsi karkuun…”, sanoo IL:n ukkosekspertti.

Havaintojen eli salamanpaikannustietojen lisäksi ennustetaan ukkosia kahdella eri säämallilla. Näistä toinen on ns. globaali malli ja toinen tarkempi pienemmän alueen malli. Tämä alueellinen malli on itse asiassa aivan sama, jolla Suomenkin sääennusteet tuotetaan; nyt se vain on viritetty tropiikin ukkosten ennustamiseen Sri Lankaan. Tässä hankkeessa rahoittajina ovat BusinessFinland ja Suomen ulkoministeriö.

Sri Lanka kehittyy vauhdilla

Vielä kehitysmaastatuksella oleva Sri Lanka (entinen Ceylon) on pieni saarivaltio Intian eteläpuolella. Maa itsenäistyi 1948, ja ennen sitä saarta ovat hallinneet niin hollantilaiset, portugalilaiset kuin englantilaiset. Maan tilanne on nykyään vakaa ja maa kehittyy vauhdilla.

Tässä hankkeessa kohdemaahan ei viedä muuta kuin suomalaista osaamista: kaikki kehitetyt visualisoinnit sekä salamahavaintojen että ennusteiden osalta tuotetaan Suomessa, ja loppukäyttäjä pääsee niihin käsiksi netin kautta.

Sri Lankan ilmatieteen laitoksen pihalla sijaitsevia mittalaitteita.

 

Jos tämä osoittautuu toimivaksi, samalla konseptilla voisi tuottaa parempia ukkosennusteita ja -varoituksia mihin tahansa maailmaan, koska sekä havaintoja että säämallien ennusteita on saatavilla maailmanlaajuisesti. Tämä ”skaalautuva” näkökulma on keskeinen tässä hankkeessa.

Ilmatieteen laitosta hankkeessa kiinnostaa tutkimusmielessä ukkosennusteiden osuvuus tropiikissa. Todellisuudessa sääennusteiden ukkosennusteista iso osa on tropiikissa ”väärin” eli ukkosta ei todennäköisimmin esiinny joko juuri siinä paikassa tai siihen kellonaikaan (joskus harvemmin voi olla myös toisinpäin, eli ukkosta esiintyy vaikkei sitä ennustettu). Taustalla on se, että ukkonen ilmiönä on liian pieni säämallien käsityskyvylle. Vähän kuin yrittäisi arvioida sen yli 10 kilon hauen sijaintia 10 hehtaarin järvellä: ”Ka, jossain tuolla kuaislikossa se tännään tähän kello’aikoon pittäisi olla…” (Huom. olen savokarjalauusimaalaista perimää, joten sallittakoon tällaisen ”viännön” käyttö.)

Kädestä pitäen tulee paras tulos

Täällä tuli taas kerran tuli todettua, että koulutusmielessä mikään ei vedä vertoja sille, että istut ja keskustelet ihmisten kanssa. Näytät, mitä jokin asia tarkoittaa ja miten hommat oikeasti tehdään. Ehkä juuri tämä on se meidän suomalaisten paras taito. Kuten tuolla aiemmin tuli jo kuvattua, salamoiden havainnointi ei ole rakettitiedettä vaan melko yksinkertainen menetelmä, ja yksi havaittu salama tarkoittaa paljon enemmän kuin vain ”yksi salama”.

14.3. Harmonie-säämallin ennustamat salamat Sri Lankaan seuraavalle päivälle eli 15.3. klo 13:00 ja oikeasti esiintyneet salamat.

Meille suomalaisille säätutkien tuottamat havainnot ovat jo pitkään olleet arkipäivää, ja voimme nykyään seurata Kiiran tai muun nimetyn rajuilman etenemistä lähes reaaliajassa puhelimillamme. Näin ei ole esimerkiksi Sri Lankassa. Säätutkia ei ole, ukkosia esiintyy runsaasti, joten luotettavien ennakkovaroitusten tuottaminen on todella vaikeaa.

~Antti

Kuvat: Antti Mäkelä

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Sääennustusjärjestelmää asentamassa Bhutanissa

Ilmatieteen laitoksen IKI-projekti (Suomen ulkoministeriön Instituutioden välisen Kehittämisen Instrumentti) Bhutanissa päättyi vuodenvaihteessa ja sen kokemuksia on voinut lukea tästäkin blogista. IKI-projektin hyvät tulokset poikivat sen, että bhutanilaiset tilasivat Ilmatieteen laitoksen kehittämän sääennustustuotantojärjestelmän SmartMetin Ilmatieteen laitokselta. SmartMet on ohjelmisto, jolla meteorologi voi visualisoida mitä tahansa meteorologista dataa, ja sillä voi myös automatisoida sääennusteiden tuotantoa.

