Kestävyys on yksi yleinen keskustelun aihe kehitysyhteistyön piirissä. Termillä tarkoitetaan sitä, miten yhteistyöllä tehdyt tulokset saadaan pysymään projektin päättymisen jälkeen niin, että ne hyödyttäisivät kohdemaata vielä vuosien jälkeenkin.
Yleinen esimerkki on infrastruktuurin tai laitteiden hankinta: kehitysrahoilla ostetut autot ja traktorit ruostuvat teiden varsilla, koska rahaa huoltoihin ei ole ollut, tai öljynvaihdot ovat jääneet tekemättä. Ongelma on varsin yleinen kehitysyhteistyön alasta riippumatta, ja vuosien varrella siihen on kiinnitetty yhä enemmän huomiota.
Tällä kertaa olimme viikon työmatkalla Dushanbessa Tadzikistanissa, johon olimme jo aiemmin perustaneet modernin ilmanlaatumittausaseman ulkoministeriön rahoittamassa projektissa. Projektin viimeinen vuosi on meneillään, joten matkan tarkoituksena oli taata ilmanlaatuaseman kestävyys projektin jälkeen. Matkalle lähtivät Ilmatieteen laitoksen ekspertit Matti, Timo ja Antti.
Mitkä ovat sitten kehitysyhteistyön kestävyyden haasteita? Listasta saa pitkän, mutta Tadzikistanin ilmanlaatuaseman tapaukseen peilautuu varsinkin kolme yleistä haastetta:
1. Laitteita käyttävien ihmisten osaaminen ei vastaa hankintoja.
Varmastikin tärkein tapa löytää kestävyyttä on koulutus. Koulutuksella vastataan siihen, että asennetut laitteet eivät ole mustia laatikoita, vaan että niitä osataan käyttää ja huoltaa (ja ymmärretään miksi). Koulutusta ilmalaatuaseman käyttöön olemme antaneet Dushanbessa useaan otteeseen. Kerta kerralla koulutuksessa on menty askel syvemmälle – tai toistettu jo annettua koulutusta havaitun tarpeen perusteella. Tällä kertaa Timo ja Matti kouluttivat mm. ilmalaatuaseman kalibrointien tekoa.
Koulutuksen tärkeys huomattiin myös vertaillessamme ilmanlaatuaseman tuloksia Tajikhydrometin, eli paikallisen ilmatieteen laitoksen, toisessa projektissa ostaman liikkuvan mittausaseman tuloksiin. Tälle mobiiliasemalle ei ollut annettu tarpeeksi koulutusta myyjän toimesta, ja laitteista oli tullut lähinnä satunnaislukugeneraattoreita. Timon ja Matin avustuksella nämäkin laitteet saatiin omien töiden ohessa jaloilleen ja kalibroitua, mistä paikalliset olivat syvästi kiitollisia.
2. Valtion työntekijöiden (kuten Tajikhydrometillä) heikko palkkataso, ja sitä kautta koulutettujen henkilöiden ja osaamisen häviäminen yksityisille, parempaa palkkaa maksaville työnantajille.
Työntekijöiden korkea vaihtuvuus on iso haaste, jota yritetään selättää monin eri tavoin. Klassisesti on pyritty kouluttamaan mahdollisimman iso kanta työntekijöitä, mikä voi sinällään olla haastavaa useista eri syistä. Toisena keinona on hyvien työohjeiden tekemisen. Nytkin laitoimme paikalliset työntekijät kirjoittamaan ohjeet omalla kielellään koulutuksen aikana, ja seuraavassa sessiossa he pyrkivät tekemään työn itsenäisesti ohjeiden mukaisesti. Ohjeita muokattiin kerta kerralla paremmaksi. Lopulta niiden tulisi olla niin hyviä, että kuka tahansa osaa suorittaa työn ohjeiden avulla.
3. Laitteet hajoavat projektin jälkeen, eikä niiden korjaamiseen ole rahaa tai varaosia.
Harmittavan usein isot kehitysyhteistyön projektit rakentavat kohdemaahan kallistakin infraa, mutta projektin jälkeen tarvittavat varaosahankinnat päättyvät kuin seinään. Laitteiden hajottua seuraava kehitystyön tekijä asentaa tilalle uudet vastaavat laitteet. Varaosien hankinta on kuitenkin kohtuullisen edullinen tapa varmistaa kestävyyttä hankkeelle. Dushanben asemaa varten olimme hankkineet n. 5 vuoden varalle yleisimmin tarvittavia varaosia. Lisäksi varaosien vaihtoa tulee tietysti kouluttaa.
Kotimatkalla perkasimme Helsingin koneessa viikon antia. Olimme vastanneet kolmeen yleiseen kehitysyhteistyön kestävyyshaasteeseen mielestämme hyvin, ja olimme luottavaisia, että paikallisen ilmatieteen laitoksen kyky pitää yllä ilmanlaadun mittauksia oli parantunut merkittävästi.
Ilmatieteen laitos on harjoittanut kehitysyhteistyötä jo 80-luvulta saakka. Ehkä yksi kestävyyteen liittyvä aspekti menee lopulta ylitse muiden. Olemme oppineet, että mitä pidempään maassa on oltu ja pitkäkestoisemmin yhteistyötä tehty, sitä kestävämmät tulokset maassa on saatu aikaan. Toivon mukaan nykyinen kolmen vuoden projekti on siis vasta alkua yhteistyöllemme Tadzikistanissa!
-Antti