SmartMetin toimitus on luonnollinen jatkumo päättyneelle IKI-projektille. Yksi kehittyvien maiden suurista ongelmista on se, että heillä on käytössä useita eri järjestelmiä erillisten projektien myötä. Lopputuloksena on rinnakkaisia ja osin päällekkäisiä järjestelmiä, joiden välillä tieto ei välttämättä kulje.  Bhutanistakin löytyy puolisen tusinaa erillistä säähavaintoverkkoa.

Ilmatieteen laitoksen projekteissa pyrimme huomioimaan olemassa olevat sekä mahdollisesti tulevat järjestelmät. Keskustelemme mahdollisuuksien mukaan muiden toimijoiden kanssa, jotta päällekkäisyydet vältetään ja projekteista saadaan suurin hyöty. Esimerkiksi Bhutanissa asentamamme WRF-säämallin tulokset menevät suoraan norjalaisten asentamalle hydrologia-mallille. SmartMetissa taas hyödynnämme japanilaisten Himawari-sääsatelliitteja.

Vierailin SmartMet-toimituksen tiimoilta Bhutanissa jo viime maaliskuussa. Ajankohta sovitettiin Suomen suurlähettilään vierailun yhteyteen ja osallistuin samalla Doing Business with Finland -seminaariin. Seminaarin järjesti Finnpartnership sekä Bhutanin kauppakamari. Bhutan on pieni ja suomalaisille tuntematon maa. Tämä näkyi myös ohjelmassa. Moni suomalainen yritys oli lähettänyt esittelyn Finnpartnershipin kautta tilaisuuteen, mutta itse olin ainoana paikan päällä edustamassa suomalaista liiketoimintaa. Se on hieman outo rooli valtion työntekijälle, mutta kaikkeen sitä näissä hommissa joutuu ja toivoakseni yksityinen sektorikin tuli edustetuksi riittävän hyvin. Seminaarin perusteella kiinnostusta kaupankäyntiin olisi ja Bhutanissa voisi olla hyviä mahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Ilmatieteen laitos taisi saada kunnian ensimmäisistä kaupoista seminaarin jälkeen: SmartMetin edellyttämien koneiden tilaus paikalliselta toimijalta allekirjoitettiin samalla viikolla. Toki myös SmartMetin toimitus itsessään on meille kaupallinen hanke.

Suurlähettiläs ja delegaatio tutustumassa NCHM:n toimintaan.

Seminaari oli sivujuonne omalla reissullani, mutta synergiat hyödynnettiin totta kai virallisten vierailuiden yhteydessä. Varsinainen tehtäväni oli kuitenkin valmistella SmartMet-asennusta. Olen ollut asiantuntijana edellisessä projektissa, joten Bhutanin laitos NCHM (National Center for Hydrology and Meteorology) on tuttu useamman vuoden ajalta. Kohdemaistamme se on myös yksi palkitsevimmista: kun vertaa tilannetta ensimmäiseen vierailuuni vuonna 2012 ennen IKI-projektia, edistys on ollut huomattava. Vielä on matkaa jäljellä mutta eteenpäin on menty ja paljon.

Valmistelureissun jälkeen vuorossa oli asennusreissu. Matka oli jaettu kahteen osaan. Lähdin ensin IT-asiantuntijamme Elmerin kanssa asentamaan ohjelmistoja sekä pystyttämään tiedonsiirtorutiineita palvelimelle. Viikkoa myöhemmin sääennustusasiantuntijamme Matti tuli säätämään SmartMet-työasemaa meteorologien käyttöön sopivaksi. Samalla Matti antoi peruskoulutuksen SmartMetin käyttöön.

Ensimmäinen viikko menikin hyvin IT-painotteisesti. Elmeri alkoi ladata säämalleja ja minä keskityin satelliittikuviin sekä säähavaintoihin. Säähavainnot osoittautuivat hieman haastaviksi, koska tiedonkulku tietokannasta ei toiminut kuten piti. Näiden kanssa sitten tapeltiin useampi päivä mutta lopulta tieto saatiin pääosin kulkemaan.

Bhutanilaiset olivat innoissaan uudesta järjestelmästä, mutta koko viikon ajan jouduimme toppuuttelemaan heitä odottamaan Matin paikalle tuloa. Kuten arvata saattaa, ensimmäisen viikon jälkeen näkyvän työn osuus oli vielä hyvin vähäistä: karrikoiden voisi sanoa, että pari nörttiä istui viikon koneiden ääressä. Seuraavalla viikolla Matti saikin puhua monta päivää putkeen esitellessään SmartMetin käyttöä.

Bhutanissa buddhalaisuus ja hengellisyys näkyvät kaikessa. Eräänä päivänä ihmettelimme portaikossa olevia pikkukiviä. Selvisi, että laitoksessa oli ollut kaikenlaisia sattumuksia, joiden vuoksi paikalle oli pyydetty munkkeja karkoittamaan pahat henget. Ilmeisesti henkiä oli karkoitettu myös kiviä heittelemällä. Pääsimme itsekin osallistumaan karkoitusoperaatioon.

Pian tämän jälkeen saimme tiedon, että laitoksen johtaja Karma Tsering oli saanut ylennyksen ja siirtyy nopealla aikataululla Disaster Risk Management -osaston pääjohtajaksi. Karma on ollut yksi eteenpäin vieviä voimia laitoksella ja ylennys voidaan nähdä tunnustuksena hyvästä työstä. Sääpalvelut ovat tärkeä osa katastrofiriskien hallintaa, joten jatkossakin tulemme työskentelemään Karman kanssa.

IT-porukan vahvuus väheni, kun Pema W lähti saksalaisten kanssa kuukauden kestävälle jäätikkötutkimusmatkalle ja Pema S lähti Montrealiin edustamaan Bhutania IPCC:n kokouksessa. Bhutanissa miehillä ja naisilla voi olla sama etunimi, jolloin sukunimi kertoo sukupuolen.

Viikonloppuna pääsimme näkemään Bhutania hieman Thimphun ulkopuolelta kun vierailimme naapurilaaksossa Punakhassa. Kuvista ja kuvitelmista huolimatta turistina olo tai yleensä vapaapäivät työmatkoilla ovat harvinaista herkkua.

Punakhan laakso on selvästi alempana kuin Thimphu, minkä huomasi lämpötilasta. Thimphussa oli normaali suomalainen kesäpäivä, noin 20 astetta, kun taas Punakhassa oli lähes 10 astetta enemmän. Kuulemma munkit ja kuninkaalliset ovat vuosisatojen ajan siirtyneet vuodenaikojen mukaan Thimphun ja Punakhan välillä. Matkalla pysähdyttiin aamupalalla reitin korkeimmassa kohdassa joka oli pilvessä mennen tullen. Kirkkaalla kelillä sieltä on hyvä näköalat, nyt tunnelma oli hieman aavemainen. Pysähdyimme myös kasvitieteellisessä puutarhassa ja näimme, kuinka sieniä poimittiin syötäväksi korkealta puun latvasta. Punakhan ”kaupungintalo” oli vaikuttava ilmestys.

Maanantaina Fidalle työskentelevä ja Bhutanissa asuva suomalainen Päivi tuli tutustumaan NCHM:n toimintaan ja sään ennustamiseen. Hänenkin työssään säällä on tärkeä merkitys, varsinkin kun liikutaan syrjäseuduilla huonojen liikenneyhteyksien päässä. Edellistalven äkillinen kova lumisade oli aiheuttanut pahoja tuhoja paikallistuottajien markkinoille, kun raskas lumi oli kaatanut telttoja ja katoksia. Lumisateita tai myrskyjä emme voi estää, mutta tavoitteenamme on auttaa NCHM:ää vähentämään tämän kaltaisia tuhoja hyvillä ennusteilla ja sääpalveluilla.

Viikon loppupuolella oli vuoro esitellä SmartMetiä NCHM:n sidosryhmille. Paikalle oli kokoontunut arvovaltainen raati koostuen UNDP:n ja Maailmanpankin edustajista sekä muun muassa vesivoiman ja turismin edustajista. Kiinnostus oli suurta ja odotukset ovat korkealla. Tällä hetkellä SmartMetiä käytetään säätiedon visualisointiin, mikä osaltaan auttaa päivystäjiä tekemään parempia ennusteita. SmartMetin suurimmat vahvuudet, sääennustusdatan muokkaaminen sekä automaattinen ennusteiden tuotanto, saadaan käyttöön ensi vuoden puolella. SmartMetin käyttöönotto kahdessa vaiheessa on tyypillinen järjestely, sillä se on monipuolinen järjestelmä, jonka ominaisuuksien oppiminen vie aikaa. Tavoitteena on, että seuraavalla vierailullamme NCHM:n väki hallitsee SmartMetin käytön ja pääsemme kouluttamaan sääennustusdatan muokkausta sekä ennusteiden automaattista tuotantoa.

Perjantai, reissumme viimeinen päivä, alkoi saattokeikalla. Lähdimme koko laitoksen kanssa saattamaan pääjohtaja Karmaa uuteen toimistoonsa. Käytännössä laitoksen koko henkilökunta osallistui johtajansa saattomatkalle. Perillä odotti buddhalainen seremonia, johon osallistuivat muun muassa Bhutanin sisäministeri, hänen kansliapäällikkönsä sekä poliisipäällikkö. Ulkomaalaisina vieraina meidät laitettiin eturiviin ja seremonian jälkeen pääsimme juttelemaan hetkeksi kahvien äärellä ministerin kanssa.

Turistikausi ei ollut vielä alkanut, mikä näkyi lentojen aikatauluissa. Heikoista vaihtoehdoista valitsimme paluun aamuyöstä Singaporen kautta. Tilasimme hotellilta hyvissä ajoin kyydin lentokentälle, mutta ilmeisesti jonnekin matkalle hukkui tieto siitä, että kyytiä tarvitsee kolme henkilöä sekä matkatavarat. Jotenkin saimme mahdutettua itsemme ja tavaramme paikalle saapuneeseen pieneen kotteroon vaikka kuskikin pyöritteli touhulle päätään. Kuva antaa aivan liian ruusuisen kuvan jäljelle jääneestä tilasta.

Seuraavaa reissua odotellessa.

~ Sami

Kuvat: Sami Kiesiläinen ja Matti Eerikäinen

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone

Havaintojenkeruujärjestelmiä talvisessa Sudanissa

Ilmatieteen laitoksen asiantuntijana olen päässyt edellisen neljän vuoden aikana useisiin maihin ja paikkoihin, mutta Afrikassa en ollut koskaan käynyt. Täytyy heti alkuun myöntää, että varsin pitkään olin epäileväinen Sudanin projektin suhteen, sillä olin pitänyt maata hyvin epävakaana ja jopa vaarallisena. Kaukaa Suomesta katsottuna Sudan ja Etelä-Sudan menevät helposti sekaisin, mikä osaltaan lisää epätietoisuutta. Tälle syksyiselle missiolle päätin kuitenkin lähteä mukaan, sillä projektipäällikkö Alessandro ja muut projektin jäsenet vakuuttivat Sudanin pääkaupungin, Khartumin, olevan turvallinen paikka. Ja olihan meillä ollut tämän FISU II -projektin 1. vaihe vuosina 2011-2015, joten kokemustakin on karttunut lukuisista matkoista sinne.

Tällä kertaa matkan tarkoitus oli antaa koulutusta ja asennusapua Suomesta Sudaniin toimitetun havainnonkeruujärjestelmän osalta. Tätä varten matkalle lähtivät minun lisäkseni keruujärjestelmistä pitkän kokemuksen omaavat Sanna ja Sami. Tehtäväväni oli asentaa sudanilaisten käyttöön webpohjainen havaintojen syöttöohjelma, jolla he voivat raportoida manuaalisesti tehdyt havainnot tietokantaan. Näin kirjatut havainnot saadan tietokannasta edelleen eri säätuotteiden ja -palveluiden käyttöön, eikä paperisia versioita välttämättä enää tarvita.

Ismo esittelee havaintojen syöttöohjelmaa SMA:n pääjohtajalle ja työntekijöille.

Perille Khartumiin saavuttiin tiistaina 24.10. Työt aloitettiin keskiviikkona, joten Istanbulin kautta lentelystä ehti palautua hyvin, etenkin kun tässä vaiheessa aikaeroa Suomen ja Sudanin välillä ei ollut. Kahden työpäivän aikana kaava oli sama eli päivä aloitettiin aamupalavereilla pääjohtaja Ahmedin ja paikallisen projektipäällikön Hananin kanssa, minkä jälkeen siirryttiin IT-yksikköön konsultoimaan paikallisia asiantuntijoita. Sudanissa on muslimienemmistö, ja he noudattavat islamilaista kalenteria, joten viikonloppu alkoi jo torstaina. Niinpä kahden intensiivisen työpäivän päätteeksi oli mahdollisuus nähdä Khartumia. Suomessa muuten siirrettiin kelloja sunnuntaina aamuyöstä, joten olimme siitä eteenpäin tunnin edellä. Sitä kesti kuitenkin vain kolme päivää, kun keskiviikkona 1.11. Sudan vaihtoi aikavyöhykettä sen ollen jatkossa UTC+2 (sama kuin mm. Kairossa). Tätä noin kaksi viikkoa aikaisemmin tehtyä virallista päätöstä ei tietenkään meidän kännykät hanskanneet. Eikä nähtävästi kaikki paikallisetkaan, sillä vaikka meidän siirtymisistä vastanneen Badreldinin kanssa olimme asiasta keskustelleet, niin keskiviikkona hän ilmestyi hotellin edustalle tuntia etuajassa.

Iltaohjelmaan kuului myös Sudanin Valioliigan ottelu.

Projektipäällikkömme Alessandro oli tietoinen jalkapallotaustastani, joten paikalliset olivat ystävällisesti kutsuneet minut mukaan pelaamaan futista. Heidän kanssaan saatiinkin mainiot pelit aikaiseksi ja pääsin toiseenkin matsiin mukaan seuraavalla viikolla. Pelailuista jäi molemmin puolin hyvä fiilis. Täytyy sanoa, että pelaaminen on todella hikistä puhaa, etenkin ennen kuin aurinko laski, sillä lämpötila oli lähellä +40 astetta. Auringon laskettua pelaaminen on selvästi miellyttävämpää ja paikalliset sanoivatkin, että näin talven alkaessa futista on huomattavasti kivempi pelata. Paikallisten mukaan talvi oli siis alkanut, olihan lämpötila monena aamuna alle +30 astetta. Heillä riittikin pään pyörittelemistä, kun kerroin loka-marraskuisista Suomen säistä ja siitä, että kesälläkään ei aina näihin +30 lukemiin päästä. Pääsimme myös näkemään Sudanin Valioliigan kamppailun Al-Hilal Omdurman vs. Ahli Khartoum. Kunnostettu vanha stadion oli mainio paikka tunnelmaltaan ja iltainen noin +35 astetta tuntui paahtavan auringonpaisteen jälkeen sopivalta. Peli oli tasoltaan hyvä, samoin stadionin tunnelma. Itse matsi päättyi 2-2. Muu ohjelma viikonloppuna koostui Sinisen ja Valkoisen Niilin äärellä liikkumisesta, hyvästä ruoasta ja hotellilla työskentelemisestä sekä lepäämisestä.

Toinen työviikko alkoi siis jo sunnuntaina ja se sujui edelleen tiiviisti järjestelmiä konfiguroidessa. Siinä ohessa annettiin paikallisille koulutusta järjestelmien käytöstä. Yleensä aina näillä reissuilla tulee vastaan ennakolta arvaamattomia yllätyksiä, niin nytkin, mutta IT-osaston kanssa saimme ne pitkälti ratkottua. Niinpä pääsimme hyvillä mielin esittelemään johdolle aikaansaannoksiamme. Jatkossa sudanilaiset tallentavat kolmen tunnin välein tehdyt havainnot syöttöohjelman kautta tietokantaan, alkuun yhden aseman osalta ja hiljalleen määrää kasvattaen noin 30 manuaaliseen havaintoasemaan. Myös automaattiasemilta he saavat 10 minuutin välein tulevat havainnot samaan järjestelmään, samojen työvälineiden käyttöön. Tekemistä jäi toki vielä, mutta nyt paikalliset voivat testata järjestelmiä ja kerätä kokemuksia niistä.

Reissulla kuljetuksista vastanneen Baldraldinin toiveesta puimme Samin kanssa päällemme viimeisen päivän kunniaksi kansallisasun, Jalabiyan. Sami oli ostanut sellaisen jo aiemmalla missiolla ja minulle sellainen käytiin ostamassa viikonloppuna. SMA:n työntekijät halusivatkin meistä lukuisia valokuvia ja huumoria riitti aiheeseen liittyen. Muutenkin heidän vieraanvaraisuutensa tuli hyvin esille koko matkan aikana ja jäi vahva tunne, että meistä pidettiin hyvää huolta. Tässäkin maassa arvostetaan meidän ahkeruutta, asiantuntijuutta, rehellisyyttä ja asennetta. Samaa voi sanoa paikallisista, jotka ovat erittäin kiinnostuneita kaikesta uudesta, tietävät tietoteknisistä asioista hyvin ja oppivat nopeasti uudet asiat. Tässä tietysti auttaa muun muassa se, että Sudan on entisiä Ison-Britannian siirtomaita, niinpä englanti on maan toinen virallinen kieli. Vaikka en pelaamissani futispeleissä tehnyt maaleja, niin tämän työmatkan tehtävät vietiin onnistuneesti maaliin.

~ Ismo

JaaTweet about this on TwitterShare on FacebookEmail this to someone